Poliisi uskoo Vastaamo-murtajan oleskelevan tällä hetkellä Euroopassa.
Tutkinnanjohtaja Marko Leponen uskoo, että epäilty saadaan luovutettua Suomeen. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva, Toni Repo
Poliisi on ilmoittanut vanginneensa poissaolevana Vastaamon tietomurrosta epäillyn 25-vuotiaan suomalaismiehen.
Perjantaiaamuisessa tiedotteessaan poliisi ei suoraan kommentoinut, onko törkeästä tietomurrosta epäilty henkilö sama kuin Vastaamon asiakkaiden tiedot julkaissut kiristäjä.
Tutkinnanjohtaja, keskusrikospoliisin rikoskomisario Marko Leponen ei vahvista epäillyn nimeä. Ilta-Sanomat on on saanut kahdelta eri taholta vahvistuksen, sille että etsintäkuulutettu on Julius Kivimäkenä tunnetuksi tullut tietomurtaja. Nykyisellään hän käyttää toista etunimeä.
Lue lisää: Vastaamon epäilty tietomurtaja on kuuluisa teinihakkeri Espoosta
Lue lisää: Long Play haastatteli suomalaiskrakkeria: "Ei ehdollinen merkitse mitään"
Onko tietomurron tekijä sama henkilö kuin kiristäjä?
- Tällä hetkellä epäilemme, että sama henkilö olisi kiristyksen yrityksen ja tietomurron takana?
Uskotteko, että epäilty toimi yksin?
- Muihin epäiltyihin emme tällä hetkellä ota kantaa, sillä tähän liittyy myös muita kansainvälisiä tutkintoja, joissa on mukana ulkomaisia viranomaisia. He eivät halua tuoda asiaa julkiseksi vielä.
Tiedetäänkö epäillyn olinpaikka?
- Epäillyn tarkkaa olinpaikkaa ei tällä hetkellä tiedetä.
Voiko se olla Dubai?
- Se on tietysti mahdollista. Mutta kuten sanottu, meillä ei ole tällä hetkellä tarkkaa tietoa siitä, missä epäilty on. Epäilemme, että hän olisi Euroopassa.
Onko epäiltyyn saatu yhteys tutkintaprosessin aikana?
- Ei ole.
Onko epäilty ollut koko ajan ulkomailla kuluneen kahden vuoden aikana vai poistuiko hän Suomesta vasta tietomurron jälkeen?
- Näkemyksemme tällä hetkellä on se, että henkilö on oleskellut ulkomailla jo pidempään myös jo ennen kiristyksen alkamista. Emme pysty tarkkuudella sanomaan, missä henkilö on ollut tietomurron aikana.
Poliisi puhui kuumasta jäljestä ulkomaille vuosi sitten. Onko tässä kyse samasta jäljestä?
- Tämä on sama jälki ja tutkintalinja. Sen perusteella ollaan tässä.
Miten todennäköisesti epäily saadaan Suomeen ja millaisella aikataululla?
- Aikataulua en osaa sanoa. Kansainväliset pidätysmääräykset ovat tietysti varsin tehokkaita. Uskon, että epäily saadaan kiinni, ja pääsemme vaatimaan hänen luovutustaan Suomeen.
Miten läpimurto syntyi tutkinnassa?
- Se on pitkän työn tulos. Tutkinta on äärimmäisen haastavaa tietoverkkorikoksessa, jossa tekijä pyrkii aktiivisesti piilottamaan jälkensä. Tietoa kasataan pienistä palasista ja useista lähteistä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että vaikka miten yrittää piilottaa jälkensä tietoverkossa, näkymättömäksi ei pääse. Poliisi on tehnyt kovaa ja ansiokasta työtä palasten keräämisessä. Palapeli on ei ihan, mutta melkein valmis.
Mitä asioita on vielä selvittämättä?
- Se, että liittyykö tähän muita henkilöitä ja millä tavalla. Yksi iso palanen on se, että etsintäkuulutettua henkilöä päästään aikanaan kuulemaan. Hänen näkemyksellään on vaikutusta asiaan.
Missä vaiheessa etsintäkuulutetun nimi nousi ensimmäistä kertaa esiin tutkinnassa?
- En muista tarkalleen. Matkan vaiheella on ollut monia nimiä, joita on poissuljettu. Kun muita poissuljetaan, jäljelle jää yhä vähenevä määrä henkilöitä. Sitä kautta ollaan tässä henkilössä.
Miten paljon resursseja tähän tutkintaan on käytetty?
- Kyllä tähän on ihan teon merkittävyyden takia laitettu tutkintaresursseja, mutta pääosin ne ovat verkkorikostutkintayksiköstämme.
Onko muu verkkorikostutkinta kärsinyt tämän takia. On nähty myös muita korkean profiilin rikoksia, kuten murrot eduskuntaan ja Wärtsilään.
- Meillä on ollut isoja juttuja työn alla aikaisemminkin ja meillä on taidokasta porukkaa viemään montaa asia kerralla eteenpäin. En usko, että tämä on vaikuttanut sen enempää kuin mitä muutkaan isot jutut vaikuttavat toisiinsa. Uskon, että olemme pystyneet viemään kaikkia juttuja asianmukaisesti eteenpäin.
TetraSys Oy.