Ilta Sanoma

Vaikka pandemian ja Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät, on tunnelin päässä valoa.

Finnairin lentojen kysyntä on elpynyt.

Finnairin lentojen kysyntä on elpynyt. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva

Lentoyhtiö Finnairin tulos oli heinä-syyskuussa edelleen hieman tappiolla, mutta miinus lyheni selvästi vuodentakaiseen verrattuna. Vertailukelpoinen liiketulos oli sen sijaan plussalla kausivaihtelun ja elpyneen kysynnän johdosta.

-?Finnairin kolmannen neljänneksen nettotulos oli tappiollinen, mutta vertailukelpoinen liiketulos kääntyi voitolliseksi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019 viimeisen neljänneksen, sanoo toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.

Vertailukelpoinen liiketulos oli 35,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 109,1 miljoonaa euroa tappiolla. Osakekohtainen tappio oli 0,03 euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,08 euroa.

Liikevaihto oli 719,2 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden heinä-syyskuussa oli 199,4 miljoonaa euroa. Kasvua oli yli 260 prosenttia.

Mannerin mukaan liiketuloksessa näkyivät yhä polttoaineen kallistunut hinta sekä Ukrainan sodan myötä sulkeutunut Venäjän ilmatila, joka Finnairin täytyy kiertää reiteillään Aasiaan.

Kolmannen neljänneksen liiketulosta rasittivat Mannerin mukaan myös vahva Yhdysvaltain dollari ja pandemian jäljellä olevat vaikutukset muun muassa Kiinan matkustusrajoitusten muodossa.

Polttoaine on Finnairin mukaan aiheuttanut yhtiölle noin 125 miljoonan euron lisäkustannukset kolmannella neljänneksellä.

Kuluvasta vuodesta on tulossa yhtiölle kolmas peräkkäinen miinusmerkkinen vuosi. Finnair arvioi edelleen, että koko vuoden vertailukelpoinen liiketulos tulee olemaan huomattavan tappiollinen.

Yhtiö käynnisti keväällä uuden säästöohjelman. Syyskuun lopussa Finnair aloitti myös muutosneuvottelut, joissa käsitellään mahdollisia henkilöstövähennyksiä ja työtehtävien muutoksia. Toteutuessaan ne johtavat noin 200 työpaikan vähentymiseen.

Suunnitelma liittyy Finnairin syyskuun alussa julkaisemaan uuteen strategiaan, joka keskittyy palauttamaan yhtiön kannattavuuden.

Finnairin kassatilanne on edelleen kohtuullisen hyvä. Suomen valtio myönsi maaliskuussa 2021 yhtiölle 400 miljoonan euron hybridilainan, joka muutettiin myöhemmin pääomalainaksi.

Finnair nosti tästä huhti-kesäkuun aikana 290 miljoonaa euroa, joka lasketaan omaksi pääomaksi. Noston myötä velkaantumisaste laski ja kassa vahvistui noin 1,6 miljardiin euroon

Pandemian jälkeen Finnairin lentojen kysyntä on lähes normalisoitunut Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Matkustajamäärä kasvoi heinä-syyskuussa 256 prosenttia edellisvuodesta eli 0,8 miljoonasta 2,8 miljoonaan.

Lähiaikoina vahvan kysynnän ennakoidaan jatkuvan, vaikka markkinaympäristö on edelleen epävarma. Finnair arvioi lentävänsä loppuvuoden aikana keskimäärin noin 70 prosentin kapasiteetilla vuoteen 2019 verrattuna.

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 12:26:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.