Ilta Sanoma

Yksiöiden kauppa käy nyt nihkeämmin, mikä näkyy hinnoissa. Sen sijaan esimerkiksi rivitaloasunnot ja muut perheasunnot kallistuivat.

Korkojen nousu alkaa näkyä myös asuntokaupassa.

Korkojen nousu alkaa näkyä myös asuntokaupassa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa huhti-kesäkuuhun verrattuna, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot.

Niiden mukaan mukaan asuntojen laskivat edellisestä neljänneksestä 1,7 prosenttia.

Viime vuoteen verrattuna hinnat pysyivät ennallaan. Pienemmissä asunnoissa hinnat kuitenkin laskivat. Yksiöiden hinnat pakittivat eri puolilla Suomea, kun taas perheasunnot kallistuivat.

Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 0,8 prosenttia vuoden takaisesta ja 2,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Syyskuussa vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla noin prosentin viime vuodesta. Suurista kaupungeista hinnat nousivat eniten Turussa ja Oulussa.

Asuntokauppa on hiljenemässä. Kiinteistönvälittäjien mukaan vanhojen osakeasuntojen kauppoja tehtiin heinä-syyskuussa 14 prosenttia ja syyskuussa peräti 18 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 11:27:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.