Ilta Sanoma

Ukrainalaisten ohjusiskut tuhosivat venäläisten tukikohdan Balaklijassa syyskuun alussa. Tetjana Tovstokora (vas.) ja Albina Strilets kuuluvat samalla päättyneen venäläismiehityksen aikana pidätettyihin kaupunkilaisiin.

Ukrainalaisten ohjusiskut tuhosivat venäläisten tukikohdan Balaklijassa syyskuun alussa. Tetjana Tovstokora (vas.) ja Albina Strilets kuuluvat samalla päättyneen venäläismiehityksen aikana pidätettyihin kaupunkilaisiin. Kuva: Zohra Bensemra / Reuters

Venäjän joukot vetäytyivät itäukrainalaisesta Balaklijan kaupungista kaoottisissa olosuhteissa syyskuun alussa. Reutersin hylätystä tukikohdasta löytämät dokumentit paljastavat, kuinka tapahtumat etenivät.

Balaklija, Ukraina. Venäläiset sotilaat pakenivat täältä viikkoja aiemmin. He jättivät kuitenkin jälkiään kaikkialle.

Betoniportaat vievät kellariin päämajassa, jonka sotilaat hylkäsivät kiireessä lähtiessään tästä pienestä jokivarren kaupungista Itä-Ukrainassa. Kostealta haiseva bunkkeri on teräksisen oven takana. Ovessa lukee "Komentoryhmä".

Tulisijassa on osittain hiiltyneitä papereita. Niitä on myös levällään pitkin lattiaa.

Kukkakuvioiseen muistikirjaan on jäänyt nimettömän esikuntaupseerin tekemä pilapiirros sotilaasta. Kirjan sivuilla upseeri pohtii myös kotiinpaluutaan.

Muistikirjan 91 käsinkirjoitettua sivua kätkevät sisäänsä myös muuta tietoa: venäläisten tiedusteluyksiköiden koordinaatteja, kirjauksia komentajien puheluista, yksityiskohtia taisteluista, niissä kuolleista miehistä sekä tuhoutuneesta kalustosta. Kuvauksia moraalin ja kurin luhistumisesta.

Yksi venäläisten Balaklijan-tukikohdan rakennuksista ilmakuvassa, joka otettiin 7. lokakuuta.

Yksi venäläisten Balaklijan-tukikohdan rakennuksista ilmakuvassa, joka otettiin 7. lokakuuta. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Rakennuksesta löytyneitä asiakirjoja oli yritetty polttaa kellarin tulisijassa.

Rakennuksesta löytyneitä asiakirjoja oli yritetty polttaa kellarin tulisijassa. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Bunkkerista löytyi tuhansia asiakirjoja, joista Reuters tutki yli tuhatta. Dokumentit kertovat yksityiskohtaisesti Venäjän armeijan sisäisestä toiminnasta. Ne valaisevat myös tapahtumia, jotka johtivat yhteen presidentti Vladimir Putinin kirvelevimmistä taistelutappioista: Venäjän kaoottiseen vetäytymiseen Ukrainan koillisosista syyskuussa.

Tappiota edeltävinä viikkoina Venäjän joukot kamppailivat tarkkailun ja elektronisen sodankäynnin kanssa. He käyttivät hyllytavarana myytäviä droneja, joita lennättivät hädin tuskin koulutetut sotilaat. Ukrainalaisten kommunikaation häiritsemiseen tarkoitetut laitteet olivat usein poissa käytöstä.

Asiakirjat osoittavat joukkojen olleen elokuun loppuun mennessä näännyksissä. Ne kärsivät kuolemista, karkaamisista ja taistelustressistä. Sotilasyksiköistä kaksi toimi vain 20 prosentin tehokkuudella normaaliin verrattuna. Ne muodostivat kuudesosan koko vahvuudesta.

Asiakirjat paljastavat myös Ukrainan joukkojen tehokkuuden kasvamisen sekä tarjoavat johtolankoja siihen, kuinka kahdeksan kuukautta jatkunut sota saattaisi edetä. Venäjään kohdistuu tällä hetkellä intensiivistä painetta eteläisellä rintamalla Mustanmeren rannikon läheisyydessä.

Viikkoja ennen vetäytymistään Balaklijan seudulla olleet venäläisjoukot joutuivat Himars-raketinheitinten raskaan tulituksen kohteeksi. Niitä oli Ukrainalle toimittanut hiljattain Yhdysvallat. Tarkkuusohjukset osuivat toistuvasti venäläisten komentopaikkoihin.

Balaklijassa kolme kuukautta palvellut venäläisupseeri kuvaili Reutersille uhkaa, joka tuntui leijuvan miehittäjien yllä. Syyskuun alussa yksi hänen ystävistään vuoti kuiviin ja kuoli sen jälkeen, kun Ukrainan isku oli osunut komentopaikkaan läheisessä kylässä.

- Se on rulettia. Joko olet onnekas tai ilman onnea. Iskut voivat osua minne tahansa, kertoi sotilas, joka halusi esiintyä artikkelissa taistelunimellään Plakat Junior 888.

Bunkkerista löytyneissä dokumenteissa Balaklijassa toimineiden venäläisjoukkojen komentajaksi nimetään eversti Ivan Popov. Useiden upseeriensa tavoin hän kuuluu Venäjän Itämeren laivaston alaiseen 11. armeijakuntaan.

Vuonna 2017 Venäjän asevoimien virallinen lehti julkaisi Popovista henkilökuvan. Sen mukaan Popov palveli aikanaan Tshetshenian sodassa sekä vuonna 2008 Georgiaan kohdistuneessa hyökkäyksessä.

Hänen kerrottiin hölkkäävän miestensä kanssa sekä muistavan upseeriensa syntymäpäivät. Artikkeli kertoi Popovin olevan "motivoitunut menestyksen saavuttamiseen".

Yksi Balaklijan joukkojen upseereista oli vastuussa paikallisten asukkaiden kontrolloimisesta. Hänen kutsumanimensä asiakirjoissa on komendantti "Graniitti".

Graniitin vastuulla oli ainakin yksi niistä kuulustelukeskuksista, joissa siviilejä hakattiin ja kuulusteltiin sähköiskuja käyttäen. Tämä tieto on peräisin kuudelta entiseltä pidätetyltä sekä ukrainalaisviranomaisilta.

Reuters varmisti dokumenttien aitouden käymällä Koillis-Ukrainassa viidellä hylätyllä komentopaikalla, joiden koordinaatit löytyivät asiakirjoista. Kaikissa näissä paikoissa paikalliset asukkaat vahvistivat venäläisten olleen läsnä.

Lisäksi tietoja vahvistavat viiden Balaklijan joukoissa palvelleen sotilaan haastattelut sekä yhden sotilaan tapahtumien aikaan tekemät muistiinpanot.

Venäläiset valtasivat maaseutukylien ympäröimän hiljaisen Balaklijan kaupungin maaliskuun alussa. Balaklijasta etelään sijaitsevat Venäjän kontrolloimat Donbasin alueet. Pohjoisen suunnalla on puolestaan Ukrainan hallussa pysynyt Harkovan kaupunki.

Sotilaat valtasivat kaupungin laidalta ränsistyneen rakennuksen, jota oli käytetty ajoneuvojen korjaamiseen. Siitä tuli komentokeskus Balaklijalle sekä kymmenille sitä ympäröiville kylille ja maatiloille. Juuri tämän rakennuksen kellarista Reuters löysi asiakirjat.

Balaklijalainen Volodymyr Lovotshkin vastasi kiinteistön hoitamisesta ennen venäläisten tuloa. Hänen mukaansa rakennuksen yllä kierteli jatkuvasti helikoptereita ja droneja. Pihamaalle taas oli pysäköity kymmeniä Grad-raketinheittimiä sekä muita sotilasajoneuvoja.

Näiden pöytien ääressä venäläisjoukkojen komentajat pitivät kokouksiaan päivittäin.

Näiden pöytien ääressä venäläisjoukkojen komentajat pitivät kokouksiaan päivittäin. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Seinällä olevat lentolehtiset varoittavat Ukrainan suistumisesta natsien valtaan venäläisjoukkojen vetäytyessä.

Seinällä olevat lentolehtiset varoittavat Ukrainan suistumisesta natsien valtaan venäläisjoukkojen vetäytyessä. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Asiakirjojen joukossa olleiden nimilistojen perusteella sektorien komentajat tapasivat toisiaan päivittäin komentohuoneessa. Reuters on tunnistanut heistä ainakin 11. Upseereista viisi ei vastannut kommenttipyyntöihin, eikä kuutta tavoitettu lainkaan.

Henkilöstölistoista käy ilmi, että Venäjän 11. armeijakunnan sotilaiden rinnalla taisteli asevelvollisia Venäjän kontrolloimalta Luhanskin alueelta. He töhertelivät rakennuksen seiniä sekä valmistivat lentolehtisiä, joissa varoitettiin Ukrainan suistumisesta natsien valtaan venäläisten mahdollisen vetäytymisen tapahtuessa.

Hyökkääjät olivat tuoneet mukanaan neuvostoaikaisia Ukrainan karttoja. Rakennuksesta löytyneissä julisteissa sotilaita käskettiin olemaan tupakoimatta ja roskaamatta.

Tuntemattoman esikuntaupseerin päivittämästä kukallisesta muistikirjasta löytyneet koordinaatit paljastavat, että ainakin yksi alueen sotilasyksiköistä otti haltuunsa Balaklijan päiväkodin.

Volodymyr Lovotshkinin mukaan ukrainalaistutkijat ovat käyneet kiinteistöllä useaan otteeseen venäläisten vetäytymisen jälkeen. Reutersin ollessa paikalla miinanraivaajat ovat yhä työssään.

- Kaikki on miinoitettu. He todella suojasivat itseään, he kertoivat.

Tukikohta toimi myös pidätyskeskuksena venäläisten kiinni ottamille ukrainalaisveteraaneille. Yksi heistä kertoi Reutersille joutuneensa hakatuksi huppu päässä sekä suljetuksi kellariin. Siellä hän vietti kuusi vuorokautta yhdessä muiden pidätettyjen kanssa.

Muut pidätetyt vietiin Balaklijan poliisiasemalle. Heidän joukossaan olleet paikallinen palomies ja pelastuspalvelun tarkastaja kertoivat niin ikään, että venäläiset olivat pahoinpidelleet heitä puisilla pampuilla sekä kiduttaneet heitä sähköiskuilla.

Tarkastaja kiistää venäläisten syytökset, joiden mukaan hän olisi kerännyt listaa venäläisten kanssa yhteistyötä tehneistä ukrainalaisista. Palomies puolestaan kiistää syytökset aseiden kätkemisestä sekä paikallisen partisaaniryhmän perustamisesta.

Pidätettyihin kuului myös pelastuspalvelun logistiikkakoordinaattori Albina Strilets, 33. Hän kertoo joutuneensa muiden naisten kanssa pidätetyksi yksinkertaisesti vain siitä syystä, että he ovat "ukrainamielisiä".

-?Miehiä hakattiin niin pahasti, että yhdessä vaiheessa kuulin, kuinka venäläissotilas sanoi: "Tuokaa ruumissäkki". Toisella kerralla kuulin, kuinka yläkerrassa raiskattavana ollut nainen itki tuntikausia, Strilets kertoo.

Hän sanoo rikkoneensa sellin wc-istuimen, jotta siitä kuuluva veden solina peittäisi naisen huudot alleen.

Albina Strilets kuuli selliinsä pahoinpitelyjen ja raiskausten äänet.

Albina Strilets kuuli selliinsä pahoinpitelyjen ja raiskausten äänet. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Rehtori Tetjana Tovstokora näytti Reutersin kuvaajalle, kuinka venäläiset peittivät hänen päänsä säkillä aina hakiessaan hänet sellistään.

Rehtori Tetjana Tovstokora näytti Reutersin kuvaajalle, kuinka venäläiset peittivät hänen päänsä säkillä aina hakiessaan hänet sellistään. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Harkovan alueen poliisin mukaan ukrainalaistutkijat ovat löytäneet 22 kidutuskammiota seudulla hiljattain vapautetuista kylistä ja kaupungeista.

- Emme kykene laskemaan pidätettyjen ihmisten määrää. Puhumme sadoista ihmisistä. Mutta jokaisella rikoksella on nimi, ja me löydämme varmasti ne, jotka ovat niistä vastuussa, Harkovan alueen poliisikomentaja Volodymyr Tymoshko kertoo.

Jotkut omaisista yrittivät vedota komendantti Graniittiin saadakseen pidätetyt läheisensä vapautetuiksi. Näin teki myös paikallisen koulun rehtorin Tetjana Tovstokoran, 57, aviomies, joka kuitenkin käännytettiin pois. Reutersin haastattelemien paikallisten mukaan ainakaan kukaan heistä ei ollut onnistunut Graniitin taivuttelemisessa.

Osa paikallisväestön kontrolloimisesta oli Luhanskista tulleiden joukkojen harteilla. Monenkirjavaksi kuvaillulla joukolla oli vielä vähemmän resursseja käytössään kuin venäläisillä. Yhden alikersantin kerrotaan olleen 64-vuotias.

Asiakirjojen mukaan yhtä luhanskilaissotilasta jouduttiin hoitamaan sormivammojen vuoksi, kun hänen Mosin-tyyppisen kiväärinsä lipas räjähti. 1800-luvun lopulla kehitetyn kiväärimallin valmistus lopetettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Dokumentit paljastavat myös tietoja sotilaiden palkoista. Niiden mukaan venäläiskersantille maksettiin tyypillisesti noin 3?200 euroa kuussa sekä bonukset. Luhanskin joukkojen kersantit joutuvat sen sijaan tyytymään vain reilun 1?400 euron kuukausipalkkaan.

Luhanskin liekinheitinkomppanian päällikkö kertoi merkinnöissään, että kahdeksalla hänen alaisistaan oli aiempia rikostuomioita. Yksi miehistä oli tuomittu raiskauksesta ja muusta seksuaalisesta väkivallasta.

Heinäkuun 19. päivänä venäläismiehitys Balaklijan alueella oli kestänyt neljä kuukautta. Tuolloin venäläisjoukot joutuivat kohtaamaan asiakirjojen mukaan ensimmäisen vakavan haasteensa Ukrainan armeijan suunnalta.

Eversti Popovin aamukokouksessa saamissa raporteissa tilanne vaikutti normaalilta. Edellinen yö oli ollut suhteellisen hiljainen, eivätkä ukrainalaisten asemat olleet muuttuneet. Päivän suunnitelmana oli ampua tykistötulta niitä kohti.

Hylättyjä asiakirjoja lojui myös pitkin kellarin lattioita.

Hylättyjä asiakirjoja lojui myös pitkin kellarin lattioita. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Paikallisten mukaan liekit valtasivat koko rakennuksen ukrainalaisten iskettyä siihen.

Paikallisten mukaan liekit valtasivat koko rakennuksen ukrainalaisten iskettyä siihen. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Varhain aamupäivällä ukrainalaisten kolonna hyökkäsi kuitenkin etulinjan lähellä sijaitsevaan Hrakoven kylään tankkien ja tykistön tukemana. Osa venäläisjoukoista jäi loukkuun kylässä olevaan viljaelevaattoriin.

Kello 15:n aikoihin tuntemattomaksi jäänyt venäläissotilas otti Hrakoven etulinjasta radioyhteyden komentajiinsa Balaklijassa. Mies kertoi ukrainalaisten olevan valtaamassa asemia ja ilmoitti tarpeesta vetäytyä. Lisäksi sotilas pyysi tykistöltä tukea hylkäämänsä aseman tuhoamiseen. Sitten yhteys katkesi.

- Ammukset ovat loppumassa, kirjoitti puolestaan tuntematon esikuntaupseeri kukalliseen muistikirjaansa Balaklijan bunkkerissa.

Venäjän armeijan ylimpiin upseereihin kuuluva läntisen sotilasalueen komentaja vaati tilanteesta selontekoa. Hänen määräyksensä oli muistikirjan perusteella, että Hrakovesta ei tulisi missään nimessä luopua.

Reutersin mukaan virallisista tiedoista käy ilmi, että kyseinen komentaja oli kenraalieversti Aleksandr Zhuravljov. Putin korvasi hänet tiettävästi myöhemmin heinäkuussa kenraaliluutnantti Andrei Sytshevoilla.

Tulevien tuntien kuluessa venäläiskomentajat lähettivät joukoilleen täydennystä sekä mobilisoivat myös hyökkäyshelikopterit niiden tueksi. Iltakuuden aikoihin ukrainalaiset lähtivät vetäytymään ja venäläiset saivat haltuunsa jo kertaalleen menettämänsä alueen.

Taistelun hinta oli kuitenkin kova. Venäläiset menettivät tankin, kaksi panssaroitua miehistönkuljetusvaunua sekä muuta kalustoa. Taistelussa kuoli seitsemän miestä ja loukkaantui 39. Popovin kaksi päivää myöhemmin saamassa raportissa kadonneeksi raportoitiin 17 sotilasta.

Alikersantti Aleksandr Jevsevlejevin vanhemmat kertoivat Reutersille poikansa haavoittuneen kuolettavasti Hrakovessa, kun ukrainalaishelikopteri tulitti tämän joukkueen asemia. Bunkkerin asiakirjoista paljastuvat Jevsevlejevin karut vammat: repeytyneen vatsan paljastamat sisäelimet sekä sirpalevammat oikeassa yläreidessä.

Hrakoven taistelun jälkeen viisi sotilaista tarvitsi hoitoa "akuuttiin stressireaktioon".

- Ei tarvetta evakuointiin, luki jokaisen nimen perässä hoidosta kertovassa lääkintäraportissa.

Reuters tavoitti taistelussa haavoittuneen parikymppisen sotilaan. Hän sanoi ettei muista tilanteesta muuta kuin taistelun "raivokkuuden".

Popov anoi taistelun jälkeen kunniamitaleja urheudesta 34 alaiselleen. Tietoa anomuksen menestymisestä ei ole, mutta kaksi sotilaista kertoi Reutersille, etteivät ole edelleenkään saaneet kunniamerkkejään.

Popovin listalla oli myös 25-vuotias Pjotr Kalinin. Sosiaalisesta mediasta löytyneiden tietojen perusteella Krimin niemimaalta kotoisin oleva Kalinin ehti palvella lyhyen aikaa myös Ukrainan armeijassa ennen kuin Venäjä anasti alueen Ukrainalta vuonna 2014.

Bunkkerista löytyneiden asiakirjojen perusteella venäläiskomentajat ymmärsivät joukkojensa vajavaisuudet.

Muutamaa tuntia ennen Hrakoven taistelua yksi upseereista kirjoitti päivittäiseen muistioon kiireellisestä tarpeesta saada droneja vihollisen tarkkailemiseksi. Raportin mukaan Balaklijaan saatiin seuraavana päivänä kolme hyllytavarana kaupoissa myytävää Mavic-3-kopteria.

Niitä ei kuitenkaan voitu käyttää, sillä niiden ohjelmistoja ei oltu vielä asennettu. Raportin mukaan 15 sotilasta sai koulutusta dronejen käyttämiseen.

Dronejaan lennättivät samaan aikaan myös ukrainalaiset venäläisten asemien yllä. Tehtävää helpotti se, että venäläisten käyttämät, kommunikaation häirintään tarkoitetut laitteet olivat odottamassa korjaamista ja sen vuoksi poissa käytöstä.

Heinäkuun 21. päivän raportti sisälsi yhä huolestuttavampia uutisia komentaja Popoville: Venäjän turvallisuuspalvelu FSB oli saanut selville, että ukrainalaiset olivat tuomassa alueelle kolmea Yhdysvalloilta saatua Himars-raketinheitintä.

Venäläisjoukkojen jälkeensä jättämiä seinätöherryksiä.

Venäläisjoukkojen jälkeensä jättämiä seinätöherryksiä. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Venäläisjoukkojen Z-tunnus on läsnä kaikkialla.

Venäläisjoukkojen Z-tunnus on läsnä kaikkialla. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

FSB tiesi myös Ukrainan armeijan valitsemista kohteista. Niiden joukossa oli yksi Balaklijan joukkojen komentopaikoista sekä neljä niiden käyttämää varastorakennusta.

Kolme päivää myöhemmin nimetön esikuntaupseeri raapusti muistikirjaansa synkkiä tietoja. Ukrainalaisten tekemä Himars-isku oli surmannut 12 Itämeren laivaston 336. merijalkaväen prikaatin sotilasta.

Taisteluiden jatkuessa eteni myös sotilaiden keskuudessa jo alkanut moraalin ja kurin rappio.

Hrakoven taistelussa kovia menetyksiä kokeneen joukkueen komentaja Artjom Shtanko kieltäytyi isänsä Aleksein mukaan lähettämästä miehiään "tykistötulen eteen". Kukalliseen muistikirjaan ilmestyi 24. heinäkuuta merkintä, jonka mukaan Shtanko oli "äpärä" ja joutuisi kohtaamaan kurinpitotoimia uhmattuaan oman komentajansa käskyä.

Komentajat siirsivät Shtankon toiseen sotilasyksikköön. Isänsä mukaan hän on edelleen taistelemassa Ukrainassa.

Muistikirjaan tallentui niin ikään tieto korpraali Roman Elistratovin rintamakarkuruudesta. Nimetön esikuntaupseeri raportoi muistikirjaansa myös sotilaasta, joka ampui itseään tarkoituksella käteen säästyäkseen uusilta taisteluilta.

Virallisiin raportteihin nämä tiedot eivät kuitenkaan Reutersin mukaan yltäneet.

Heinäkuun loppuun mennessä venäläisupseerit olivat vakuuttuneita siitä, että ukrainalaiset valmistautuivat ottamaan Balaklijan takaisin haltuunsa vastahyökkäyksellä.

Venäläisten sieppaaman viestinvaihdon perusteella uhkaa pidettiin välittömänä. Osa kommunikaatiosta tapahtui länsimaihin rekisteröidyillä puhelimilla. Venäläiset päättelivät, että kyse oli ulkomaisten palkkasotilaiden tai sotilaskouluttajien puhelimista.

Kommunikaation häirintään tarkoitettua laitteistoa yritettiin muokata, jotta se olisi tehokkaampi Himars-iskujen torjumisessa. Kokeilun tuloksesta ei ole tietoa, mutta ukrainalaisten iskut jatkuivat joka tapauksessa.

Reutersin tekemien haastattelujen perusteella ainakin kolme venäläisten komentopaikkaa tuhoutui Himars-iskuissa seuraavina viikkoina.

Ukrainan hyökkäysten voimistuessa Balaklijan komentajat pyrkivät vahvistamaan joukkojaan. 30. elokuuta päivätyn asiakirjan perusteella niiden vahvuus ylsi kuitenkin vain 71 prosenttiin täydestä vahvuudesta. Joissakin yksiköissä tilanne oli vielä karumpi.

Vastaavasti asiakirjoista käy ilmi kaluston hupeneminen.

Plakat Junior 888 -nimellä haastateltu sotilas kuvaili Reutersille sitä, minkälaista oli yrittää taistella ukrainalaisten jatkuvia hyökkäyksiä vastaan ilman riittäviä varusteita.

- Ammus- ja dronetoimituksia ei ollut. Ukrainan joukot tekivät hyökkäyksiä, mutta meidän tykistömme ei työskennellyt vastatakseen niihin, sotilas kuvaili elonkuun lopun tilannetta.

Ukrainan vastahyökkäys käynnistyi toden teolla 6. syyskuuta.

Hrakoven kylässä tuolloin ollut venäläissotilas kuvaili ukrainalaisten iskeneen venäläisten asemiin ensin tykistöllä. Iltaan mennessä ukrainalaiset olivat päässeet voitolle. Siinä vaiheessa sotilaat saivat käskyn vetäytyä kylästä.

Kahden päivän ajan ukrainalaisten täsmäiskut moukaroivat Balaklijan komentokeskusta. Entisen kiinteistönhoitajan Lovotshkinin mukaan liekit nielivät lopulta koko rakennuksen. Sen raunioista kaivettiin ylös kymmeniä venäläissotilaiden ruumiita.

- Minun taloni tanssi räjähdysten voimasta, Lovotshkin kuvaili Himars-iskujen voimaa.

Myös 300 metrin päässä asuvat ikäihmiset Natalija ja Viktor kuulivat Ukrainan joukkojen jatkuvat iskut venäläismiehityksen viimeisinä päivinä. Kun ne päättyivät elokuun 8. päivänä, he näkivät ainakin 30 alueelta vetäytyvää venäläissotilasta. Monet heistä ontuivat tiellä haavoittuneina.

Kaksi muuta paikallista kuvaili Reutersille, kuinka sotilaat laskivat aseensa ja hylkäsivät ajoneuvonsa vetäytyessään.

- Se oli silkkaa kaaosta. He saivat aikaan liikenneruuhkan, komentokeskusta vastapäätä asunut Serhi kuvaili venäläisten vetäytymistä.

Tukikohdasta 300 metrin päässä asuva Viktor tarkasteli tuhoutunutta autotalliaan. Venäläiset käyttivät sitä ohjusvarastona.

Tukikohdasta 300 metrin päässä asuva Viktor tarkasteli tuhoutunutta autotalliaan. Venäläiset käyttivät sitä ohjusvarastona. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Venäläisten lähdettyä Balaklijan keskustassa seisoo yhä ehjänä Ukrainan kansallisrunoilijan Taras Shevtshenkon muistomerkki.

Venäläisten lähdettyä Balaklijan keskustassa seisoo yhä ehjänä Ukrainan kansallisrunoilijan Taras Shevtshenkon muistomerkki. Kuva: ZOHRA BENSEMRA / Reuters

Komentaja Popovin vaimo kertoi Reutersille miehensä loukkaantuneen jossakin vaiheessa. Kuukauden sairaalahoidon jälkeen tämä sai kuitenkin ylennyksen kenraaliksi. Vaimo kertoi Popovin olevan lähdössä uudelle komennukselle, mutta ei paljastanut sen kohdetta.

Kukalliseen muistikirjaan jäivät viimeisiksi merkinnöiksi nimettömän esikuntaupseerin pohdiskelevat kirjoitukset, joita hän ei ollut enää päivännyt.

- Jos istuu joella ja katselee sitä riittävän kauan, näkee lopulta vihollistensa kelluvan ohi, mies kirjoitti.

Seuraavalla sivulla hän vaikutti kuvittelevan mielessään tulevaa elämäänsä kotikaupungissaan. Se sijaitsee Kiinan rajan tuntumassa, noin 7?000 kilometrin päässä Balaklijasta.

- Menin kotiin 10. elokuuta 2023. Olen jo kotonani perheeni kanssa. Vietän mukavaa aikaa Habarovskissa perheeni kanssa, vaimoni ja tyttöjeni, kuului kukallisen muistikirjan viimeinen merkintä.

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.