Mika Aaltola sanoo Putinille olevan ominaista nähdä musta valkoisena ja valkoinen mustana.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoo Putinille olevan ominaista nähdä musta valkoisena ja valkoinen mustana. Kuva: Sputnik / Reuters, Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Venäjän presidentti Vladimir Putinin puhe on asiantuntijan mielestä vanhaa tuttua uhmakasta puhetta.
Länsi haluaa Putinin mukaan tuhota Venäjän ja maailman. Venäjä käy hänen mukaansa oikeutettua sotaa lännen ylivaltaa vastaan.
-?Kuulostaa siltä, että länsi olisi hyökännyt ja Venäjä vain puolustautuu, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoo.
Aaltola sanoo Putinille olevan ominaista nähdä musta valkoisena ja valkoinen mustana. Putin kääntää asiat nurin kurin. Totuus on Aaltolan mukaan usein päin vastoin kuin Putin sanoo.
Putinin esittämässä länsivihamielisyydessä ei Aaltolan mielestä ollut sinänsä mitään uutta eikä ihmeellistä.
Putin on aiemminkin tuonut esille, miten länsi on rappioitunut ja hapatuksen vallassa. Venäjä sen sijaan on järjen tuoja maailmaan.
-?Sitä puhetta on kuultu paljon ja siinä kosiskellaan niitä, jotka haluavat vielä uskoa Venäjän tarinaan. Ja niitä kuulijoita ei ole paljon.
Aaltola arvelee, että Putinin pitämä puhe Moskovassa oli enemmän suunnattu yleisölle, joka kuulee myös läntistä sanomaa. Sen takia puhe oli Aaltolan mielestä taitavammin tehty kuin Putinin vanhat puheet. Moskovan puheessa korostettiin myös Venäjän rationaalista puolta.
-?Siinä ei tuotu esiin pois-saatanallistamisia eikä sellaisia asioita.
Ydinaseista Putin rauhoitteli, ettei mitään ole tapahtumassa. Venäjä on mahtava ja maa kyllä pärjää. Ydinasepuheet ovat lännen sapelienkalistelua ja Ukraina on syyllinen.
-?Siinäkin on tietty nurinkurisuus, mutta toisaalta puheessa ei ollut avointa ydinkiristystä.
Aaltola lisää, että Putin on tuonut ydinkiristyksen jo aiemmin esille eikä hänen tarvinnut sitä erikseen Moskovassa alleviivata.
Putin puhui Venäjästä rauhan takaajana.
-?Puhe oli tulkittavana joko pullistelevana tai suurvaltavastuullisena. Tätä on Venäjältä aikaisemminkin kuultu. Venäjä jatkaa hyökkäystä Ukrainassa, eikä asia miksikään muutu.
Moskovassa Putin puhui Valtai-klubille, isovenäläiselle ajatushautomolle. Puhe oli Aaltolan mielestä hieman erilainen kuin mitä on aikaisemmin kuultu, koska yleisö oli erilaista.
Valtai-klubi edustaa venäläisen ulkopoliittisen ajattelun eliittiä.
-?Putin halusi kuulostaa vähän rationaalisemmalta toimijalta kuin hän näissä "puheet kansakunnalle" -sepityksissään on tuonut esille.
TetraSys Oy.