Kolme miestä ja baby -suosikkielokuvaan tallentunut outo hahmo herättää edelleen keskustelua.
Sitkeiden väitteiden mukaan Kolme miestä ja baby -hittielokuvaan tallentui paranormaali ilmiö. Kuva: TOUCHSTONE PICTURES
Vuonna 1987 ilmestyneessä Kolme miestä ja baby -hittielokuvassa Tom Selleckin, Steve Guttenbergin ja Ted Dansonin esittämät raavaat miehet tuskailevat vauvanhoidon kanssa. Elokuva oli aikanaan valtava kassamagneetti ja edelleen yksi 80-luvun rakastetuimpia komedioita.
Elokuva on jäänyt historiankirjoihin myös varsin erikoisesta syystä: tarinoiden mukaan eräässä leffan kohtauksessa nähdään "kummitus".
Yahoo-sivuston mukaan urbaani legenda sai alkunsa kohtauksesta, jossa mukana ovat näyttelijät Ted Danson ja Celeste Holm. Parivaljakon takana vilahtaa tumma hahmo, verhoissa lymyilevä pikkupoika.
Kohtaus on kummastuttanut katsojia, sillä poika ei ole muutoin mukana elokuvassa. Sitten pojan oudolle esiintymiselle keksittiin lennokas selitys. Väitettiin, että elokuvassa nähdään 9-vuotiaana kuolleen pojan henki, joka on jäänyt kummittelemaan kuvauspaikkana toimineeseen taloon.
Väitteet filmille tallentuneesta henkiolennosta ovat kiertäneet Hollywoodissa jo yli 30 vuoden ajan. Yahoo-sivuston mukaan monet pitivät traagista tarinaa täytenä totena, ja People-lehti julkaisi joulukuussa 1990 laajan artikkelin, jossa paneuduttiin legendaan "kummituslapsesta" .
Todellisuudessa poikaa ei ollut olemassakaan, sillä kyseessä oli näyttelijä Ted Dansonista tehty pahvihahmo, joka oli unohdettu kohtaukseen.
Elokuvan julkaisseen Touchstonen edustaja kumosi väitteet kummituksesta Peoplen haastattelussa. Alunperin tarkoituksena oli, että elokuvassa nähdään erilaisia muistoesineitä Ted Dansonin esittämän Jackin näyttelijänuran varrelta. Pahvihahmo oli yksi niistä esineistä, ja se jäi vahingossa kohtaukseen.
- Outo kamerakulma saa hahmon näyttämään henkseleihin pukeutuneelta pojalta, Touchstonen edustaja Steve Feldstein kertoi Peoplelle.
Steve Guttenberg (vas.), Tom Selleck ja Ted Danson kuvattuna elokuvassa Kolme miestä ja baby. Kuva: handout
Näyttelijä Tom Selleck puolestaan totesi Jimmy Fallonin talk show'ssa vuonna 2017, ettei kummitusjuttu todellakaan tehnyt hallaa elokuvan ja sen jatko-osan markkinoinnille. VHS-kasetit nimittäin myivät kuin häkä, kun ihmiset yrittivät bongata "aaveen" elokuvasta.
- Se oli kova juttu myynnin kannalta. Ehkä se oli markkinointikikka! Tarinan mukaan poika kuoli talossa, jossa kuvasimme. Olen nähnyt kohtauksen ja se näyttää kyllä vähän karmivalta, Selleck sanoi talk show'ssa.
Näyttelijätähti paljasti samalla, ettei koko taloakaan ole olemassa, vaan elokuvan sisäkohtaukset kuvattiin studiolla.
Selitys pahvihahmosta ei suinkaan katkaissut siipiä Kolme miestä ja baby -elokuvaan liitetyltä kummitusjutulta. Ted Dansonin pahvihahmo nimittäin nähdään elokuvan loppupuolella koko komeudessaan, eikä se monien mielestä näytä lainkaan samalta kuin verhon takana lymyävä hahmo.
Tom Selleck vitsaili Jimmy Fallonin talk show'ssa uskovansa väitteisiin aaveesta, jos se tuo elokuvalle lisää katsojia.
- Uskon, että kyseessä on aave. Taidanpa soittaa Tedille ja Stevelle, koska me taidamme saada vieläkin rahaa elokuvasta. Kyllä se aave on, Selleck leukaili.
TetraSys Oy.