Ilta Sanoma

Yhtiön mukaan rakennusalan markkinanäkymät ovat heikentyneet selvästi, minkä takia tarvitaan sopeuttamista.

SRV:n Helsingin Kalasatamaan rakentama Lumo valmistui viime kesänä.

SRV:n Helsingin Kalasatamaan rakentama Lumo valmistui viime kesänä. Kuva: Kari Pullinen

Rakennusyhtiö SRV ilmoittaa aloittavansa yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut, joiden piirissä on 500 työntekijää.

SRV:n mukaan pysyvä vähennystarve on arviolta 45 työntekijää. Neuvotteluissa ovat esillä myös lomautukset.

Tavoitteena on saada yhtiön kustannukset ja henkilöstömäärä vastaamaan nykyistä markkinatilannetta.

-?Rakennusalan markkinanäkymät ovat heikentyneet merkittävästi kuluttajaluottamuksen laskiessa ja korkojen sekä sijoittajien tuottovaatimusten noustessa, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola tiedotteessa.

Neuvottelut ovat osa SRV:n sopeuttamistoimenpiteitä, joilla tavoitellaan yhteensä 6-8 miljoonan euron kustannussäästöjä ensi vuodelle.

SRV:n palveluksessa on yhteensä noin 870 henkeä.

Ilta Sanoma
jeudi 27 octobre 2022 11:46:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.