Ilta Sanoma

Hallituspuolueiden kuvaillaan ryhtyneen pitämään pilkuntarkkaa kirjaa siitä, kuinka moni minkäkin puolueen kansanedustaja on irronnut hallituksen yhteisestä rintamasta eduskunnan äänestyksissä.

Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko päätyivät viikonloppuna vääntämään maastapoistumisverosta julkisuudessa.

Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko päätyivät viikonloppuna vääntämään maastapoistumisverosta julkisuudessa. Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Hallituskauden kääntyessä loppua kohti hallituksen rivit ovat alkaneet rakoilla ja kiistaa syntyä vähän asiasta kuin asiasta.

Liima hallituspuolueiden välillä on selvästi lähtenyt pettämään, IS:lle kuvaillaan hallituslähteestä.

Hallituskumppaneiden välillä sataa syytöksiä puolin toisin. Toisaalta riidoista syytetään keskustan kannatusalhoa, toisaalta pääministeri Sanna Marinin (sd) kiinnostuksen puutetta hallituksen sisäisiin asioihin.

Pääsyynä lienee kuitenkin se, että eduskuntavaaleihin on aikaa enää alle puoli vuotta ja jokainen puolue pyrkii nostamaan omaa profiiliaan aina tilaisuuden tullen.

Lue lisää: Kommentti: Annika Saarikko on vienyt kepun historialliseen syöksykierteeseen - tekikö puolue poliittisen itsemurhan Sanna Marinin hallituksessa?

Viimeksi viikonloppuna paineita päästettiin ulos, kun pääministeri Sanna Marin (sd) ja valtiovarainministeri, Annika Saarikko (kesk) päätyivät vääntämään maastapoistumis- eli arvonnousuverosta julkisuudessa.

Arvonnousuverossa on kyse siitä, että jos henkilö muuttaa Suomesta alhaisen verotuksen maahan ja myy omaisuuttaan siellä, saisi Suomi lain mukaan verottaa Suomessa asumisen aikana tapahtunutta arvonnousua.

Hanke on ollut tärkeä etenkin vasemmistoliitolle ja Sdp:lle. Saarikon mukaan vero pitäisi kuopata.

Lue lisää: Hallituksessa kytee riita "maasta­poistumis­verosta" - ministerit ärähtivät joukolla

Lue lisää: Rikkaiden maasta­poistumis­verosta repesi kiivas väittely - Orpo "purkaisi välittömästi"

Ministereiden julkisuuden puolelle läikkyneessä kiistassa oli kuitenkin kyse vain jäävuoren huipusta.

Rakoilua on ollut yksittäisten hallituspuolueiden välillä koko vaalikauden ajan, mutta viime kuukausina hallituksen kuvaillaan ajautuneen eräänlaiseen koston kierteeseen.

Puolueiden kerrotaan muun muassa ryhtyneen pitämään pilkuntarkkaa kirjaa siitä, kuinka moni minkäkin puolueen kansanedustaja on irronnut hallituksen yhteisestä rintamasta eduskunnan äänestyksissä.

Tällä on perusteltu oman puolueen oikeutta tehdä irtiottoja itselleen tärkeissä kysymyksissä.

Heinäkuussa keskustan riveissä tulistuttiin siitä, kun muutama vasemmistoliiton, vihreiden ja Rkp:n edustaja vaati eduskunnassa viime metreillä rajavartiolain palauttamista perustuslakivaliokuntaan.

Lakiesityksen nojalla turvapaikkahakemusten vastaanottaminen voidaan nykyisin tarvittaessa keskittää erikseen määritellyille rajanylityspaikoille.

Edustajat perustelivat esitystään sillä, että EU-tuomioistuin oli hiljattain arvostellut Liettuan tapaa reagoida keväällä poikkeukselliseen turvapaikkahakemusten kasvuun rajoillaan.

IS:lle kerrotaan, että etenkin keskusta nostaa tapauksen edelleen usein esiin, kun keskustelu kääntyy yksittäisten kansanedustajien äänestyskäyttäytymiseen eduskunnan suuressa salissa.

Lue lisää: Rajojen sulkemista puitiin eduskunnassa, vaikka mietintö oli yksimielinen - vasemmistoliiton esitys hävisi äänestyksen

Sittemmin hallituksen rivit ovat rakoilleet myös lukuisissa muissa kysymyksissä.

Potilasturvallisuuslaista äänestettäessä osa vasemmistoliiton kansanedustajista irtosi hallitusrintamasta ja äänesti lakia vastaan.

Tänään keskiviikkona osa keskustan kansanedustajista kieltäytyi kannattamasta aborttilain uudistusta. Osa keskustan edustajista on kertonut myös vastustavansa translakia, kun eduskunta aikanaan äänestää asiasta.

Lue lisää: Vasemmisto­liitto antoi sanktioita potilas­turvallisuus­lakia vastaan äänestäneille - Anna Kontula ei tiedä, minkä rangaistuksen sai

Lue lisää: SDP, vihreät ja vasemmistoliitto: Hallitus­puolueet eivät ole sopineet, että translaki­äänestys olisi omantunnon­kysymys

Viime perjantaina hallitusrintama repesi eduskunnan talousvaliokunnassa, kun Sdp:n ja keskustan kansanedustajat tukivat äänestyksessä kokoomuksen esitystä koskien EU:n ennallistamisasetusta.

Asetuksessa on kyse EU:n laajuisista luonnon monimuotoisuutta koskevista tavoitteista, ja sen kiistanalaisimmat kohdat Suomessa koskevat metsiä.

Tilannetta ei helpota se, että kokoomus on tekemässä välikysymyksen hallituksen laiminlyönneistä EU:n metsäpolitiikkaan vaikuttamisessa.

Lue lisää: Hallituksessa syttyi "metsä­sota" - vihreiden Harjanne ihmettelee keskustalaisten kovia ulos­tuloja

Lue lisää: Kokoomukselta välikysymys laiminlyönneistä metsä­politiikassa: "Hallitus riitelee eikä pääministeri ota johtajuutta"

Toistuvat jakolinjat hallituksen esityksissä syövät kovaa vauhtia yhteistyön edellytyksiä.

Hallituksen työ on kuitenkin vielä pahasti kesken, ja huoli kasvaa siitä, miten luottamus hallituksen sisällä säilyy loppuun asti.

Vaalikauden loppumetreillä hallituksen on perinteisesti tehtävä vaikeita päätöksiä siitä, mitkä esityksensä se vielä antaa eduskunnalle tällä kaudella ja mistä luovutaan.

Hallituksen varsinaisen viisikon rinnalle onkin kyhätty syksyn aikana niin kutsuttu varjoviisikko, jonka tehtävänä on käsitellä eduskuntaan vielä annettavia hallituksen esityksiä ja niihin liittyviä erimielisyyksiä.

Uuden ministereiden kokoonpanon taustalla kerrotaan olevan se, että hallitusviisikko kaipaa kipeästi apukäsiä kiistojen ratkomisessa.

Varjoviisikkoa vetää perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ja sen toiminta onkin lähtenyt voimalla käyntiin.

Eduskunta on ilmoittanut, että sen tulisi saada viimeiset esitykset hallitukselta 17. marraskuuta, jos ne halutaan läpi vielä tämän vaalikauden aikana.

Aikaa on siis kolmisen viikkoa ja lakiesityksiä lähes 150 kappaletta.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 23:52:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.