Ulkoministeriön konsulipäällikkö arvioi Ylelle, että operaatio on ollut kestoonsa nähden halpa.
Ulkoministeriö on vuodesta 2019 lähtien kotiuttanut al-Holin leirillä pidettyjä suomalaisia. Kuva: Sami Kero / HS
Suomen ponnistelut suomalaisten palauttamiseksi kotimaahansa al-Holin vankileiriltä Syyriasta ovat maksaneet tähän mennessä noin 560?000 euroa, uutisoi Yle. Summasta Ylelle kertoo ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner.
Tannerin mukaan moneen muuhun Suomen kansainväliseen operaatioon verrattuna al-Holin hintalappu on paljon pienempi.
- Sen haluan vielä sanoa, että tämähän on kolmivuotiseksi operaatioksi huomattavan halpa, kun ajattelee julkisten varojen käyttöä, Tanner kommentoi Ylelle.
Tannerin mukaan kuluja ei ole juurikaan kertynyt tänä vuonna ja viime vuonnakin paljon vähemmän kuin vuonna 2020.
Ulkoministeriö on vuodesta 2019 lähtien kotiuttanut al-Holin leirillä pidettyjä suomalaisia. Suomi on kotiuttanut leiriltä yhteensä 26 lasta ja yhdeksän aikuista naista. Viimeisin kotiutus on tapahtunut joulukuussa 2021.
Tanner ei osaa sanoa, milloin kotiutuksia voitaisiin jatkaa.
-?Aidosti en tiedä, eikä ole mitään näkymää, että tilanne muuttuisi. Toistan ja korostan, ettemme voi väkisin kotiuttaa ketään, Tanner kommentoi STT:lle aiemmin lokakuussa.
Jäljellä al-Holin leirillä on yhteensä kymmenkunta suomalaista, joista suurin osa on lapsia.
-?On aivan ilmiselvää, että jos henkilöt itse kieltäytyvät kaikesta yhteydenpidosta, ei meillä viranomaisella ole mitään mahdollisuutta edetä asiassa. Olemme pyrkineet yhteydenpitoon eri konstein, mutta jäljellä olevien kohdalla se on erittäin vaikeaa, Tanner totesi STT:lle.
Lopullista hintalappua operaatiolle on vaikea ennustaa, koska al-Holin vankileirin tulevaisuusnäkymät ovat epäselvät.
YK:n lapsen oikeuksien komitea totesi aiemmin lokakuussa, että Suomi on rikkonut lasten oikeuksia, koska se ei ole onnistunut suomalaislasten kotiutuksessa al-Holin leiriltä. Suomella on puoli vuotta aikaa raportoida komitealle tekemistään toimenpiteistä.
TetraSys Oy.