Ilta Sanoma

Selittämättömät oireet vaivasivat Marika Krookia.

Marika Krook on Marika Krook on oopperalaulaja ja näyttelijä. Äänialaltaan hän on sopraano.

Marika Krook on Marika Krook on oopperalaulaja ja näyttelijä. Äänialaltaan hän on sopraano. Kuva: Aleksi Jalava

IS uutisoi vuonna 2011, että laulaja Marika Krook kärsi vuosia selittämättömistä oireista. Lääkärit antoivat aluksi elinaikaa vain muutaman vuoden.

Krook kertoi tuolloin, että 2000-luvun alussa hän huomasi jaloissaan jotain outoa. Ne eivät tuntuneet tottelevan käskyjä ja menivät välillä tunnottomiksi.

-?Pahimpina päivinä en pystynyt edes kävelemään. Minulla ei ollut kipuja, mutta jalat olivat tunnottomat. Tuntui siltä, että liikkumisimpulssit eivät kulkeneet aivoista jalkoihin, Krook kuvaili tuolloin tuntemuksiaan.

Krook hakeutui oireidensa takia lääkäriin, mutta siellä häntä ei ymmärretty.

-?He suurin piirtein nauroivat ja sanoivat, että olen vain pelannut liikaa tennistä. Minut lähetettiin ortopedille, vaikka todellisuudessa ongelma ei ollut jaloissa vaan aivoissa.

Lopulta Krook sai neurologin kautta lähetteen magneettikuvauksiin. Sieltä hänet toimitettiinkin suoraan sairaalaan. Krookilla todettiin paha selkärankatulehdus ja lääkäreiden arvio toipumismahdollisuuksista oli raju.

-?He tutkailivat papereitaan ja totesivat, että minulla ei ollut montaa vuotta elinaikaa, Krook muistelee.

Euroviisuissa kuultiin Aava-kappale.

Euroviisuissa kuultiin Aava-kappale. Kuva: Kari Kuukka

Vuosituhannen vaihteessa Krook oli uransa huipulla. Hän näytteli Ihanat naiset rannalla -elokuvassa, edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 1998 Edea-yhtyeen kanssa ja lauloi Olympiastadionilla Plácido Domingon kanssa. Krook nähtiin myös useissa musikaaleissa esimerkiksi Svenska Teaternissa.

Vähitellen Krook jätti julkisuuden. Harva tietää, mitä hänelle kuuluu tänä päivänä.

Åsa Karlin ja Marika Krook Claes Olssonin ohjaamassa elokuvassa Ihanat naiset rannalla.

Åsa Karlin ja Marika Krook Claes Olssonin ohjaamassa elokuvassa Ihanat naiset rannalla.

Huomenna 50 vuotta täyttävä Krook kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa, että hän elää nykyään "hyvin rauhallista ja yksinkertaista elämää hyvien ihmisten ympäröimänä". Hän mainitsee mielensä rauhoittuneen, ja arjen täyttävän onnelliseksi tekevät asiat.

- Rakastan kaivaa ja tutkia erilaisia elämään liittyviä asioita, tarkkailla ihmisiä ja musiikkia, se on minun iso intohimoni, hän kertoo lehdelle.

Krookin mukaan hän oivalsi elämänsä tärkeysjärjestyksen vasta, kun sairastui.

-?Minulle se tapahtui silloin, kun kroppani romahti. En usko, että olisin pysähtynyt muuten. Silloin on pakko istua sen hiljaisuuden kanssa ja miettiä uudestaan, mitä haluaa, hän toteaa HS:lle.

Vuonna 2017.

Vuonna 2017. Kuva: Seppo Solmela

Samaa Krook pohti IS:n haastattelussa 11 vuotta sitten.

-?Sairaus oli vaikein läksy, mitä olen joutunut elämässäni kokemaan. Nyt pystyn kuitenkin jo olemaan siitä kiitollinen. Sairauden myötä olen tajunnut paremmin omaa persoonaani ja oppinut paljon niin puolisona, äitinä kuin taiteilijanakin. Nyt tiedän entistä selkeämmin, kuka olen ja mitä haluan, Krook summasi.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 18:50:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.