Ilta Sanoma

Bellingcatin tutkiva toimittaja kertoo, että kaksi asiaa yllätti hänet todella Putinin suurhyökkäyksessä Ukrainaan.

Bellingcatin Christo Grozevin ryhmän selvitys vei tutkivat toimittajat Ukrainaan ammuttujen ohjusten laskentaupseerien äärelle.

Bellingcatin Christo Grozevin ryhmän selvitys vei tutkivat toimittajat Ukrainaan ammuttujen ohjusten laskentaupseerien äärelle. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva, Valentyn Ogirenko / Reuters, Mikhail Klimentyev / Kreml / Sputnik / Reuters

Jos on olemassa sellainen asia kuin tähtitoimittaja, Christo Grozevia voi luonnehtia sellaiseksi.

Hän on riippumattoman tutkivan Bellingcat-toimittajaryhmän Venäjä-asiantuntija, jonka ryhmän löydöksiä ovat muun muassa Malesian Airwaysin lennon MH17 alas ampuneiden upseerien löytäminen. He paljastivat myös loikkariagentti Sergei Skripalin myrkyttäneet venäläiset GRU-agentit.

Grozev vieraili Helsingissä keskiviikkona Tekniikan Akatemian Millennium Information Forum -tapahtumassa.

30 hengen kokoisen Bellingcatin työskentely perustuu pääosin avointen lähteiden tiedusteluun. Tämä tarkoittaa kaiken käsillä - yleensä verkosta löytyvän - tiedon yhdistelemistä.

Näin tehtiin muun muassa Bellingcatin tämän viikon paljastuksessa, jossa ryhmä toi julkisuuteen venäläisen laskentaryhmän, joka reitittää ohjuksia maaleihinsa Ukrainassa.

Lue lisää: Kuka etsii maalit Venäjän tuhoisille ohjus­iskuille? Bellingcat kaivoi esiin salatun laskenta­ryhmän

Moni ohjuksista on iskeytynyt asuinalueille tappaen siviileitä. Lisäksi niillä tuhotaan Ukrainan energiantuotantoa, mikä on johtanut sähkökatkoihin ja siviilien ahdinkoon.

Selvityksen tekeminen vei puoli vuotta. Prosessissa selvitettiin insinööriupseereiden koulutuspolkuja ja pimeiltä markkinoilta hankituin puhelutiedoin yhdisteltynä Telegram-pikaviestimestä saatuihin tietoihin saatiin selville yleisesikunnan laskentakeskus GVC:n alaisuuteen kuuluvien upseerien henkilöllisyydet.

Projektin viimeiseen vaiheeseen kuului upseereille soittaminen. Grozev valikoi 30 tunnistetun upseerin joukosta ensimmäisen kohteen tämän sosiaalisten medioiden profiilien perusteella. Miehen elokuva- ja musiikkimaku antoivat ymmärtää hänen olevan sympaattisin ihminen.

- Lisäksi hänellä oli hipsteriparta ja hänen vaimonsa matkustelee. Soittaessani miehelle, hänen vaimonsa oli Pariisissa muotinäytöksessä. Ajattelin, että hänen on pakko tietää mitä hän tekee. Ehkä hän on jonkinlaisessa panttivankitilanteessa, Grozev sanoo.

Venäjä on ampunut paljon ohjuksia Ukrainan asuinalueille. Grozevin venäläisupseerille tekemän soiton aattona oli uutisoitu osumasta ukrainalaiseen lastentarhaan.

Venäjä on ampunut paljon ohjuksia Ukrainan asuinalueille. Grozevin venäläisupseerille tekemän soiton aattona oli uutisoitu osumasta ukrainalaiseen lastentarhaan. Kuva: Valentyn Ogirenko / Reuters

Grozev aloitti puhelinkeskustelun yllättyneen venäläisen kanssa kertomalla olevansa toimittaja. Hän sai miehen myöntämään työtehtävänsä, minkä jälkeen seuraava kysymys oli "tiedämme mitä teet, miten voit elää tekojesi kanssa?"

- Hänen vastauksensa oli "ole ammattimainen, kysy oikeita kysymyksiä, jos haluat vastauksia", Grozev kuvailee keskustelua.

Myöskään oikeisiin kysymyksiin ei tullut vastauksia. Venäläisupseeri totesi, ettei voi vastata kysymyksiin. Puhelu loppui lyhyeen.

- Se, että mies otti toimintansa puhtaasti ammattina, on lannistavaa. Sitä vahvistaa havaintomme siitä, että ohjuksia reitittäessään he käyttävät samalla deittipalveluita ja ostelevat vanhoja kolikoita nettikaupoista.

Grozev kuvailee johtopäätöksiään huonoimmaksi mahdolliseksi: Laskentaupseerit suhtautuvat toimintaansa työnä, eivätkä välitä, mitä he tekevät. Heidän palkkansa on venäläisittäin erinomainen 4?000-5?000 euroa kuukaudessa.

- He kokevat olevansa pomojensa suojelemia. Kutsun sitä metsästäjää ei voi metsästää -syndroomaksi.

Toimittaja uskoo venäläisille luvatun, että heidän tehtävänsä ja olemassaolonsa olisi täysin salaista. Bellingcatin yhteydenotot rikkoivat kuitenkin tämän turvassa olemisen illuusion.

Heti artikkelin julkaisun jälkeen Bellingcat hankki laskentaupseerien tuoreet puhelutiedot.

- Kollegani ihmetteli, mikä on todennäköisyys sille, että he soittelevat toisilleen luettuaan juuri artikkelin siitä, miten heidän puhelujaan on seurattu. Päätimme silti kokeilla. Komentaja, eversti Igor Bagnjuk soitti pomolleen välittömästi artikkelimme luettuaan. He eivät opi, Grozev sanoo.

Toimittaja kertoo, että kaksi asiaa yllätti hänet Venäjän hyökkäyksessä toden teolla. Ensimmäinen on se, miten tietämätön Vladimir Putin oli Venäjän armeijan kyvyttömyydestä.

Vladimir Putin tarkasti venäläisjoukkoja Ryazanin alueella lokakuun loppupuolella. Hänen sanotaan olleen täysin tietämätön armeijan kehnosta jamasta ennen suurhyökkäystä.

Vladimir Putin tarkasti venäläisjoukkoja Ryazanin alueella lokakuun loppupuolella. Hänen sanotaan olleen täysin tietämätön armeijan kehnosta jamasta ennen suurhyökkäystä. Kuva: Mikhail Klimentyev / Kreml / Sputnik / Reuters

Toinen yllätys oli se, miten FSB:n Ukrainassa lahjontaan ja hyökkäyksen valmisteluun käyttämät miljardit eivät kantaneet hedelmää.

- Lahjotut ukrainalaiset eivät toimineet sovitusti. Kun hyökkäys alkoi, Ukrainalle tyypillinen korruptio muuttui isänmaallisuudeksi yhdessä yössä. Odotin näkeväni enemmän maanpetoksia ja korruptiota.

Grozevin näkemys Putinin sodasta tällä hetkellä on lohduton. Venäjällä on ollut kaksi sotasuunnitelmaa Ukrainan kukistamiseksi, ja kumpikin on mennyt myttyyn.

- Nyt hän vain reagoi tilanteisiin viikko kerrallaan.

Sodan loppua Grozev ei osaa ennustaa. Sotaa ei ratkaista Bellingcatin maailmassa eli suurten tietovarantojen äärellä, vaan taistelukentällä.

- Se ei ole datavetoista. Se ratkeaa hullujen ihmisten mielissä.

Vaikka Venäjän armeija on alisuoriutunut Ukrainassa pahoin, Grozevin mukaan sota ratkeaa taistelukentällä. Kuvassa tuhottuja panssariajoneuvoja Butshassa.

Vaikka Venäjän armeija on alisuoriutunut Ukrainassa pahoin, Grozevin mukaan sota ratkeaa taistelukentällä. Kuvassa tuhottuja panssariajoneuvoja Butshassa. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Yleisen käsityksen mukaan Venäjä on hävinnyt propagandasotansa lännessä, mutta voittanut sen kotirintamalla. Grozev allekirjoittaa näkemyksen. Hän ei usko Venäjältä nähtävän enää mitään uutta misinformaatio­rintamalla länsimaiden suuntaan.

- Heidän tarkoituksenaan on ollut alun perinkin hämmentää, ei vakuuttaa. Kun ihmiset eivät tiedä mihin uskoa, he takertuvat omiin ennakkoluuloihinsa. Toisin sanoen he uskovat, mitä haluavat uskoa.

Lopputulos on Grozevin mukaan se, että vaikka Venäjä ei ole saanut maailmalla uusia ystäviä, se ei ole myöskään saanut uusia vihollisia.

- Ja se on paras kuviteltavissa oleva lopputulos Venäjälle. Kotiyleisölle viestinnässä taas kyse on puhtaasta aivopesusta.

Yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään Grozev sanoo olevan tiedon toimittamisen Venäjälle, jossa mediakenttä on valtion propagandan tukkima.

- Tehtävänämme on pitää edes viidesosa kansasta informoituna siitä, mitä todella tapahtuu.

Grozev tietää hyvin, että sekä hänen että muiden bellingcatilaisten turvallisuus on vaarassa. Venäjä hankkiutuisi heistä mielellään eroon.

- Tiedämme olevamme tappolistalla, mutta heillä on suurempia ongelmia tällä hetkellä. Kremlissä mietitään, miten he siellä selviävät. Moni puntaroi, uskallanko ottaa vielä tältä hallitukselta käskyjä vastaan, koska sitä ei välttämättä enää vuoden päästä ole. Kuka suojaisi heitä silloin?

- Pelkään enemmän hulluja venäläispatriootteja kuin FSB:tä.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 18:32:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.