Ilta Sanoma

Toimitusjohtaja Mika Vehviläisen mukaan Cargotec on pystynyt pääosin siirtämään kohonneet kustannukset hintoihinsa.

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec sai edelleen hyvin uusia tilauksia kolmannella vuosineljänneksellä, vaikka markkinaympäristön epävarmuus lisääntyi. Saadut tilaukset kasvoivat 16 prosenttia vertailukaudesta, ja yhtiön tilauskanta kohosi ennätystasolle noin 3,7 miljardiin euroon.

Toimitusjohtaja Mika Vehviläisen mukaan muun muassa komponenttipula ja globaalit logistiikkahaasteet rajoittivat Cargotecin kykyä vastata kysyntään täysimääräisesti. Siitä huolimatta yhtiön liikevaihto kasvoi 27 prosenttia 1,04 miljardiin euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto oli noin 93 miljoonaa euroa, eli 43 prosenttia vuoden takaista suurempi. Kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti parani ja oli 8,9.

-?Kustannusten yleinen nousu koskee myös meitä, mutta olemme pääosin pystyneet siirtämään kohonneet kustannukset hintoihimme, Vehviläinen sanoo osavuosikatsauksessa.

Sijoittajat näyttävät ottaneen Cargotecin tulosraportin myönteisesti vastaan, sillä yhtiön osake oli iltapäivällä runsaan neljän prosentin nousussa Helsingin pörssissä.

Cargotecin suunniteltu yhdistyminen toisen kotimaisen konepajayhtiön Konecranesin kanssa meni kiville viime keväänä. Uuden strategiansa mukaan Cargotec aikoo keskittyä kannattavaan kasvuun Hiab-yksikössä sekä Kalmar-yksikön pienemmissä kontinkäsittelylaitteissa. Yhtiö aikoo vetäytyä Kalmarin raskaista satamanostureista ja on kertonut harkitsevansa MacGregor-yksikkönsä myymistä.

Osavuosikatsauksessa Cargotec täsmentää tämän vuoden tulosnäkymiään. Yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevoiton paranevan tänä vuonna 320-350 miljoonaan euroon, kun viime vuoden vastaava tulos oli 232 miljoonaa euroa. Aiemmin Cargotec oli sanonut vertailukelpoisen liikevoiton paranevan viime vuodesta, mutta ei ollut antanut tarkempaa tulosohjeistusta.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 17:58:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.