Ilta Sanoma

Luumäellä Kuutostiellä sattui tiistaina iltapäivällä kolari, jossa kuoli kaksi aikuista ja loukkaantui vakavasti kaksi lasta. Lapset menettivät kolarissa vanhempansa. Tämä Etelä-Karjalan synkästä iltapäivästä tiedetään.

Onnettomuuspaikalla on 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Onnettomuuspaikalla on 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Luumäellä Etelä-Karjalassa sattui tiistaina puoli kahdelta iltapäivällä kuolonkolari. Onnettomuudessa kuoli kaksi aikuista ja loukkaantui vakavasti kaksi lasta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista vahvisti keskiviikkoaamuna Helsingin Sanomille ja myöhemmin myös STT:lle, että kuolleet henkilöt olivat loukkaantuneiden lasten vanhemmat.

Onnettomuus sattui Kuutostiellä Somerharjun kohdalla Luumäen länsipuolella, noin kymmenen kilometriä Luumäen keskustaajamasta Taavetista kohti Kouvolaa.

Henkilöauto alkoi toistaiseksi tuntemattomasta syystä heittelehtiä, ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi lopulta vastaan tulleen rekan keulaan vasemmalle puolelle.

Rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta hän oli hyvin järkyttynyt. Kuljettaja vietiin hoidettavaksi Etelä-Karjalan keskussairaalaan.

Loukkaantuneet lapset kuljetettiin puolestaan sairaalahoitoon Helsinkiin, kertoi päivystävä palomestari pian onnettomuuden jälkeen.

Tutkinnanjohtaja Tielinen on kertonut, että autossa matkustanut perhe ei ole kotoisin Luumäeltä. Vakavasti loukkaantuneista lapsista toinen on kouluiässä ja toinen hieman nuorempi.

Poliisi on kertonut, että rekan eteen ajautuneen auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamisesta. Poliisi on tutkinut onnettomuuspaikkaa, ja rikosnimikkeet voivat vielä muuttua.

Turma-auto kuljetettiin pois paikalta. Kuvassa se on hinausauton lavalla.

Turma-auto kuljetettiin pois paikalta. Kuvassa se on hinausauton lavalla. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Päivystävä palomestari kertoi onnettomuusiltana, että tie oli tapahtuma-aikaan hiukan liukas, mutta se ei kuitenkaan ollut jäässä.

Ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan läheisellä Kouvolan Utin mittauspisteellä 30 kilometriä länteen päin oli onnettomuusaikaan noin kolme lämpöastetta, hyvä 62?473 metrin näkyvyys ja kohtalaista tuulta 5,2 metriä sekunnissa. Havainnot ovat lähes samanlaiset noin 45 kilometrin päässä onnettomuuspaikasta Lappeenrannan lentoaseman havaintoasemalla.

Tie kaartuu onnettomuuspaikalla loivasti ja alueella on 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Onnettomuus katkaisi Kuutostien usean tunnin ajaksi, ja liikenne kulki tavallista hitaammin alkuiltaan saakka. Tilanne oli ohi illalla puoli yhdeksän aikoihin.

Jos tunnet, että tarvitset kriisiapua, ota yhteys Etelä-Karjalan sosiaali- ja kriisipäivystykseen. Puhelinnumero on 040 6511 828. Päivystys on auki ympäri vuorokauden.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 16:54:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.