Ilta Sanoma

Paikalla on 22 pelastuslaitoksen yksikköä.

Nokian Linnavuorentiellä palaa noin tuhatneliöinen teollisuuslaitoksen hallirakennus, Pirkanmaan pelastuslaitos kertoo. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 23.25.

Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Kupiainen kertoi puoli kahden aikaan Ilta-Sanomille, että varastotilana käytetyn rakennuksen sisätilat on saatu sammutettua.

- Nyt taistellaan kattorakenteiden sammuttamisen kanssa.

Syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa. Henkilövahinkoja ei ole pelastuslaitoksen tiedossa.

Kupiaisen mukaan toiminta jatkuu ainakin pari tuntia. Paikalla on pelastuslaitokselta 22 yksikköä.

- Katsotaan, miten kattorakenne saadaan hajotettua, saadaanko katto sammumaan. Kyllä siinä oma aikansa menee. Riippuu, kuinka pitkälle palo leviää ja saadaanko se rajattua, vaikea arvioida.

Leviämisvaaraa viereisiin rakennuksiin ei tällä hetkellä ole. Palo on kattorakenteiden välissä, eikä rakennuksen ulkopuolelle tuli juuri lämpösäteilyä.

- Eiköhän se palo pysy rakenteissa, Kupiainen toteaa.

Vahingoista ei ole vielä arviota.

- Huomenna kun päivä valkenee ollaan viisaampia sen osalta, miten rakennukselle käy.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 04:45:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.