Ilta Sanoma

Google Maps toimii espoolaiskoulun oppilaiden väylänä rehtorin kiusaamiseksi, Helsingin Sanomat kertoo.

Google Maps on avoin käyttäjien ehdotuksille.

Google Maps on avoin käyttäjien ehdotuksille. Kuva: Skrypko Ievgen / Colourbox

Nöykkiön koulu Espoossa on esiintynyt viime aikoina erikoisilla nimillä Google Maps -karttapalvelussa. Helsingin Sanomien mukaan jonkun oppilaan tai oppilaiden tavoitteena on ollut tehdä muokkauksia tavalla, jotka voidaan tulkita pilkaksi koulun rehtorille.

Koulun viimeisin väärä nimi Mapsissa oli "Espoon isoin ja [rehtorin nimi] safkaa ruoat muidenki puolesta". Tiistaina iltapäivällä Google oli astunut peliin ja palauttanut nimen oikeaksi. Kyseinen nimi löytyi kuitenkin edelleen hakemalla koulun nimeä Mapsissa.

Koulun väärä nimi löytyi vielä Mapsin hakutuloksista.

Koulun väärä nimi löytyi vielä Mapsin hakutuloksista.

Google Maps antaa kenen tahansa ehdottaa nimiä eri kohteille, ja nimet voivat muuttua esimerkiksi, jos ehdotuksia otetaan vastaan riittävä määrä. Googlen automatiikka ja työntekijät pyrkivät tunnistamaan väärinkäytöksiä.

On epäselvää, onko koulun nimi nyt jotenkin Googlen valvonnassa, vai onko sitä edelleen mahdollista muokata. Koulusta kerrottiin HS:lle, että tähän asti Googlelle on ilmoitettu vääristä nimistä niiden ilmaannuttua, ja Google on korjannut nimen parin päivän kuluessa.

Google Mapsin esittämät nimet herättävät ajoittain huomiota. Elokuussa ihmeteltiin erinäisten saarien nimiä Porkkalan edustalla. Kolmen saaren nimet olivat vaihtuneet Mapsissa venäjänkieliseen muotoonsa.

Jäynää on tehty myös muissa karttapalveluissa. Muun muassa Helsingin seudun liikenteen reittioppaassaan käyttämässä OpenStreetMapsissa Venäjän suurlähetystö sai naapuriinsa Ukrainan presidentin mukaan nimetyn Volodymyr Zelenskyy Parkin.

Lue lisää: Porkkalan saarten nimet korvautuivat venäläisillä Google Mapsissa

Lue lisää: Venäjän suur­lähetystö Helsingissä sai erikoisen naapurin - "sissi-isku" mobiili­sovellukseen

Google Maps on myös valjastettu tiedonvälitykseen osana Ukrainan sotaa. Käyttäjät ovat karttapalvelun välityksellä jakaneet tietoa sodasta Venäjälle.

Lue lisää: Netissä keksittiin ovela tapa ujuttaa tietoa sodasta Venäjälle

Joskus Maps on joutunut jopa naapuririitojen pelinappulaksi. Vuonna 2017 Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa erään pellon omistajan huomattiin leikanneen laiduntaan siten, että siihen jäi selkeästi näkyviin teksti "A hole".

Lue lisää: Naapuririita kärjistyi Washingtonissa - tulos näkyy Google Mapsissa

Ilta Sanoma
mardi 25 octobre 2022 23:00:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.