Norjan yleisradion mukaan pidätetyllä oli Brasilian passi.
Venäläisvakoojaksi epäilty pidätettiin Tromssassa. Kuva: Ilkka Mäkinen
Norjassa on pidätetty Brasilian passia käyttävä henkilö, jonka epäillään olevan venäläisvakooja. Asiasta uutisoi maan yleisradio NRK.
Pidätetty oli matkalla töihin Tromssan yliopistoon. Norjan poliisin turvallisuuspalvelu PST epäilee henkilön olevan maassa väärällä nimellä ja henkilöllisyydellä.
Henkilön epäillään olevan todellisuudessa venäläinen ja työskentelevän yhdelle Venäjän tiedustelupalveluista.
PST uskoo miehen rakentaneen identiteettiä tavallisena kansalaisena työskennellessään hiljaisuudessa Venäjän tiedustelupalvelulle.
Pidätetty on tutkinut muun muassa hybridisotaa. Hänet määrättiin vangittavaksi tiistaina.
Suomessa aiheesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
TetraSys Oy.