Ilta Sanoma

Kiinniotettuna on enää vain yksi henkilö, jota epäillään murhan yrityksestä.

Poliisi eristi alueen sunnuntaina.

Poliisi eristi alueen sunnuntaina. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Tuusulan Kellokoskella Rajalinnan teollisuusalueella varhain sunnuntaiaamuna tapahtuneen ampumistapauksen tutkinta on edennyt Itä-Uudenmaan poliisissa.

Poliisi on vapauttanut kymmenestä kiinniotetusta yhdeksän.

- Poliisin tekeminen teknisten ja taktisten tutkimusten sekä kuulustelujen perusteella olemme saaneet käsityksen ampumista edeltävän illan ja yön tapahtumista, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mikko Minkkinen tiedotteessa.

Kiinniotettuna on edelleen ampumisesta epäilty henkilö, jota epäillään murhan yrityksestä.

Poliisi aikoo todennäköisesti vaatia epäiltyä vangittavaksi.

Tuusulan Kellokosken sunnuntain ampuminen tapahtui paikallisen moottoripyöräkerhon tilojen edustalla ja sisätiloissa. Moottoripyöräkerho Viikinki MC oli ilmoittanut Facebookissa järjestävänsä syntymäpäiväjuhlat kerhotilassa lauantaina.

Tilanne oli poliisin saapuessa paikalle sen verran epäselvä, että poliisi otti kiinni kaikki paikalla olleet, eli yhteensä kymmenen henkilöä.

Minkkinen sanoi maanantaina Ilta-Sanomille, että poliisi epäilee ampumisesta vähän yli kolmekymppistä miestä.

Poliisin käsityksen mukaan mies ei ole moottoripyöräkerhon jäsen. Poliisille kerrotun mukaan mies oli tullut paikalle kutsumatta.

Ilta Sanoma
mardi 25 octobre 2022 13:56:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.