Ilta Sanoma

Helsingin Sanomien lukija on kauhuissaan saunatapojen katoamisesta yleisissä saunoissa.

Ovatko suomalaisten saunatavat päässeet unohtumaan?

Ovatko suomalaisten saunatavat päässeet unohtumaan? Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomalaisten kautta aikain säilyneet saunatavat ovat painuneet unohduksiin, pohtii Helsingin Sanomien lukija Joni Siikavirta mielipidekirjoituksessaan tiistaina 25. lokakuuta.

Hänen mukaansa suomalaiseen saunakulttuuriin on perinteisesti kuulunut ikiaikainen kirjoittamaton sääntö siitä, että viimeisenä löylyä heittänyt saunoja täyttää tyhjentyneen kiulun lauteilta lähtiessään niin, että seuraaville jää tarpeeksi löylyvettä.

-?Joskus törmää jopa siihen, että löylynheittäjä lähtee pois ja jättää paikalleen tyhjän kiulun, vaikka lauteille jää istumaan muita, lukija ihmettelee.

Saunomisen aktiiviharrastaja Saija Silén arvioi elokuussa IS:lle, että saunakulttuurin vaalimiseen tulisi suhtautua tietyllä vakavuudella.

Hänen mukaansa sauna ja suomalaiset ovat erottamaton parivaljakko.

- Sauna on merkittävä osa suomalaisuutta. Siellä on synnytetty, hoidettu sairaita ja pesty vainajat ennen kirkkomaalle menoa. Sauna on ollut myös yhteisöllisyyden tyyssija, jossa on ollut helpompi puhua asioista, Silén sanoi.

Hänen mukaansa saunamestarin tulisi aina saunomisen jälkeen siivota löylyhuone, lakaista lattia, vaihtaa pyyheliinat ja kaataa vedet pois.

Suomalainen saunakulttuuri on onneksi voimissaan, Silén iloitsi.

-?Siinä mielessä tilanteemme on ihanteellinen, että suomalaiselle saunakulttuurille on saatu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön status. On upeaa, että se mitä Suomesta nostettiin ensimmäisenä esille, on nimenomaan sauna, hän kertoi.

Ilta Sanoma
mardi 25 octobre 2022 11:52:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.