Ilta Sanoma

BBC tutkii, rikkoiko juontaja ohjeita toimittajien puolueettomuudesta.

Kuva: Adrian Dennis / AFP / Lehtikuva, AOP

Britannian yleisradioyhtiö BBC on hyllyttänyt juontaja Martine Croxallin. Valtio-omisteinen mediatalo tutkii, rikkoiko juontaja yhtiön ohjeita, joissa toimittajilta vaaditaan puolueetonta käytöstä.

Croxall juontaa The Papers -nimistä ohjelmaa, jossa asiantuntijat keskustelevat päivän tärkeimmistä uutisista.

Sunnuntaina ohjelma alkoi illalla puolitoista tuntia sen jälkeen, kun Boris Johnson oli ilmoittanut, ettei hän aio osallistua pääministerikilpailuun.

Croxall sanoi ohjelmassa, että kaikki on erittäin jännittävää ja lisäsi:

-?Saanko minä olla näin iloinen? No, minä olen.

Yhdeltä ohjelman vieraalta Croxall kysyi, ovatko lehtien etusivut jo saapuneet. Sitten hän kommentoi, että lehtien kaikki etusivut ovat todennäköisesti saapuessaan vanhentuneita.

Croxall myönsi, että hän todennäköisesti rikkoo yleisradioyhtiön ohjeita hihitellessään vieraan kommentille, joka pilkkasi entistä pääministeriä.

Croxallin käytös herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Boris Johnsonin tukija, entinen kulttuuriministeri, konservatiivipuolueen Nadine Dorries twiittasi kärjekkäästi, kertoo sanomalehti The Guardian.

-?Tämä puolueettomuuden puute osoittaa, kuinka syvälle juurtunut ennakkoluulo on.

Ilta Sanoma
mardi 25 octobre 2022 01:02:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.