Keihäslegenda Seppo Räty ei paljoa perusta vuodenvaihteessa tulevasta eläkkeenkorotuksesta.
Seppo Räty on ollut eläkkeellä kymmenen vuotta. Kuva: Marko Lempinen
Inflaatio jyllää, ja se ajaa monen suomalaisenkin talouden ahtaalle. Eläkeläisille on jo luvassa helpotusta, sillä vuoden 2023 alusta eläkkeet nousevat 6,8 prosentilla. Keskimäärin se tarkoittaa reilua sataa euroa lisää kuukaudessa.
Tieto eläkeuudistuksesta on tavoittanut jo keihäslegenda Seppo Rädyn, joka tosin kertoo kuulleensa siitä "vasta kautta rantain".
- Kuulin kyllä jo huhuja asiasta, mutta eipä ole vielä tipahtanut postiluukusta sellaista kirjettä, jossa kerrottaisiin eläkekorotuksesta. Ehkäpä se sieltä tulla tupsahtaa, urallaan kuudesti arvokisamitaleille venynyt Räty, 60, sanoo.
- Vaikka en kyllä tiedä, muuttaako se juuri kenenkään suomalaisen eläkeläisen arkea.
Niiralan tullissa tullimiehenä pitkään työskennellyt Räty pääsi vuonna 2013 työkyvyttömyyseläkkeelle pitkäaikaisten ja viheliäisten selkäkipujensa vuoksi, taisteltuaan asiasta sitä ennen vuosia Valtionkonttorin kanssa. Rädyn aiempien puheiden mukaan eläke on ollut noin 1?000 euroa kuukaudessa.
Vuonna 2016 Tohmajärven verbaaliturvalle myönnettiin valtion urheilijaeläke, joka oli siinä vaiheessa noin 1?300 euroa kuukaudessa.
- Se urheilijaeläke oli itselleni todella tärkeä lisä, koska sen jälkeen olen voinut laittaa myös voita leivän päälle. Sitä ennen koko eläkkeeni tuntui uppoavan omakotitalon ylläpitokustannuksiin. Ei tarvinnut paljon vihellellä, Räty kuvailee.
Eläkeuudistus on Rädyn mukaan tervetullut, mutta vuoden 1987 maailmanmestari epäilee sen palvelevan lähinnä varakkaita eläkeläisiä.
- Nämä prosenttipohjaiset palkka- ja eläkekorotukset ovat aina ihan kiva juttu, mutta yleensähän niistä hyötyvät vain ne, joilla on kunnolla kahisevaa tilillä. Tuntuu usein, että näillä korotuksilla yritetään vaan saada kansa hiljaiseksi - ja uskomaan, että nyt meillä kaikilla menee pirun hyvin. Vaikka eihän useilla eläkeläisillä tämänkään korotuksen jälkeen mene, Räty muotoilee.
- Jos itselläni olisi 50 tonnin kuukausieläke, niin kyllä nyt hymyilyttäisi. Mutta nyt ei ole vieläkään aihetta tuuletella.
Räty tietää jo joitakin selkeitä käyttötarkoituksia lisääntyneille kuukausituloille.
- Satanenkin on tietysti aina tyhjää parempi, ja nyt moni eläkeläinen saa varmasti ostettua jopa joululahjan lapsenlapselleen. Itse en usko tilillä käydessäni syttyväni edelleenkään heräteostoksille, eikä etelänmatkoista tarvitse jatkossakaan haaveilla, hän ruotii.
- Jos kerta sata euroa tulee lisää rahaa kuukaudessa tilille, niin kyllähän miekin voin sitten jatkossa kurvailla autolla jokusen kilometrin nykyistä enemmän. Näillä tämän hetken bensakustannuksilla kun ei oikein edes ilkeä kyläraitille lähteä. Siitä tulisi vaan paha mieli.
TetraSys Oy.