Ilta Sanoma

Benjamin Peltonen saa tukea tanssipari Saana Akiolalta, joka ymmärtää täysin tähtioppilaiden väsymisen Tanssii tähtien kanssa -kisan edetessä.

Benjamin Peltonen ja Saana Akiola eivät meinanneet millään keksiä tanssiesitystä Loirin Itkevä huilu -kappaleeseen.

Benjamin Peltonen ja Saana Akiola eivät meinanneet millään keksiä tanssiesitystä Loirin Itkevä huilu -kappaleeseen. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Laulaja Benjamin Peltonen on totuttu näkemään Tanssii tähtien kanssa -kisassa hymyssä suin ja rennolla mielellä, mutta sunnuntaina tilanne oli toinen: Benjamin myönsi olleensa koko viikon hieman allapäin.

- Viimeinen viikko on ollut tosi raskas, ehdottomasti rankin tähän mennessä, Benjamin sanoo.

- Olemme edenneet kisassa jo reippaasti yli puolivälin, joten on varmaan vähän väsymystä, ulkona on pimeää ja lisäksi meillä on ollut nyt kauden haastavimmat tanssit, Benjamin sanoo tanssipariaan Saana Akiolaa katsellen.

Sunnuntain tansseista väsymyksestä ei tosin ollut tietoakaan, sillä katsojat ja tuomaristo rakastuivat kaksikon samba-esitykseen Nylon Beatin kappaleesta Rakastuin mä looseriin. He esittivät tanssiessa 7-vuotiaita koululaisia.

Benjamin ja Saana esittivät samban Nylon Beatin hittikappaleen tahtiin.

Benjamin ja Saana esittivät samban Nylon Beatin hittikappaleen tahtiin. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Ahkera harjoittelu palkittiin lopulta.

- Mutta pää on ollut ihan turta, ja nyt tanssittu ekstratanssi tuntui ylitsepääsemättömältä haasteelta, Benjamin kertoo.

- Se tuntuu hassulta, koska aiemmin kaikki on sujunut melko vaivattomasti.

Rankat tanssitreenit aiheuttavat pimenevässä syksyssä väsymystä.

Rankat tanssitreenit aiheuttavat pimenevässä syksyssä väsymystä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Kaksikko esitti freestyle-numerona Loirin Itkevä huilu -kappaleen, jota he eivät meinanneet jaksaa ideoida lainkaan.

- Makasimme vain sohvalla hysteerisinä viisitoista minuuttia ennen ensimmäistä läpimenoa, jolloin tanssi pitäisi olla suunnilleen kasassa, eikä meillä ollut vielä mitään ideaa, Saana kertoo.

Lopulta idea syntyi alle vartissa, ja pisteitäkin tuomaristolta tuli hyvin.

Tosin Benjamin ja Saana olivat yleisöpisteiden jälkeen sunnuntaina putoamisvaarassa yhdessä Signmarkin ja Anniina Koivuniemen sekä kisasta lopulta pudonneiden Maaret Kallion ja Sami Heleniuksen kanssa.

Saana ymmärtää täysin Benjaminin väsymyksen, sillä hän itsekin on väsynyt. Päivittäiset tuntien tanssitreenit usean viikon ajan omien töiden ja muun elämän ohessa ovat myös kuormittavia.

- Ja lisäksi pitää opetella koko ajan aivan uusia tansseja. Nostan todella hattua kaikille tähtioppilaille. On ihan luonnollista, että tämä alkaa väsyttää. Onhan tämä ihan hullua.

Lue lisää: Maaret Kallio putosi TTK:sta - näin pisteet jakautuivat

Lue lisää: Dramaattinen hetki TTK:ssa - Maaret Kallio makasi maassa vain minuutteja ennen lähetyksen loppua

Lue lisää: Sonja Kailassaari sekoili askeleissa täysin TTK-parketilla - katsojilta sataa palautetta

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 11:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.