Ilta Sanoma

Uudet lääkkeet ja hoitomenetelmät ovat vaikuttaneet erityisesti rintasyövän, lasten verisyöpien, melanooman ja lymfooman hoitoon.

Syöpäsairauksia pystytään hoitamaan nyt paljon paremmin kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten, mutta kokonaan vaarattomaksi syöpiä ei saada koskaan.

Syöpäsairauksia pystytään hoitamaan nyt paljon paremmin kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten, mutta kokonaan vaarattomaksi syöpiä ei saada koskaan. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva, Colourbox, Roni Rekomaa / Lehtikuva

Tutkijat tekivät täysin uuden havainnon syövän leviämisestä - voidaanko etä­pesäkkeet estää? (IS 7.10.)

Rintasyövän uusista hoidoista lupaavia tuloksia: "Jotkut potilaat voivat saada jopa vuosiksi lisää elinaikaa" (IS 30.8.)

Ihmelääke paransi 12 potilasta - syöpä­lääkäri: "Tulos on ennen­näkemättömän hieno" (IS 10.6.)

Yllä on kolme Ilta-Sanomien otsikkoa syöpähoidoista viime kuukausina.

Syöpäsairauksien ympäriltä on raportoitu tänä vuonna sekä uusista positiivisista tutkimustuloksista että aikaisempaa tehokkaammista lääkehoidoista, joita on luonnehdittu "isoiksi harppauksiksi".

Ollaanko syöpähoidoissa kokonaan uuden murroksen äärellä?

Syöpäinstituutin tutkijaprofessori Juha Klefström toppuuttelee liiallista yltiöoptimismia. Syöpä pysyy vakavasti otettavana, vakavana ja vaarallisena tautina. Läheskään kaikkia ei pystytä tulevaisuudessakaan parantamaan.

Juha Klefström on parhaillaan San Franciscossa Kalifornian yliopiston syöpätutkimusryhmän vierailevana professorina.

Juha Klefström on parhaillaan San Franciscossa Kalifornian yliopiston syöpätutkimusryhmän vierailevana professorina. Kuva: Emilia Anundi

-?Isoja, reippaita ja mielenkiintoisia askelia tutkimus- ja hoitorintamalla on otettu, mutta en vielä puhuisi valtavista mullistuksista tai selkeistä harppauksista, San Franciscossa puhelimeen vastannut Klefström sanoi.

-?Osassa tapauksista on saatu levinnyt syöpä kuriin, mutta esimerkiksi etäpesäkkeiden syntymekanismi on hyvin monimutkainen prosessi, ja siihen tutkimus ei tuonut vielä läpimurtoa. Eikä moneen vuoteen taida tullakaan, hän lisää.

Klefström toimii Kalifornian yliopistossa vierailevana professorina tutkimusryhmässä, joka etsii uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja levinneeseen rintasyöpään.

Klefström painottaa lähdekritiikkiä. Yksi yksittäinen tutkimus ei vielä riitä lääketieteelliseen mullistukseen.

-?Se herättää toki mielenkiintoa, jolloin myös muut tutkimusryhmät alkavat tutkia samaa asiaa. Jos nekin saavat samankaltaisia tuloksia, se voi johtaa läpimurtoon, Klefström kuvaa.

Hän muistuttaa, että tutkimuksellisen havainnon hyödyntämiseen käytännön syöpähoidoissa kuluu joka tapauksessa pitkä aika, puhutaan vuosista.

Hoitajat valmistelevat potilasta laitteeseen, joka sekä kuvaa että antaa sädehoitoa Hyksin syöpätautien poliklinikan sädehoito-osastolla joulukuussa 2017.

Hoitajat valmistelevat potilasta laitteeseen, joka sekä kuvaa että antaa sädehoitoa Hyksin syöpätautien poliklinikan sädehoito-osastolla joulukuussa 2017. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

-?Tutkimus on ainoa tapa laajentaa hoidollisia menetelmiä. Mitään muuta tapaa ei ole. Merkittäviä tutkimuksellisia havaintoja tehdään verraten usein, mutta jokaisen pitää muistaa, että kaikki niistä eivät johda mihinkään. Hoidollisia edistyksiä tapahtuu paljon harvemmin, ja se on juuri se, joka vaikuttaa potilaaseen, Klefström korostaa.

Klefström kuitenkin sanoo, että on kiistattomia todisteita siitä, että nykyaikaiset hoidot ja lääkkeet toimivat.

Syöpäkuolemien määrä ei vähene enää pelkästään sen takia, että tehostetuilla seulonnoilla syövät löydetään aikaisemmin, tupakointi väestössä on vähentynyt tai että ihmiset altistuvat asbestille entistä harvemmin.

Rintasyövän tutkimus- ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet viime vuosina merkittävästi. Myös selviytymisennuste on noussut.

Rintasyövän tutkimus- ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet viime vuosina merkittävästi. Myös selviytymisennuste on noussut. Kuva: Colourbox

-?Uudet hoidot ja lääkkeet aidosti vähentävät syöpäkuolemia. Ne voivat pidentää elinikää reippaasti. Ei puhuta enää viikoista tai kuukausista vaan useista vuosista. Immuunihoidot ja uudenlaiset vasta-ainelääkkeet, joissa vasta-aineisiin on liitetty solunsalpaajia, ovat olleet viime aikojen suurin hoidollinen harppaus, Klefström sanoo.

Valtavia edistysaskeleita on viime vuosina otettu Klefströmin mukaan erityisesti melanooman, tiettyjen lasten verisyöpien sekä rintasyövän hoidossa.

Klefström sanoo, että etenkin melanoomassa ihmisen omaa puolustusjärjestelmää aktivoivat immuunihoidot ovat tuoneet hyviä tuloksia.

-?Lasten verisyövissä soluterapia on tuonut isoja harppauksia, ja rintasyövän hoitoon on tullut monia uusia lääkkeitä, mm. vasta-ainelääkkeitä. Lisäksi rintasyövän genetiikka ja molekyylitason mekanismit tunnetaan aikaisempaa paremmin, Klefström sanoo.

Syöpäjärjestöjen asiantuntijalääkäri Kaisa Sunela nostaa esiin vielä imukudossyöpä lymfooman. CAR-T-soluhoito on parantanut paljon sellaisten potilaiden hoitoennustetta, joilla ei muita hyviä hoitovaihtoehtoja ole juuri ollut.

Sunela muistuttaa, että syöpälääkkeiden kehitys on pitkä prosessi.

-Nyt markkinoilla on sellaisia lääkkeitä, joiden biologinen kehitysprosessi alkoi 10 vuotta sitten.

Lääkekehitys on kuitenkin edennyt, sillä hankalasti hoidettaville potilaille on tullut erilaisia lääkevaihtoehtoja.

Muutenkin parina viime vuonna markkinoille on tullut paljon uusia syöpälääkkeitä.

-?Sikäli tämä on ollut syöpälääkärille hienoa aikaa. Tosin uudet lääkkeet ovat pienille potilasryhmille kerrallaan sitä mukaa, kun tutkimustieto lisääntyy. Esimerkiksi keuhkosyövästä tunnetaan nyt paljon eri alaryhmiä.

-?Huono puoli on se, että Kelan korvattavuuden saaminen lääkkeelle vie aikaa, ja sen takia uusia lääkkeitä ei ole voinut määrätä siinä tahdissa kuin niitä markkinoille on tullut, Sunela sanoo.

Sädehoidossa olevan potilaan tietokonekuvia.

Sädehoidossa olevan potilaan tietokonekuvia. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Sunela myös patistaa, että tasaisesti etenevistä tai kokonaan uusista oireista pitäisi mennä matalalla kynnyksellä lääkäriin. Myös jos virtsassa tai ulosteessa on verta tai kehosta löytyy iso patti tai patteja.

-Kehotan lähtemään ajoissa tutkimuksiin ja käymään seulonnoissa. Se on vieläkin tärkeämpää kuin kehittyneet lääkehoidot. Jos tauti on levinnyt, ollaan jo myöhässä, Sunela muistuttaa.

Syöpä on tauti, jossa suuret hoito- tai lääkemuutokset tapahtuvat hitaasti. Yli 30 vuotta syöpälääkärinä toiminut Sirkku Jyrkkiö Turun yliopistollisesta keskussairaalasta Tyksistä sanoo, että 30 vuodessa on tapahtunut isoja muutoksia, äkillisiä ei niinkään.

-?Lääkärinä on arveluttavaa antaa sellaista vaikutelmaa, että olisi tulossa iso, merkittävä ja nopea muutos parempaan.

Magneettikuvauslaite Hyksin syöpätautien poliklinikan sädehoito-osastolla.

Magneettikuvauslaite Hyksin syöpätautien poliklinikan sädehoito-osastolla. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

-?Kiinteän kasvaimen pääasiallisena hoitomuotona on edelleen kirurgia ja sen jälkeinen sädehoito. Säde on sama kuin 100 vuotta sitten, mutta se annetaan sofistikoidummin eli annostus ja kohdennus voidaan määritellä tarkemmin, Jyrkkiö sanoo.

Lääkehoidoista Jyrkkiö sanoo, että vaikka uusia lääkkeitä on tullut runsaasti, uusia lääkkeiden toimintamekanismeja ei niin hirveän paljon.

-?Samankaltaisella mekanismilla toimivia lääkkeitä voi olla monia. Edelleen lääkkeistä valtaosa on sairautta jarruttavia, vain hyvin harva syöpälääke parantaa. Parhaimmillaan lääkkeet ovat kuitenkin voineet tuoda jopa useita vuosia lisää laadukasta elämää.

Monet syöpälääkkeet tuovat jopa useita vuosia laadukkaita elinvuosia. Kuvassa farmaseutti valmisteli lääkkeitä käyttökuntoon helsinkiläisessä syöpäsairaalassa joulukuussa 2017.

Monet syöpälääkkeet tuovat jopa useita vuosia laadukkaita elinvuosia. Kuvassa farmaseutti valmisteli lääkkeitä käyttökuntoon helsinkiläisessä syöpäsairaalassa joulukuussa 2017. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Jyrkkiö pitää syöpää yhtenä sairautena muiden joukossa ja muistuttaa, että sydämen vajaatoimintaan menehtyy vuositasolla suhteellisesti lähes yhtä usein.

-?Esimerkiksi kives- ja paikallisissa rintasyövissä ennusteet ovat hirveän hyviä. Jos saa pienikokoisen rintasyövän, siitä paranee yleensä täysin, eikä se vaikuta elinajanodotteeseen millään tavalla. Sitten on oikeasti huonoennusteisia tauteja kuten haimasyöpä, johon sairastuneista vain 10 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua syöpädiagnoosista, Jyrkkiö sanoo.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.