Ilta Sanoma

Äänestyspaikat suljettiin seitsemältä paikallista aikaa.

Ex-ulkoministeri Anze Logar on Slovenian presidentinvaalien ennakkosuosikki

Ex-ulkoministeri Anze Logar on Slovenian presidentinvaalien ennakkosuosikki Kuva: Jure Makovec / AFP / Lehtikuva

Slovenian sunnuntaisten presidentinvaalien alustavan ääntenlaskennan mukaan eniten ääniä sai vaalien ennakkosuosikki, entisen konservatiivihallituksen ulkoministeri Anze Logar. Slovenialaisen uutistoimiston STA:n mukaan Logaria kannatti noin 34 prosenttia äänestäjistä, kun puolet äänistä oli laskettu.

Vaaleissa kilpailee seitsemän ehdokasta. Koska yksikään ehdokkaista ei saanut yli puolta kaikista äänistä, edessä on toinen äänestyskierros.

Keskustavasemmiston ehdokas Natasa Pirc Musar on alustavan laskennan mukaan myös etenemässä toiselle kierrokselle noin 27 prosentilla äänistä. Äänestyspaikat suljettiin iltaseitsemältä paikallista aikaa.

Keskustavasemmiston ehdokas Natasa Pirc Musar on alustavan laskennan mukaan kerännyt noin 27 prosenttia äänistä.

Keskustavasemmiston ehdokas Natasa Pirc Musar on alustavan laskennan mukaan kerännyt noin 27 prosenttia äänistä. Kuva: Jure Makovec / Lehtikuva

Presidentinvaaleja on pidetty konservatiivien mahdollisuutena korottaa kannatustaan. Huhtikuun parlamenttivaaleissa puolue jäi tappiolle.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 01:56:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.