Ilta Sanoma

Ilmari Käihkön mukaan tuleva viikko on ratkaiseva Hersonin kohtalon kannalta.

Sotatieteilijä Ilmari Käihkön mukaan Hersonin tulevaisuus on nyt kiinni siitä, mitä Venäjä päättää tehdä alueella.

Sotatieteilijä Ilmari Käihkön mukaan Hersonin tulevaisuus on nyt kiinni siitä, mitä Venäjä päättää tehdä alueella. Kuva: Olga Maltseva / AFP / Lehtikuva, TASS / Sipa USA / MVPhotos, Seppo Kärki / IS, EU / Copernicus Sentinel-2 L2A / Reuters, Alex Chan / Zuma / MVPhotos

Jännitteet Etelä-Ukrainassa sijaitsevassa Hersonissa kasvavat hetki hetkeltä.

Alueelta saatujen tietojen mukaan Venäjä on siirtänyt jo useiden päivien ajan sotilaita ja siviilejä pois kaupungista.

Samaan aikaan Ukrainan joukot ovat lähestyneet kaupunkia laajalta rintamalta.

Hersonin kaupunki on ollut Venäjän hallussa sodan alkuvaiheesta lähtien. Hersonin merkitys on kasvanut Venäjälle entisestään Ukrainan saatua Harkovan haltuunsa alkusyksystä käynnistyneen vastahyökkäyksen seurauksena.

Syksyn aikana Ukraina on onnistunut valtaamaan takaisin isoja osia Hersonin hallintoalueesta.

Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) kertoi tuoreessa tilanneraportissaan, että Venäjä jatkaisi joukkojensa vetämistä pois Länsi-Hersonin alueelta, valmistautuen samalla viivästystoimiin.

Ukrainalaissotilaat siirsivät Mykolajivin alueen jälkeen katseensa kohti Hersonin aluetta. Kuva otettu 19. elokuuta.

Ukrainalaissotilaat siirsivät Mykolajivin alueen jälkeen katseensa kohti Hersonin aluetta. Kuva otettu 19. elokuuta. Kuva: Alex Chan / Zuma / MVPhotos

Ukrainan asevoimat totesivat lauantaina, että Venäjä olisi valmistautumassa kaupunkitaisteluihin Hersonissa. Samalla valtaosa kaupungin väestöstä olisi kerrottu lähteneen kaupungista.

Sotatieteiden dosentti, Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija Ilmari Käihkö toteaa, että tällä hetkellä Hersonin tilanteesta on vaikeaa saada selkeää kokonaiskuvaa. Ukrainan taktiikkana on ollut vastahyökkäyksen aikana pitää hiljaista linjaa sen joukkojen liikkeistä.

Venäjä on joka tapauksessa ahtaalla alueella. Takaiskuja ovat tuoneet erityisesti Ukrainan ohjusiskut Dnepr-joen ylikulkupaikoille, mikä on vaikeuttanut Venäjän joukkojen huoltoa merkittävästi.

Käihkön mukaan Venäjän sotajoukkojen komentajan Sergei Surovikin alkuviikosta pitämä puhe oli paljon puhuva Venäjän tukalasta tilanteesta.

Tiistaina Surovikin lausui, että tilanne Hersonissa on hankala ja Venäjän on valmistauduttava siviiliväestön evakuointeihin.

- Ulostulo ei ollut yllättävä. Hän varoitti vaikeista ajoista, Käihkö lausuu.

Käihkö ei pitäisi yllättävänä, että Ukraina saisi Hersonista vastahyökkäyksensä toisen merkittävän voiton Harkovan rinnalle.

Ratkaisevat päivät kaupungin kohtalosta voidaan nähdä jo tulevan viikon aikana.

- Se saattaisi tapahtua ihan lähipäivinäkin. Jos tiedot venäläisjoukkojen laajasta vetäytymisestä pitävät paikkansa, Hersonin tilanne varmasti selkiytyy tulevien päivien ja viikon aikana, Käihkö summaa.

Jos Venäjä toteuttaa alueella suuria joukkojen poisvetämisiä, antaa se Käihkön mukaan Ukrainalle mahdollisuuden ottaa jopa koko Hersonin alue takaisin.

- Mutta tapahtuuko se viikon aikana vai ei, sitä on mahdotonta sanoa.

Sotatieteilija Ilmari Käihkön mukaan seuraava viikko voi ratkaista paljon Hersonin alueella.

Sotatieteilija Ilmari Käihkön mukaan seuraava viikko voi ratkaista paljon Hersonin alueella. Kuva: Kimmo Räisänen

Sitä, miten suuria taisteluita Hersonista lopulta käydään, on Käihkön mukaan vaikea sanoa. Paljon on kiinni siitä, miten tärkeänä Venäjä näkee kaupungin hallussa pitämisen entistä tukalammaksi käyneessä ahdingossaan.

- Sotilaallisesti Venäjän olisi kannattanut vetäytyä Hersonista jo aiemmin, mutta poliittisesti se ei ole ollut mahdollista, Käihkö sanoo.

Kaupunkisota olisi kuluttavaa ja raskaita tappiota aiheuttava molemmille osapuolille, minkä vuoksi Käihkö ei usko sen olevan kummankaan maan toiveissa. Ukrainalla lisähuolena olisi myös kaupungin siviiliväestön ja rakennusten kärsiminen.

- Mutta jos Venäjä ei pysty pitämään aluetta hallussaan, ei Hersoniin jäämisellä olisi hirveästi positiivisia vaikutuksia Venäjälle. Pitkällä aikatähtäimellä venäläisillekin voi olla parempi, että he ehtisivät vetää joukkonsa pois hallitusti, jolloin kalustoa ei jäisi paljon vastustajalle.

Käihkö kertoo huhuista, joiden mukaan Venäjä valmistelisi Hersoniin Azovstalin terästehtaan kaltaista puolustusasemaa.

Aiemmin keväällä Venäjän hyökätessä Mariupoliin, osa Ukrainan joukoista linnoittautui puolustamaan kaupunkia terästehtaan uumeniin, pitkittäen ja kuluttaen Venäjän valtausoperaatioita.

Käihkö ei kuitenkaan usko, että Venäjän joukoista on samaan Hersonissa.

- Jos miettii venäläisten joukkojen moraalia, on vaikea nähdä että he pystyisivät tekemään sitä.

Jos Venäjä päättää vetäytyä kokonaan Hersonista, ja Ukraina saa kaupungin haltuun ilman suurempia taisteluita, toinen kysymys on se, tyytykö Ukraina siihen.

Käihkö katsoo, että Venäjän vetäytyminen voi tarjota Ukrainalle tilaisuuden iskeä perääntyviin joukkoihin tuhoamalla vaikkapa viimeiset kulkuyhteydet Dneprin yli.

- Venäjän joukot olisivat haavoittuvassa asemassa siinä vaiheessa. Keskittämällä tulta joen ylityspaikoille Ukrainalla olisi mahtavat mahdollisuudet aiheuttaa merkittäviä tappioita Venäjälle. Samalla saataisiin runsaasti vihollisen kalustoa haltuun.

- Hersonin valtaus olisi konkreettinen osoitus siitä, että Ukraina voi voittaa ja että sen sotamenestys etenee. Mutta yhtä lailla tappioiden aiheuttamisella olisi merkitystä sodan jatkon kannalta.

Herson on ollut Venäjän hallussa maaliskuusta lähtien, mutta nyt maan on kerrottu aloittaneen joukkojen vetämiset pois alueelta. Kuvassa venäläissotilaat partioivat Hersonissa toukokuussa.

Herson on ollut Venäjän hallussa maaliskuusta lähtien, mutta nyt maan on kerrottu aloittaneen joukkojen vetämiset pois alueelta. Kuvassa venäläissotilaat partioivat Hersonissa toukokuussa. Kuva: Olga Maltseva / Lehtikuva

Hersonissa pelätään poltetun maan taktiikkaa, jota Venäjä on käyttänyt tätäkin ennen Ukrainassa.

Huolta herättää erityisesti Venäjän uhkaukset räjäyttää alueella sijaitseva Kahovkan vesivoimalan pato.

Räjäytys päästäisi valloilleen Euroopan kahdeksanneksi suurimman tekojärven valtavan vesimassan.

Satelliittikuva Hersonin alueella sijaitsevasta Kahovkan padosta.

Satelliittikuva Hersonin alueella sijaitsevasta Kahovkan padosta. Kuva: European Union/ Copernicus Sentinel-2 L2A / Reuters

Entinen tiedustelueversti, Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Martti J. Kari kertoi aiemmin Ilta-Sanomille padon tuhoutumisen nostavan veden pinnan Hersonin alueella arvioiden mukaan noin viidellä metrillä.

- Jos Venäjän armeija räjäyttää Kahovkan vesivoimalan ja patoaltaan, he pystyisivät muodostamaan valtavan vesiesteen hyökkäävien ukrainalaisten joukkojen ja puolustavien venäläisten väliin, Kari toteaa.

Lue lisää: Venäjän pelätään räjäyttävän valtavan tuhon valloilleen - Martti J. Kari: "Käytetään vettä joukkotuhoaseena"

Varmistusta Venäjän todellisille aikeille Kahovkan kohdalla on vaikea tietää, mutta Käihkön mukaan padon tuhoamista ei voi sulkea pois.

- Kyllähän se sopisi Venäjän strategiaan, jossa se on iskenyt Ukrainan energiainfrastruktuuriin. Samalla vaikeutettaisiin sotilaallisesti Ukrainan tilannetta Hersonin alueella.

Alueen asukkaille räjähdyksestä seuraava tulva aiheuttaisi massiivista tuhoa.

- Se olisi ihan selkeä sotarikos, Käihkö sanoo.

Ilta Sanoma
dimanche 23 octobre 2022 20:21:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.