Ilta Sanoma

Emil Lindholm on nouseva rallikyky.

Emil Lindholm on nouseva rallikyky. Kuva: Sipa Press / MVPhotos, Hannu Rainamo, Zuma / MVPhotos

Emil Lindholm on nouseva tähti rallin MM-sarjassa ja kova luu myös opintiellä.

Jopa liian fiksu rallikuljettajaksi? Kysymys on provosoiva ja typerä, mutta sillä päästään suoraan asiaan ja murskaamaan ennakkoluuloja.

On kyse rallin MM-sarjassa ajavasta Emil Lindholmista, joka puhuu virheetöntä englantia ja opiskelee Svenska handelshögskolanissa eli Hankenilla.

-?En tiedä itsestäni, mutta ylipäätään kukaan ei voi olla minun mielestäni liian fiksu rallikuljettajaksi. Laji vaatii uskomattoman paljon älyllistä työskentelyä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ralli on nimenomaan älyllisesti äärimmäisen vaativa laji, Lindholm, 26, sanoo Ilta-Sanomille.

-?Täytyy ymmärtää tekniikasta ja autoista sekä osata sanoittaa nuotit itselleen sopiviksi. Lisäksi täytyy tiedostaa riskit, arvioida ne ja osata käsitellä ne nopeasti, hän jatkaa.

Lindholm on ensisijaisesti rallikuljettaja, mutta opiskelu on hänelle tärkeää. Pääaineenaan rahoitusta opiskeleva Lindholm valmistelee pro gradu -tutkielmaansa.

-?Ensinnäkin opiskelu on tärkeä vastapaino rallille. Voin vain lukea ja tehdä rauhassa koulutehtäviä. Sitten ralliura, se voi olla lyhyt tai pitkä, mutta elämää on sen jälkeenkin. Sen takia haluan, että minulla on tutkinto.

Emil Lindholm, 26, on MM-sarjan tuore WRC2 Junior-luokan mestari.

Emil Lindholm, 26, on MM-sarjan tuore WRC2 Junior-luokan mestari. Kuva: HANNU RAINAMO

Emil Lindholm on Skoda-mies.

Emil Lindholm on Skoda-mies. Kuva: Sami Kero

Lukion Lindholm suoritti englannin kielellä, eikä niin sanottua rallienglantia voida laskea hänen "vahvuuksiinsa". Rallienglanti on eräänlainen tankeroenglannin alalaji tyyliin kaar vos gut, pat ju nou, not sou gut tudei. Tumorou ai kätsh karlos.

Osalle suomalaiskuljettajista tunnusomaista rallienglantia Lindholm ei väheksy - päinvastoin!

-?Minusta rallienglanti on tärkeä osa suomalaisten rallikuljettajien kulttuuria ja perinnettä. Voi olla, että itse hieman rikon tätä mielikuvaa. Ehkä minun pitäisi opetella rallienglantia, että olisin uskottava rallikuljettaja.

LindholmIN isä on moninkertainen Suomen mestari ja MM-sarjassakin huippuautoilla kilpaillut Sebastian "Basti" Lindholm, 61.

Sebastian Lindholm on tietenkin ensisijaisesti Emilin isä, mutta hänen merkitystään ei voi väheksyä pojan ralliuralla.

- Isä on ollut korvaamaton apu minulle - esimerkiksi rahoituksen keräämisessä. Lisäksi hän kiertää kisoissa mukana auttamassa. Pohditaan yhdessä taktiikoita ja rengasvalintoja.

Marcus Grönholm (vas.), Sebastian Lindholm (kesk.) ja Harri Rovanperä neuvonpidossa vuonna 2000.

Marcus Grönholm (vas.), Sebastian Lindholm (kesk.) ja Harri Rovanperä neuvonpidossa vuonna 2000. Kuva: Raine Lehtoranta

Emil Lindholm onkin pienestä pitäen kasvanut moottoriurheiluun. Hänen ensimmäisiä menopelejään oli legendaarinen nelitahtinen Honda Monkey -mopo. Autolla hän ajoi jo lapsena suvun maatilalla Inkoossa sekä pellolla että jäällä. Ajokkeina olivat varhaisessa vaiheessa takavetoinen Ford Escort sekä etuvetoinen Volkswagen Polo.

Jäällä Lindholm muistelee ajaneensa ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana. Hän oli mankunut isältään ajolupaa jo melko pitkään. Lopulta isä suostui, ja Emilin takapuolen alle ja selän taakse kasattiin tyynyjä, jotta tämä pystyisi ajamaan.

Isä ei aluksi ollut uskonut, että auto lähtee edes liikkeelle.

-?Isä sanoi, että laita kytkin pohjaan ja kytki vaihteen päälle. Niin se vain lähti liikkeelle ja sitten kurvailinkin loppupäivän jääradalla.

Lindholm kertoo myös pelanneensa rutkasti rallin videopelejä lapsuudessaan ja nuoruudessaan, etenkin Richard Burns Rallya. Ratti ja polkimet olivat pelatessa käytössä.

-?Kyllä siitä on ollut jossain määrin hyötyä. Richard Burns Rally on yllättävän realistinen, vaikka se on liki 20 vuoden takaa. Pelaaminen on ehdottomasti ollut kehittymiseni kannalta positiivista, mutta toisaalta joitain ajoteknisiä juttuja olen joutunut tosielämässä korjaamaankin pelaamisen takia, Lindholm pohtii.

Kuva: Nikos Katikis / LPS via ZUMA / MVPhotos

Tyylinäyte Jyväskylästä elokuussa 2022.

Tyylinäyte Jyväskylästä elokuussa 2022. Kuva: Nikos Katikis / LPS via ZUMA / MVPhotos

Varsinaista kilpa-kuljettajan uraansa Lindholm aloitteli rallin asemesta rata-autoilussa.

-?Radalla sai ajaa paljon, eikä Suomessa siihen aikaan saanut vielä kilpailla rallissa alle 18-vuotiaana, ilman ajokorttia. Radoilla oli ihan siistiä, mutta ralli veti puoleensa, rata-autoilussa muun muassa Saksassa ajanut Lindholm kertoo.

Lindholm voitti suhteellisen vähäisellä rallikokemuksella rallin Tulevaisuuden tähti -kilpailun vuonna 2017. Se auttoi uralla eteenpäin ja vahvisti aikeita edetä nimenomaan ralliuralla.

Emil Lindholm kuvattuna vuonna 2018.

Emil Lindholm kuvattuna vuonna 2018. Kuva: Petteri Kivimäki

Lindholm on aiemmin maininnut idolikseen ranskalaisen suurmestarin Sébastien Loebin, mutta idoli on sittemmin vaihtunut Kalle Rovanperään, joka nappasi hiljattain maailmanmestaruuden 22-vuotiaana.

-?Kunnioitan Loebia suuresti. Hän on lajin suurimpia nimiä, mutta kyllähän Kalle on tehnyt ihan huikeaa jälkeä. Kalle on minua nuorempi, mutta pidän häntä silti kovimpana.

Lindholm on pitänyt esikuvanaan myös Ayrton Sennaa, joka kuoli Imolan F1-onnettomuudessa 1994.

-?Hänen kohtalonsa oli traaginen, mutta Senna oli periksiantamaton urheilija ja käsittääkseni myös pidetty persoona.

Idolien saavutuksiin on vielä matkaa. Lindholmia voisi kuvailla puoliammattilaiseksi.

-?Olen saanut ajaa nyt puolitoista vuotta testiä Skodan tehtaalle. Kilpailen vielä yksityistallin autolla, mutta tehtaan kanssa on paljon yhteistyötä. Olen päässyt ajamaan paljon ja päässyt aidosti hyödyntämään Skodalla olevaa tietotaitoa, Lindholm sanoo.

Lindholm varmisti hiljattain MM-sarjan WRC2 Junior-luokan mestaruuden. Hän jahtaa nyt myös WRC2-luokan mestaruutta.

Emil Lindholm ja hänen kakkoskuljettajansa Reeta Hämäläinen ottivat luokkavoiton Kreikan MM-rallissa.

Emil Lindholm ja hänen kakkoskuljettajansa Reeta Hämäläinen ottivat luokkavoiton Kreikan MM-rallissa.

Managerina hänellä on kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm, joka on hänen isänsä serkku.

-?Voi silti sanoa, että Marcus ja isä minua yhdessä manageroivat.

Lindholmin kakkoskuljettajana työskentelee 34-vuotias Reeta Hämäläinen. Hämäläisen merkitys kaksikon työssä on iso. Etenkin hänen rytmityksensä ja painotuksensa nuotinluvussa on pantu merkille lajipiireissä.

-?Reeta käyttää ääntä hyvin ja painottaa hyvin. Se toimii erinomaisesti, Lindholm sanoo.

Reeta Hämäläinen ja Emil Lindholm sanovat yhteistyönsä toimivan.

Reeta Hämäläinen ja Emil Lindholm sanovat yhteistyönsä toimivan.

Juhlatunnelmissa Kroatian Zagrebissa huhtikuussa 2022.

Juhlatunnelmissa Kroatian Zagrebissa huhtikuussa 2022. Kuva: Ronald Gorsic / CROPIX / Sipa Press / MVPhotos

Kartturi Hämäläisen mukaan Lindholmin kanssa on todella helppo ja mukava tehdä töitä. Hänen mielestään Lindholmin vahvuuksia ovat kunnianhimoisuus ja analyyttisyys.

-?Tietysti hän on myös hirveän nopea kuljettaja, jolla on käsittämättömän hyvä reaktiokyky, Hämäläinen kehuu.

Lindholmin ja Hämäläisen tavoitteet rallissa ovat korkealla. MM-sarjan pääluokkaan pitäisi nousta muutaman vuoden sisällä. Tähtäimessä siintää vielä isompi saalis.

-?Kyllähän kai kaikkien kuljettajien haaveena on saavuttaa maailmanmestaruus ylimmällä tasolla, Lindholm toteaa.

Ilta Sanoma
dimanche 23 octobre 2022 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.