Ilta Sanoma

Olli Salo oli pettynyt KooKoon antiin lauantai-iltana.

Olli Salo oli tuimana hävityn Tappara-ottelun jälkeen.

Olli Salo oli tuimana hävityn Tappara-ottelun jälkeen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

KooKoo taipui lauantain SM-liigakierroksella kotikaukalossaan hallitsevalle mestarille Tapparalle 1-3-lukemin.

Tappio oli kouvolalaisjoukkueen neljäs viiteen viime otteluun. KooKoo kaatui tuttuun ongelmaan eli maalinteon tehottomuuteen kotikentällä.

KooKoo on pelannut tällä kaudella kahdeksan kotiottelua, joissa se on tehnyt vain kymmenen maalia. Ylivoimalla kouvolalaiset eivät ole onnistuneet kotikaukalossa kertaakaan alkusesongin aikana.

SM-liigan toistaiseksi huonoin kotijoukkue jäi myös Tapparaa vastaan erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä jalkoihin, eikä sillä ollut viimeisellä 20-minuuttisella eväitä nousta taistelemaan voitosta.

KooKoon päävalmentaja Olli Salo oli silminnähden tyytymätön ottelun jälkeen ja kiukkuinen.

- Kollega vähän kaunisteli tuossa, että ottelu olisi ollut tasainen, Salo aloitti viitaten Tapparan pääkäskijän Jussi Tapolan edelliseen puheenvuoroon.

- Me ei mitään muuta painotettu kuin että halutaan hyvä startti, niin kyllähän me oltiin ihan ameeboja. Hävittiin jokainen kaksinkamppailu. Ei siitä synny peliä. Kun ei pysty henkisesti valmistautua, niin se puristaminen tulee sieltä.

Kolmas erä oli selvästi KooKoon paras, mutta Salo muistutti, että viimeisen erän nousun varaan ei voi nojata.

- Kolmanteen erään saatiin vähän sähköä omaan pelaamiseen, mutta kun nämä pelit alkaa ekasta vaihdosta. Ne antavat suunnan pelille. Ne paikat, jotka päätöserän lopussa saatiin, ei me ansaittu niitä. Ja kun niitä ei ansaitse, harvoin niistä silloin tehdään maaleja.

Lopuksi Salo peräänkuulutti pelaajien vastuuta.

- Nyt tarvitaan vastuunkantajia tuolta pukukopista. Pelaajia, jotka ottaa tämän homman reppuselkään. Meillä on ollut vaikeaa kotona. Kyllä mä olen pettynyt, mitä se meidän eka ja toka erä oli hengeltään ja taistelutahdoltaan, Salo päätti.

KooKoo saa odottaa seuraavaa liigakamppailuaan lähes viikon. Se kohtaa seuraavassa ottelussaan Jukurit ensi viikon perjantaina.

Ilta Sanoma
dimanche 23 octobre 2022 00:53:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.