Ilta Sanoma

Yksikään eurooppalainen seura ei halunnut hankkia Cristiano Ronaldoa, vaikka Manchester United tarjosi häntä täysin ilmaiseksi.

Cristiano Ronaldo on juuttunut vaihtopenkille Manchester Unitedissa.

Cristiano Ronaldo on juuttunut vaihtopenkille Manchester Unitedissa. Kuva: Ian Hodgson / AFP

Cristiano Ronaldo on ajautunut urallaan todelliseen umpikujaan. 37-vuotias hyökkääjä oli takavuosina jalkapallon halutuimpia pelaajia, mutta nyt tilanne on täysin toinen.

ESPN:n tietojen mukaan Manchester United ei ole saanut megatähdestään yhtäkään ostotarjousta Euroopasta, vaikka on tyrkyttänyt häntä muihin seuroihin ilmaiseksi kesästä lähtien.

Ainoa joukkue, joka on osoittanut edes jonkinlaista kiinnostusta Ronaldoa kohtaan, on ollut saudiarabialainen Al-Hilal.

Ronaldon sopimus Unitedin kanssa ulottuu ensi kevääseen. Vaikka hänestä ei tarvitse maksaa siirtokorvausta, hänen viikkopalkkansa on siitä huolimatta noin 570?000 euroa, mikä tuntuu jo itsessään olevan seuroille liian suolainen hinta nykypäivän Ronaldosta.

Portugalilaistähti jäi maanantaina pidetyssä Kultainen pallo -äänestyksessä ensimmäistä kertaa urallaan ilman ääniä, Eurosport uutisoi.

Viime kaudella Ronaldo osui Unitedille Valioliigassa vielä komeat 18 kertaa, mutta tällä kaudella maaleja on syntynyt vasta yksi. Päävalmentaja Erik ten Hag on tehnyt selväksi, ettei näe Ronaldoa tärkeänä osana joukkuettaan.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 20:07:00 Categories: Ilta Sanoma Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.