Ilta Sanoma

"Mustelmia voi tulla vaikka judotreenistä."

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kämmenselkä on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Twitterissä lähti leviämään ruutukaappaukset videolta, joka on kuvattu torstaina, kun Putin kävi tarkastamassa mobilisoituja joukkoja Venäjän läntisellä puolustusalueella Ratshassa.

Joissain pysäytyskuvissa Putinin kämmenselässä näyttää olevan epäilyttävä jälki.

Kuvaa Putinin kädestä on Twitterissä jakanut esimerkiksi Kyiv Post -lehdelle kirjoittava Jason Jay Smart.

Kaikissa Kremlin julkaisemissa videoissa ja kuvissa jälkeä ei näy, mutta muun muassa Reutersin julkaisemassa videossa Putinin oikeassa kämmenselässä näyttäisi olevan jälki.

Keskiviikkona Putinin julistaessa Ukrainan alueelle sotatilalait uutiskuvissa huomiota herätti se, että Putin peitteli toisella kädellään oikeaa kättään. Toisaalta samasta tilaisuudesta on myös kuvia, joissa Putinin oikea kämmenselkä näkyy - eikä siinä ole jälkiä.

Tarkkasilmiset kiinnittivät huomiota videolla näkyvään Putinin kämmenselkään.

Tarkkasilmiset kiinnittivät huomiota videolla näkyvään Putinin kämmenselkään. Kuva: Kuvankaappaus videolta / Russian Pool / Reuters

Samalla videolla nähdään myös kohta, jossa Putinin käsissä ei näy mitään huomiota herättävää.

Samalla videolla nähdään myös kohta, jossa Putinin käsissä ei näy mitään huomiota herättävää. Kuva: Kuvankaappaus videolta / Russian Pool / Reuters

Kämmenessä näkyvä jälki saattaa siis hyvin olla vain videon laadusta johtuva vääristymä.

Se kuitenkin ehti herättää huomiota muun muassa siksi, että moinen jälki kämmenselässä saattaisi kieliä tippaneulasta.

IS pyysi Suomen kardiologisen seuran puheenjohtajan, Husin ylilääkäri Mika Lainetta katsomaan kuvaa, jossa Putinin kämmenselässä näkyy jälki. Jos jälki tosiaan on presidentin kädessä, se voisi Laineen mukaan olla mustelma.

-?Kämmenselkään yleensä laitetaan tippaneula. Tuo voi olla tippaneulasta aiheutuva mustelma, mutta mustelmia voi tulla vaikka judotreeneistä.

Laineen mukaan kuva sopii periaatteessa siihen, että kädessä on ollut laskimokanyyli eli tippaneula.

-?Jostain syystä on annettu joko nestettä tai ruiskeita. Laskimoon on annettu lääkkeitä tai nestettä, siitä on kysymys.

Laine lisää, että minkäänlaisia toimenpiteitä, esimerkiksi sydäntoimenpiteitä, ei tehdä kämmenselän kautta, vaan valtimoon mennään käden toiselta puolelta eli kämmenen puolelta ranteesta.

70-vuotiaasta Putinista on arveltu julkisuudessa, että hän sairastaa verisairautta.

-?Sellaisia hoitoja voidaan antaa, laskimo saa punasoluja tai nesteitä. Tämä on tietysti ihan täyttä spekulaatiota.

Jos sairauksia hoidetaan sairaalassa, potilaalle joudutaan usein antamaan suoneen lääkkeitä. Verisairauksia hoidettaessa potilaalle voidaan joutua antamaan verisoluja, punasoluja tai lääkkeitä.

Jälki näkyy oikeassa kädessä, onko sillä merkitystä?

-?Tippaneula pannaan siihen käteen, jossa suonet ovat paremmin näkyvissä, Mika Laine vastaa.

Putinin terveydentilasta on liikkunut huhuja jo ennen Ukrainan sotaa, mutta huhumylly on viime kuukausina vain kiihtynyt.

Muun muassa disinformaatioon ja historiaan erikoistunut tietokirjailija Ari Haasio arvioi aiemmin IS:lle, että huhujen ilmiömäisen nopeaan leviämiseen on yksinkertainen syy: Putin on tällä hetkellä kenties maailman kiinnostavin henkilö.

-?Putinin persoona, tekemiset ja terveydentila vaikuttavat siihen, mihin suuntaan maailmanpolitiikka kehittyy. Putinin terveydentilaa ja sitä, miltä hän näyttää esimerkiksi kuvissa, on helppo spekuloida lehdissä, Haasio sanoi.

Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith arvioi IS:lle toukokuussa terveyshuhujen taustoja.

Smith löysi huhuille viisi mahdollista selitystä. Kyse voi olla esimerkiksi toiveajattelusta tai valtataistelusta.

Smithin mukaan voi myös olla mahdollista, että Venäjän valtakoneiston sisältä vuodetaan tarkoituksella paikkaansa pitämätöntä puhetta, jotta voidaan seurata, kuinka siihen reagoidaan.

Huhujen levittäjät voivat myös pyrkiä ajamaan henkilökohtaista etuaan.

Kyseessä voisi Smithin mukaan olla myös tapa pyrkiä siirtämään Putin pois vallankahvasta sairauden varjolla.

Ari Haasio kehotti lukemaan uutisointia Putinista mielenkiinnolla, mutta suhtautumaan luettuun tietyllä varauksella.

-?Saattaa olla, että huhuissa on taustalla todenperäisyyttä, mutta aina tulee muistaa, että kyseessä on vain joukko otaksumia. Kyseessä ei siis välttämättä ole todellinen viime käden tieto. Uskon, ettei Venäjältä tule avointa tiedottamista Putinin heikosta terveydestä, ennen kuin tosiaan on tosi kyseessä.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 18:48:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.