Ilta Sanoma

Johnson ei ole vahvistanut, että olisi käytettävissä uudeksi pääministeriksi.

Arkistokuva Boris Johnsonista.

Arkistokuva Boris Johnsonista. Kuva: REUTERS/Henry Nicholls

Flightradar24-sivuston mukaan lento, jonka uskotaan kuljettaneen Britannian entistä pääministeriä Boris Johnsonia, on laskeutunut Lontoon Gatwickin lentokentälle.

Johnson oli lomailemassa Dominikaanisessa tasavallassa, mutta hyppäsi Sky Newsin mukaan lentokoneeseen Liz Trussin ilmoitettua eroamisestaan Britannian pääministerin paikalta.

Reuters ei pystynyt varmistamaan, oliko Johnson koneessa. Flightradar24:n tietojen mukaan British Airwaysin lento BA2156, jolla Johnsonin uskotaan olleen, oli sivuston seuratuin lento.

Lentokoneen laskeutumista Gatwickin lentokentälle näytettiin suorana Sky News -kanavalla.

Johnson ei ole vahvistanut, että olisi ehdokas uudeksi pääministeriksi. BBC uutisoi kuitenkin, että Johnson on saanut taakseen 45 kansanedustajaa.

Entisen valtiovarainministerin Rishi Sunakin kerrotaan saaneen taakseen jo puoluejohtajaehdokkuuteen vaadittavat sata kansanedustajaa.

Virallisesti kisaan ilmoittautunut Penny Mordaunt on saanut taakseen 21 edustajaa.

Seuraajaehdokkaiden on ilmoittauduttava maanantaina Suomen aikaa kello 16:een mennessä. Ehdokkaalla on oltava vähintään sadan kansanedustajan tuki, joten kun parlamentin alahuoneessa on 357 konservatiivia, kisaan mahtuu enintään kolme ehdokasta.

Jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi, puolue järjestää sähköisen jäsenäänestyksen. Puoluejohtajan ja pääministerin nimi on selvillä viimeistään ensi perjantaina.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 16:16:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.