Ilta Sanoma

Ratsastajat ovat tarkkoja siitä, millaisilla kentillä hevosiaan ratsastavat. Kansainvälinen ratsastajainliitto kehitti keinon selvittää, onko kentän pohja riittävän hyvä.

Mekaaninen kavio pudottaa kentän pintaan kavion muotoisen osan. Liike ja iskuvoima muistuttavat hevosen etukaviota, kun se koskettaa maata estehypyn jälkeen.

Mekaaninen kavio pudottaa kentän pintaan kavion muotoisen osan. Liike ja iskuvoima muistuttavat hevosen etukaviota, kun se koskettaa maata estehypyn jälkeen. Kuva: Rio Gandara / HS

Kun 500-kiloinen hevonen hyppää 160 sentin korkuisen esteen selässään 80-kiloinen ratsastaja, hevosen etujalkoihin kohdistuu valtava voima sen laskeutuessa kentän pintaan. Yksi epäonninen laskeutuminen voi katkaista hevosen kilpauran.

Kun kyseessä on satojentuhansien, jopa miljoonien arvoiset hevoset, ratsastajia kiinnostaa, millaisen kentän pohjaan kaviot iskeytyvät.

Kansainväliset ratsastajat karttavat kilpailupaikkoja, joiden kenttien tiedetään olevan huonokuntoisia.

Kansainvälisellä ratsastajainliitolla (FEI) oli tarve löytää mahdollisimman objektiivinen ja järjestelmällinen tapa mitata ratsastuskenttien pohjien kuntoa, etteivät kenttien pohjan arviot perustuisi huhupuheisiin. Syntyi laite, jota kutsutaan "mekaaniseksi kavioksi".

Laite kehitettiin alun perin Yhdysvalloissa laukkahevosten kilparatoja varten. Ruotsin maataloustieteellinen yliopisto Uppsalassa jatkokehitti laitteen sopimaan esteratsastukseen.

Ruotsalainen professori Lars Roepstorff ja Patrick Waser mittasivat Horse Shown areenan pinnan kovuutta perjantaina.

Ruotsalainen professori Lars Roepstorff ja Patrick Waser mittasivat Horse Shown areenan pinnan kovuutta perjantaina. Kuva: Rio Gandara / HS

Mekaaninen kavio pudottaa kentän pintaan kavion muotoisen osan. Liike ja iskuvoima muistuttavat hevosen etukaviota, kun se koskettaa maata estehypyn jälkeen. Alastulossa kavio painuu alaspäin ja liukuu eteenpäin. Laite mittaa muun muassa kentän pinnan pehmeyttä, kitkaa ja joustoa.

Nyt mekaaninen kavio iskeytyy kentän pintaan Helsinki International Horse Show'ssa. Laite oli testikäytössä tapahtumassa jo vuonna 2019, jolloin kentän pohja sai erittäin hyvän arvion. Kansainvälinen ratsastajainliitto haluaa mekaanisen kavion nykyistä laajempaan käyttöön, joten se valikoi tänä vuonna maailmancupin Helsingin ja Oslon osakilpailut laitteen laajempaan testaukseen.

Mekaaninen kavio mittaa muun muassa kentän pinnan pehmeyttä, kitkaa ja joustoa. Professori Lars Roepstorff tarkasteli mittaustuloksia Helsingin jäähallin ratsastusareenalla.

Mekaaninen kavio mittaa muun muassa kentän pinnan pehmeyttä, kitkaa ja joustoa. Professori Lars Roepstorff tarkasteli mittaustuloksia Helsingin jäähallin ratsastusareenalla. Kuva: Rio Gandara / HS

- FEI kysyi meiltä, haluammeko olla mukana osana laajempaa tutkimusta. Vastasimme myönteisesti, koska erinomainen kentän pohja on keskiössä hevosten hyvinvoinnissa, sanoo Helsinki International Horse Show'n toimitusjohtaja Tom Gordin.

Helsinki Horse Show'n verryttely- ja kilpailukentät rakentuvat Jäähallin jään päälle. Jäälle levitetään eristelevyt, joiden päälle ajetaan 600 tonnia kuituhiekkaa. Kenttiä huolletaan useita kertoja päivässä muun muassa lanaamalla ja kastelemalla.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 15:07:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.