Ilta Sanoma

Sitkeä koronatartunta on vaivannut Hoyeria jo viikkojen ajan.

Monet tuntevat Saimi Hoyerin Suomen Huippumalli haussa -tv-ohjelmasta, jossa hän oli mukana tuomarin roolissa.

Monet tuntevat Saimi Hoyerin Suomen Huippumalli haussa -tv-ohjelmasta, jossa hän oli mukana tuomarin roolissa. Kuva: Seppo Solmela

Huippumallina ja hotelliyrittäjänä tunnettu Saimi Hoyer kertoo tuoreessa Instagram-julkaisussaan, että viimeisimmät viikot ovat olleet hänelle poikkeukselliset haastavia. Hän nimittäin joutui koronan kourissa sairaalaan.

- Vähän vailla kolme viikkoa sitten muhun pesiytyi koronapirulainen, joka aiheutti kaikenmoista ikävää, heivasi sairaalaankin viikoksi, Hoyer kuvailee julkaisunsa kuvatekstissä.

Voit katsoa kaikki kuvat painamalla nuolta kuvan oikeassa reunassa.

Hoyer kertoo, että hän parantelee nyt itseään kotonaan Punkaharjulla, tarkemmin Vaaran kylässä. Punkaharjulle hän muutti perheineen jo kymmenisen vuotta sitten. Kuvatekstissään hän antaa vihiä, että vointi alkaa olla jo jonkin verran parempi.

- Mitä nyt tekis sieneen jo vähän mieli, hän kommentoi.

Yrittäjänä toimiva Hoyer kertoo kaavailevansa paluuta hotellilleen, hotelli Punkaharjulle, viikon päähän, mutta siihen asti hän aikoo parannella itseään kaikessa rauhassa.

- Nyt vaan unta ja metikössä pyörintää.

- Kiitos Savonlinnan sairaala hyvästä hoidosta ja kaikki Te tuesta, hän kirjoittaa tekstinsä loppuun sydämen kera.

Saimi Hoyer on niittänyt mainetta mallina kansainvälisesti ja tehnyt mallintöitä muun muassa Pariisissa, Milanossa ja New Yorkissa. Sittemmin hän on ollut mukana Mallikoulu- ja Suomen Huippumalli haussa -ohjelmissa. Hotelliyrittäjyyden Hoyer aloitti vuonna 2016.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 14:06:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.