Ilta Sanoma

Romanttiset Sissi-elokuvat ihastuttivat katsojia 1950-luvulla. Suoratoistopalveluissa on nyt kaksi toisenlaista versiota tarinasta. Netflixin Keisarinna on niistä uusin.

Ernst Marischkan luomassa 1950-luvun Sissi-elokuvien viattomassa ja kuvankauniissa maailmassa Romy Schneider ja Karlheinz Böhm näyttelevät tuoretta keisariparia.

Ernst Marischkan luomassa 1950-luvun Sissi-elokuvien viattomassa ja kuvankauniissa maailmassa Romy Schneider ja Karlheinz Böhm näyttelevät tuoretta keisariparia. Kuva: All Over Press

Vain 17-vuotias Romy Schneider (1938-1982) oli kuin luotu Sissiksi. Katsojat ihastelivat valloittavasti hymyilevää wieniläistyttöä, joka näytteli Itävalta-Unkarin keisarinnaa Elisabetia elokuvatrilogiassa vuosina 1955-1957.

- Rakastin rooliani Sissinä. Olin prinsessa - enkä vain kameroiden edessä. Mutta eräänä päivänä en enää halunnut olla prinsessa, Schneider itse on kertonut.

Ernst Marischkan ohjaama kuvankaunis elokuvasarja oli suosittu ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. Romy Schneiderin oma äiti Magda Schneider näytteli filmeissä Sissin äitiä ruhtinatar Ludovikaa.

Romy Schneiderin (vas.) kanssa samoissa elokuvissa näytteli Schneiderin oma äiti Magda Schneider (oik.).

Romy Schneiderin (vas.) kanssa samoissa elokuvissa näytteli Schneiderin oma äiti Magda Schneider (oik.). Kuva: IFA Film / United Archives / MVPhotos

Pukuelokuvissa Sissi tuntui liihottelevan Schönbrunnin palatsissa upeissa luomuksissaan ja hypähtelevän kevyesti Alpeilla, mutta massiiviset peruukit painoivat yli kuusi kiloa. Ne aiheuttivat Schneiderille päänsärkyä. Puvut ja korsetit kiristivät, ja kuvausaikataulu oli tiukka.

Elokuvissa Sissin puolisoa, Itävalta-Unkarin keisaria Frans Joosefia näytteli tätä 10 vuotta vanhempi Karlheinz Böhm. Fanit maalailivat pääparin välille romanssia, mutta kaksikko pysyi vain ystävinä.

Lopulta Sissin osa alkoi tuntua Schneiderille painolastilta.

- Olen kuin wieniläinen leivos, jota ihmiset haluavat ahmia, hän kuvaili.

Näyttelijä suostui vastentahtoisesti sarjan jatko-osiin: Sissi - nuori keisarinna (1956) ja Sissi - keisarinnan kohtalonvuodet (1957). Neljänteen häntä houkuteltiin miljoonilla Saksan markoilla, mutta Schneider ei halunnut. Hän palasi tummasävyisemmäksi Sissiksi vasta Ludwig-elokuvaan 1973.

Sissi, nuori keisarinna (1956).

Sissi, nuori keisarinna (1956). Kuva: MVPhotos

Schneider muutti Pariisiin ja alkoi valita seksikkään femme fatalen rooleja. Christine (1958) teki hänestä tähden Ranskassa. Vastanäyttelijänä ja rakastettuna oli Alain Delon.

Schneiderin ja Delonin yhteinen elokuva Vaarallinen loma (1970) esitetään lauantaina 22.10. (Teema & Fem klo 21.00).

Schneiderin parisuhteet jäivät lyhyiksi. Hän sai kaksi lasta, mutta menetti poikansa onnettomuudessa 1981. Lapsen kuolema suisti myös tähden elämän sijoiltaan. 14-vuotias David oli kiivennyt isovanhempiensa kodin rautaportille, pudonnut ja joutunut aidan piikkien lävistämäksi. Hän kuoli sairaalassa heinäkuussa 1981.

Romy Schneiderin elämä loppui liian äkkiä. Yli 60 elokuvaa tehnyt näyttelijä kuoli vain 43-vuotiaana Pariisissa 1982. Hänen silloinen kumppaninsa Laurent Petin löysi naisen istumasta elottomana työpöytänsä äärellä tyhjä viinipullo edessään. Schneider oli aloittanut kirjoittamaan kirjettä naistenlehdelle peruakseen sovitun haastattelun, mutta lause jäi kesken.

Sydänkohtauksen uskotaan johtuneen lääkkeistä ja alkoholista.

Dominique Devenport ja Jannik Schümann esittävät keisariparia MTV Katsomon/C?Moren Sissi-sarjassa, jossa seksikkyydellä on iso osa.

Dominique Devenport ja Jannik Schümann esittävät keisariparia MTV Katsomon/C?Moren Sissi-sarjassa, jossa seksikkyydellä on iso osa. Kuva: MTV

Uusi, synkistelevä Sissi-versio keisarinnan elämästä häviää Romy Schneiderin rakastetulle elokuvasarjalle. Sissi on tullut MTV Katsomoon ja C Morelle alkuvuodesta.

Heti alkukohtauksessa 15-vuotias tuleva Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar Elisabet näkee seksiunta, jonka keskeyttää makuuhuoneeseen ryntäävä sisar Helene. Pääosassa on 26-vuotias sveitsiläinen Dominique Devenport, joka toki on sulokas Sissi. Salskea Itävallan keisari Frans Joosef (Jannik Schümann) iskee häneen silmänsä kesäpalatsissa. Morsiameksi on kaavailtu Heleneä, mutta huomion varastaa pikkusisko.

Hevosretkellä Sissi ja keisari väittelevät ja silloin irtoaa jo etukappale puvusta povea paljastaen. Rosvojoukon edessä keisari käyttää asettaan, ja väkivalta on julmaa. Sissi törmää Fransin makuuhuoneen ovella ilkialastomiin prostituoituihin. Sissi saa selville keisarin käyvän bordellissa ja ostaa tämän käyttämän ilotytön itselleen juttutuokiota varten.

- Frans on ennen pitänyt naisia vain seksiobjekteina. Nyt hän tapaa naisen, joka ei alistu siihen. Tämä ei halua olla vain rakastajatar, vaan hellyyden kohde. Heille syntyy rakkaussuhde, jota Frans ei ole ennen kokenut, Schümann selittää 24 Hours World -sivustolle.

Kumpikaan päänäyttelijöistä ei ollut nähnyt Sissi-elokuvia entuudestaan. He päättivät katsoa ne lopulta yhdessä kuvauspaikalla Latviassa päästäkseen tunnelmaan.

Sissi-sarjan näyttelijät eivät olleet nähneet vanhaa elokuvasarjaa ennen kuvauksia.

Sissi-sarjan näyttelijät eivät olleet nähneet vanhaa elokuvasarjaa ennen kuvauksia. Kuva: MTV

Devenport kertoo, ettei häntä hirvittänyt astua Schneiderin kenkiin.

- En tiennyt mitään Sissistä, Fransista ja heidän rakkauselämästään. Koulussa heitä sivuttiin opetuksessa, mutta en liiemmin perehtynyt yksityiskohtiin.

Sissi-sarja nostaa esiin poliittisen ulottuvuuden ja sodat, joita klassisissa elokuvissa ei nähty.

Netflixissä alkaneen visuaalisesti loistokkaan Keisarinna-sarjan pääosia näyttelevät Devrim Lingnau ja Philip Froissant.

Netflixissä alkaneen visuaalisesti loistokkaan Keisarinna-sarjan pääosia näyttelevät Devrim Lingnau ja Philip Froissant. Kuva: Netflix

Tuorein versio Sissin tarinasta alkoi vastikään Netflixissä. Näyttävästi, jopa surrealistisesti puvustetussa Keisarinna-sarjassakin korostetaan neidon (raikas Devrim Lingnau) villiä luonnetta, joka ei alistu aatelisnaisille asetettuihin sääntöihin 1800-luvun puolivälissä.

Nuori keisari Frans Joosef (sävyisä Philip Froissant) joutuu despoottisen äitinsä (vaikuttava Melika Foroutan) määräämänä melkein kosimaan Helene-siskoa, mutta päätyy nopeasti pikkusisareen, ja Sissi vastaa kiihkeästi rakkauteen.

Myös tässä sarjassa näytetään seksikohtauksia. Suurempi paino on kuitenkin poliittisilla juonitteluilla ja ennen kaikkea hovin absurdeilla traditioilla, joiden todenmukaisuutta voi vain arvailla.

Keisarinna määrätään kylpemään tuntikausia päivässä oudosti kammattujen neitojen ympäröimänä. Kenkiä hän saa käyttää vain kerran, jonka jälkeen ne hävitetään. Minnekään nuorikko ei pääse yksin. Hampaitaankaan hän ei saa puhdistaa itse, vaan hovineidon sormi menee Sissin suuhun sitä tekemään.

Häitä edeltävänä iltana hovineidot saavat kutsun keisarin huikentelevaisen veljen pirskeisiin, ja eiköhän sinne halua juopottelemaan utelias morsiankin. Bakkanaalit ovat melkoiset, ja asuissa on annettu mielikuvituksen laukata.

Puvut ovat varastaa pääosan uudessa Keisarinna-sarjassa.

Puvut ovat varastaa pääosan uudessa Keisarinna-sarjassa. Kuva: Netflix

Puvustus on huikeaa varsinkin naisten valtavissa mekoissa ja upeissa koruissa. Tämä visualisointi nousee miltei pääosaan. Näyttelijät kuvailevat Making of -videolla, kuinka suunnittelija Gabriela Reumerin keksinnöt ja asustevarastot ovat loputtomat.

- Minun täytyy työntää nämä kaikki pukuni ulos maailmaan. Päässäni on mielettömästi ideoita, eikä niiden toimivuutta näe, ennen kuin ne pääsevät esille, suunnittelija kuvailee.

Keisarinnan elämä ei ollut helppoa, vaikka se on niin esitetty elokuvissa ja sarjoissa. Painoaan sairaalloisesti tarkkaillut Sissi kärsi masennuksesta.

Sissi menetti pienen lapsensa, ja myöhemmin hänen kruununperijäpoikansa tappoi itsensä ja rakastajattarensa.

Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar Elisabet kuoli traagisesti 60-vuotiaana, kun italialainen anarkisti Luigi Lucheni iski viilan hänen sydämeensä Genevessä syyskuussa 1898.

Sissi, C More ja MTV Katsomo

Keisarinna, Netflix

Vaarallinen loma, lauantaina 22.10. Teema & Fem klo 21.00 ja perjantaina 28.10. Teema & Fem klo 22.45

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 13:02:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.