Ilta Sanoma

Vaikka materiaali on muovia, se ei silti välttämättä kuulu muovinkeräykseen. Roskiin meneviä asioita ei tarvitse myöskään tiskata, asiantuntija muistuttaa.

Vaikka pakkauksessa olisi ohut alumiinikerros, se voi sopia muovinkeräykseen.

Vaikka pakkauksessa olisi ohut alumiinikerros, se voi sopia muovinkeräykseen. Kuva: Hanne Salonen

Mihin lajittelulootaan kuuluvat käytetty tuorekelmu tai tyhjä sipsipussi?

Keittiön jätteiden lajittelu on periaatteessa yksinkertaista, mutta muovijätteen kanssa saattaa tulla kysymyksiä. Esimerkiksi tuorekelmun voisi luulla kuuluvan nimenomaan muovinkeräykseen, mutta se kuuluu sekajätteeseen.

Syy on se, että tuorekelmu ei ole pakkaus.

Helpoin muistisääntö voisi olla tämä: Onko se pakkaus? Onko se muovia? Se kelpaa muovinkierrätykseen!

Näin asiaa yksinkertaistaa Suomen Uusiomuovi sivuillaan. Vaikka esimerkiksi tuorekelmu on siis täyttä muovia, se ei ole pakkaus, eikä siis kuulu muovinkeräykseen.

Edelleen myös yksi kysytyimmistä lajitteluun liittyvistä kysymyksistä liittyy pakasterasioihin, HSY:n ympäristöasiantuntija Minna Partti kertoo Ilta-Sanomille.

Loogisesti ajateltuna muoviset pakasterasiat kuuluvat muovinkeräykseen, mutta tässä pätee sama kuin tuorekelmussa: ne eivät ole minkään tuotteen pakkauksia. Pakasterasiat kuuluvat sekajätteeseen.

Sen sijaan muovikääre, johon pakasterasiat pakataan kaupassa, on pakkaus ja kuuluu muovinkeräykseen, Partti kertoo.

Hän avaa syitä asialle.

Pakasterasiat tai niiden kannet eivät kuulu muovinkeräykseen, sillä ne eivät ole minkään tuotteen pakkauksia.

Pakasterasiat tai niiden kannet eivät kuulu muovinkeräykseen, sillä ne eivät ole minkään tuotteen pakkauksia. Kuva: Päivi Eskelinen

- Tässä on taustalla se, että kotitalouksien muovinkeräys on siis pakkausmuovin keräystä. Pakattujen tuotteiden valmistajat ja maahantuojat kustantavat muovipakkauksen kierrättämisen ja ottavat siksi vain tuotepakkauksista syntyvää muovijätettä, Partti kertoo.

Muovipussit katsotaan kuitenkin pakkauksiksi.

Sipsipussit ja kahvipussit kuuluvat yleensä muovinkeräykseen, vaikka niissä voi olla pieni alumiinikerros. Jos on epäselvä siitä, kuuluko vastaava pakkaus metalli-, muovi-, vai sekajätteeseen, asian voi testata helposti:

1. Rypistä pakkausta kädessäsi.

2. Jos se palautuu suurin piirtein entiselleen, pakkaus kelpaa muovinkeräykseen.

3. Jos pakkaus jää ryppyiseksi eikä palaudu entiseen muotoonsa, pakkaus on todennäköisesti metallia.

Epäselvässä tapauksessa pakkaus on viisainta laittaa sekajätteeseen.

Ohje on julkaistu eri yritysten sivuilla. Se on Minna Partin mukaan yleinen keino opettaa materiaalien tunnistamista.

Jonkin verran kuluttajat kysyvät myös lajiteltavien roskien pesemisestä.

Muovinkeräyksen ohjeissa kerrotaan, että likaiset pakkausmuovit eivät sinne sovellu, mutta roskia ei silti pitäisi tiskata.

- Putipuhtaita roskien ei tarvitse olla. Niissä voi olla pientä kuivunutta likaa. Tärkeintä on se, että ne eivät löyhkää ja että niistä ei valu mitään, Minna Partti sanoo.

Jos lika ei irtoa pienellä pyyhkäisyllä tai hyvin pienellä määrällä kylmää vettä, se kannattaa laittaa sekajätteeseen. Partti ei suosittele lämpimän veden käyttämistä jätteiden huuhteluun.

- Yksi helppo tapa on se, että pakkauksen laittaa tiskialtaaseen, kun vettä käyttää johonkin muuhun. Siinä samassa puhdistuu myös lajitteluun menevä pakkaus.

Sama ohje koskee myös kartonkipakkauksia, kuten vaikka maitopurkkeja. Niitä ei tarvitse pesemällä pestä, vaan hyvin kevyt huuhtaisu pitää riittää.

Jos tyhjät purkit ovat jääneet seisomaan likaisina pidemmäksi aikaa ja kenties jo haiskahtavat, ne on parempi laittaa suoraan sekajätteeseen.

Muovinen pakkaus, jota on käytetty myytävän tuotteen pakkaamiseen, kuten

muovikassit, -pussit ja -kääreet

tyhjät muoviset pesuaine-, shampoo- ja saippuapullot

tyhjät muovipullot, -kanisterit ja -purkit, korkit ja kannet erikseen

vaarallisen aineen jäämiä sisältävät pakkaukset, esimerkiksi moottoriöljypullot vaaralliseen jätteeseen tai lääkepakkaukset sekajätteeseen

muut kuin pakkausmuovit

esimerkiksi keittiövälineet, lelut, pakastusrasiat, pesuvadit

Lähde: HSY

Lähteet: HSY.fi, Molok.com, Uusiomuovi.fi

Keskustele aiheesta alla: Mitkä lajitteluun liittyvät asiat herättävät keskustelua kotona tai työpaikalla?

Ilta Sanoma
jeudi 20 octobre 2022 19:34:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.