Ilta Sanoma

Syöpäjärjestöjen mukaan osallistuminen suolistosyövän seulontaan on ollut toivottua heikompaa.

Suolistosyöpä olisi tärkeää havaita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Suolistosyöpä olisi tärkeää havaita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kuva: Colourbox

Suomalaiset eivät ole osallistuneet suolistosyövän seulontaan niin aktiivisesti kuin on toivottu, kertoo Syöpäjärjestöt.

- Kyllä me olemme huolissamme siitä, miksi seulontaan ei ole osallistuttu aktiivisemmin, suolistosyövän seulonnan ohjelmakoordinaattori Maija Jäntti Suomen Syöpärekisteristä toteaa Syöpäjärjestöjen tiedotteessa.

-?Suolistosyövät löytyvät oireettomassa vaiheessa ainoastaan sillä, että suomalaiset osallistuvat seulontaan. Jos näin ei tehdä, osa syövistä pääsee leviämään.

Syöpäjärjestöjen mukaan osallistumisaktiivisuus seulontaan on jäänyt tässä vaiheessa vuotta noin kymmenen prosenttia alhaisemmaksi kuin se oli pilottihankkeessa, joka edelsi valtakunnallista ohjelmaa.

Suolistosyövän seulonta aloitettiin Suomessa valtakunnallisesti tänä vuonna. Seulontatestissä etsitään piilevää verta ulosteesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että seulontaan kutsutaan henkilökohtaisesti. Seulottaville henkilöille lähetetään postitse seulontatestipaketti ohjeiden kera.

Seulontaa varten tarvitaan yksi ulostenäyte, joka otetaan itse kotona. Näyte lähetetään laboratorioon tutkittavaksi paketista löytyvässä pahvikuoressa, jonka postimaksu on valmiiksi maksettu.

Jos sinulla on kysyttävää oman seulontasi kutsusta tai aikataulusta, ota yhteyttä oman kotikuntasi terveyspalveluihin.

Oireiden perusteella suolistosyöpä havaitaan yleensä vasta myöhäisemmässä vaiheessa.

Oireiden perusteella suolistosyöpä havaitaan yleensä vasta myöhäisemmässä vaiheessa. Kuva: Colourbox

Seulontaa tehdään, jotta suolistosyöpä tai sen esiaste havaittaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Hoitamalla esiaste voidaan myös estää syövän synty.

-?Oireiden perusteella suolistosyöpä havaitaan yleensä vasta levinneessä vaiheessa, jolloin hoidot ovat raskaita ja niistä voi jäädä myös pysyviä haittoja, Jäntti sanoo.

Lue lisää: Suolistosyöpä yleistynyt nopeasti - älä ohita selkeintä oiretta

Kun seulontakutsu tulee, hän kannustaa osallistumaan.

- Osa jättää ehkä osallistumatta seulontaan, koska pelkää seulonnan tulosta ja sen seurauksia. Pelätä ei kuitenkaan kannata.

Hän muistuttaa, ettei positiivinenkaan testitulos automaattisesti merkitse suolistosyöpää.

-?Seulonnassa selvitetään syy, miksi ulosteessa on verta, ja jatkotutkimusten pitäisi järjestyä nopeasti. Niin huolen saa pois päiväjärjestyksestä.

Lue lisää: Yleinen oire voi olla merkki suolistosyövästä - 3 seikkaa, joiden takia on syytä mennä lääkäriin

Mikäli jatkotutkimuksissa syyksi verenvuodolle paljastuisi suolistosyöpä, sitä päästään hoitamaan selkeästi aikaisemmassa vaiheessa kuin oireiden perusteella todettuna.

Suolistosyövän syntyyn katsotaan olevan vaikutusta sekä perinnöllisyydellä että elämäntavoilla.

1. Ikä on tärkein riskitekijä. Voimakkain kasvu tapausmäärissä tapahtuu 65:n ikävuoden paikkeilla.

2. Tulehdukselliset suolistosairaudet, eli Crohnin tauti ja haavainen paksusuolentulehdus, lisäävät syöpäriskiä. Riskiä voi hallita huolehtimalla suolistosairauden mahdollisimman hyvästä hoidosta.

3. Geenit. Jos lähisuvussa on suolistosyöpiä, se lisää omaa tilastollista riskiä. Niissä suvuissa, joissa on useampia sairastuneita, on suositeltavaa hakeutua kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen viimeistään 50 ikävuoden paikkeilla.

4. Ruokavalio, joka sisältää runsaasti eläinrasvoja ja paljon prosessoitua lihaa, on kaikista haitallisin.

5. Vähän kuituja, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sisältävä ruokavalio on myös haitallinen.

6. Liikkumaton elämäntapa lisää ylipäätään syöpään sairastumisen riskiä.

7. Ylipaino ja lihavuus ovat merkittävä suolistosyövän riskitekijä. Painoindeksin mukaiseen normaalipainoon pyrkiminen on suositeltavaa.

8. Tupakka ja alkoholi lisäävät merkittävästi enemmän muiden syöpien vaaraa, mutta ne kasvattavat myös suolistosyövän riskiä, koska tupakoinnissa ja alkoholinkäytössä syntyvät haitalliset aineet kulkeutuvat paksusuolen läpi.

Vaikka kaikkiin riskitekijöihin ei pysty vaikuttamaan, omilla elintavoilla on suuri merkitys. Tutkimusten mukaan huomattava osa suolistosyövistä olisi ehkäistävissä terveellisemmillä ravinto- ja liikuntatottumuksilla sekä ylipainon välttämisellä.

Arjen tottumusten kohentamisen lisäksi helppo asia, jonka voi tehdä suolistosyövän riskin pienentämiseksi, on seulontaan osallistuminen.

-?Kun saa kutsun seulontaan, siihen osallistuminen on helppo terveysteko, joka kannattaa ehdottomasti tehdä, suositteli jutussamme syöpätautien erikoislääkäri Tuomo Alanko Docrates Syöpäsairaalasta.

Fakta

? Seulontamenetelmä on ulosteen immunokemiallinen veritesti (FIT).

? Jos ulostenäytteestä ei löydy analysoitaessa verta, saa näytteen antaja seuraavan kutsun seulontaan kahden vuoden kuluttua.

? Jos ulostenäytteestä löytyy verta, näytteen antajalle tehdään paksusuolen tähystystutkimus mahdollisen syövän tai syöpää ennakoivien muutosten löytämiseksi.

? Seulontaan kutsutaan kahden vuoden välein aina niinä vuosina, kun kutsuttava täyttää parillisia vuosia.

? Seulonta koskee tänä vuonna 60-68-vuotiaita.

? Vuosina 2022-2031 seulonta laajenee asteittain kaikkiin 56-74-vuotiaisiin.

Lähde: HUS

Ilta Sanoma
jeudi 20 octobre 2022 20:15:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.