Ilta Sanoma

Hittisarja The Crownin uusin tuotantokausi kuohuttaa jo ennen ilmestymistään.

Hittisarja The Crown nostaa esiin kuninkaallisen perheen kiusallisimmat skandaalit.

Hittisarja The Crown nostaa esiin kuninkaallisen perheen kiusallisimmat skandaalit. Kuva: POOL / Reuters

Netflixin hittisarja The Crown on jälleen kohun keskellä. Britannian kuninkaallisen perheen elämää kuvaavaa sarjaa on arvosteltu viime aikoina rajusti, ja nyt erityisesti yksi kohtaus on saanut jopa pääministerin jyrähtämään.

Draamasarjan viidennellä tuotantokaudella Charles yrittää syrjäyttää kuningatar Elisabetin vallasta 1990-luvun alussa. Yhdessä kohtauksessa Charles käy keskustelun pääministeri John Majorin kanssa ja pohtii kuningattaren syrjäyttämistä. Pääministeriä esittää sarjassa Jonny Lee Miller.

Britannian entinen pääministeri John Major kritisoi sarjaa ja kiistää siinä esitetyt keskustelut. Hän pitää kohtauksia "vahingollisena ja haitallisena fiktiona" ja julistaa ne "pahantahtoiseksi hölynpölyksi". Hän myös huomauttaa, että pääministerin ja kuningattaren keskustelut olivat yksityisiä ja sellaisina pysyvät.

John Major on pöyristynyt sarjan uuden tuotantokauden kohtauksesta.

John Major on pöyristynyt sarjan uuden tuotantokauden kohtauksesta. Kuva: Marco Bertorello / AFP

Netflix on vastannut Majorin raivostumiseen kommentoimalla, että The Crownia on aina esitetty "historiallisiin tapahtumiin perustuvana draamana". Suoratoistojätin edustajan mukaan sarjassa on fiktiivisiä ja dramatisoituja tilanteita.

Sarjan kohusta ovat kärsineet myös prinssi Harry ja herttuatar Meghan. Netfix on nimittäin päättänyt lykätä herttuaparin dokumenttisarjan julkaisua, Daily Mail kertoo. Sen piti alun perin ilmestyä joulukuussa.

Pariskunnan on kerrottu tehneen noin 100 miljoonan dollarin diilin suoratoistopalvelun kanssa, ja kyseinen dokumentti kuului sopimukseen. Netflix on siirtänyt sen julkaisun ensi vuoteen.

Deadline-sivuston mukaan Netflix on varpaillaan The Crownin uudesta tuotantokaudesta syntyneen kohun takia.

- Netflixissä hermostuttiin ja päätettiin lykätä dokumenttisarjaa, sisäpiirilähde kertoo sivustolle.

Maanantaina Netflixin edustaja kommentoi, ettei Sussexin herttuan ja herttuattaren tulevasta dokumentista koskaan annettu virallista vahvistusta.

Tietojen mukaan herttuapari kertoisi dokumentissaa paljastuksia brittihovista.

Tietojen mukaan herttuapari kertoisi dokumentissaa paljastuksia brittihovista. Kuva: TOBY MELVILLE / Reuters

The Crownin uudella tuotantokaudella käsitellään muitakin arkaluontoisia aiheita, kuten prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioeroa. Brittihoville tuleva kausi saattaa olla erityisen kiusallinen, sillä se nostaa esiin Charlesin yksityiselämän kiemurat juuri, kun hän on noussut maan hallitsijaksi.

Kaudella vihjataan myös, että kuningattaren aviomiehellä prinssi Philipillä olisi ollut suhde kreivitär Penelope "Penny" Knatchbulliin.

Kuninkaalliskirjailija Angela Levin sanoi jo elokuussa uskovansa, että tulevan kauden jaksot hermostuttavat hovin jäseniä jo etukäteen.

- Luulen, että se tulee olemaan hyvin tuskallista, Levin sanoi Daily Starille.

Löyhästi historian tapahtumia kuvaavaa sarjaa on jo aiemmin kritisoitu siitä, ettei se aina pysyttele tosiasioissa. Britannian kulttuuriministeri Oliver Dowden vaati aiemmin, että sarjan alkuteksteihin olisi lisättävä katsojille varoitus sarjan sisältämästä fiktiosta. Netflix ei pitänyt mainintaa tarpeellisena.

Lisäksi kritiikkiä on herättänyt se, että uusi tuotantokausi julkaistaan niin pian kuningattaren poismenon jälkeen.

The Crownin viides tuotantokausi julkaistaan Netflixissä marraskuussa.

Ilta Sanoma
mardi 18 octobre 2022 16:01:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.