Ilta Sanoma

V.G. Voitto on vuonna 2017 syntyneiden suomenhevosten ylivoimainen ykkönen. Lukaku Di Quattro debytoi mahtavasti Suomessa.

V.G. Voitto voitti taas. (arkistokuva)

V.G. Voitto voitti taas. (arkistokuva) Kuva: Juho Hämäläinen / Hippos

Ennen T65-kohteita Vermossa keskiviikkona kisasivat parhaat 5-vuotiaat suomenhevoset. Ikäluokan valtias V.G. Voitto ei ollut vieläkään yllätettävissä ja otti yhdeksännen peräkkäisen ykköstilansa.

Seppo Suurosen suojatin edellinen tappio on huhtikuulta, ja puhdasta juoksua ori ei ole hävinnyt koko vuonna.

Voitto ei kuitenkaan tullut helpolla. V.G. Voitto antoi tasoitusta intoilemalla laukalle kesken kirin 600 metriä ennen maalia. Se näytti jääneen ratkaisevasti kärkikaksikosta, mutta kiri puhurin lailla ja ehti vielä helposti ykköseksi ohi Pron.

Haastattelija Nelly Korpikoski kysyi ohjastaja Ari Moilaselta, minkälainen työkaveri V.G. Voitto on. Moilanen toisti aiemminkin kertomansa arvion, jonka mukaan ori ei vieläkään juokse tosissaan, vaikka se vain voittaa ja voittaa.

-?Tämä on kyllä aika pelle! Vaikka taulu on tuollaisessa kunnossa, hevosella on paljon sisällä vielä.

Inkoolaisen Grönfors Training oy:n omistama V.G. Voitto tienasi keskiviikkona 4000 euroa. Uran voittosumma hipoo jo 200?000 euron rajaa. Hevonen on voittanut uransa 30 kilpailusta 15. Ensi vuonna sitä odottavat myös siitosoriin tehtävät.

Enintään 100?000 euroa tienanneiden lämminveristen sarjassa nähtiin kaksikin mielenkiintoista Suomen-debyyttiä, kun Lukaku Di Quattro ja Piccadilly esiintyivät ensimmäistä kertaa uudessa kotimaassaan.

Lukaku Di Quattro häikäisi heti ja voitti pystyyn keulapaikalta. Piccadillykin esiintyi ihan positiivisesti ja ajautui pussiin loppusuoralla.

Pia Huusarin valmentamaa Lukaku Di Quattroa ohjasti Jukka Torvinen. Hän ajoi rohkeasti kärkipaikalta suursuosikki It's Raining Meniä vastaan.

-?Hevonen tuntui tosi hyvältä koko päivän. Puhuttiin jo etukäteen, että yritetään keulasta, jos saadaan paikka puolustettua. Siitä hevonen voitti jo viimeksi ja samaan lähdettiin tähtäämään nytkin, Torvinen perusteli taktiikkaansa.

Vasta 4-vuotiaan hevosen jatkoa seurataan suurella mielenkiinnolla.

Lue lisää: Jalkapallotähden hevoskaiman menossa on potkua -?uusi valmentaja vielä jalat maassa

Illan kovimmassa lämminveristen lähdössä Go West Young Man yllätti kiihdytyksessä ja puolusti kärkipaikan Full Picturen turvan edestä.

Ruuna sai sen jälkeen huseerata keulassa mielensä mukaan ja piti voittoon, vaikka peesistä ohituskaistalle kääntänyt Full Picture haastoi hienosti loppusuoralla ja vei ratkaisun maalikameran kuvaan.

-?Hevonen on tehnyt koko ajan hyviä suorituksia huonoilta lähtöpaikoilta. Nyt oli kerrankin hyvä lähtörata ja hevonen lähti tosi hyvin niin, että päästiin nippa nappa keulaan. Kova taisto käytiin lopussa ja aivan senttipeliksi meni, ohjastaja-valmentaja Tapio Perttunen sanoi.

Ville Mäkelän tallin Mr Stahl oli T65-rivin pelatuin hevonen, vaikka ei ollut voittanut koko vuonna. Kovissa ikäluokkalähdöissä pontevasti esiintynyt ori hoitikin leiviskänsä kunnialla sopivannäköisessä rahasarjassa.

Esa Holopaisen ajokki haki kärkipaikan ensimmäisellä takasuoralla ja vastasi kovaa kirineen Ferrari Borkin loppuvetoon loppusuoralla.

-?Ulkoradan lähtöpaikka antoi vähän haasteita, mutta ajattelinkin että ehkä sitä kunnioitetaan niin, että pääsisi keulaan, Mäkelä kommentoi.

Holopaiselle toisen T65-voiton toi Ilona Mäkisen valmentama Eventful Swamp, joka oli etevin kirissä.

-?Tosi hieno hevonen, joka on vähän varsamainen vielä ja menee puolivaloilla.

Enintään 25?000 euroa tienanneiden kylmäveristen lähdössä lahjakas taistelupari Rannan Pomo-Villieläin kävi tiukan taistelun voitosta kaukana muiden edellä. Kärkipaikalla juossut Rannan Pomo piti pintansa maaliin saakka.

-?Vaikka kaveri tuli hyvin rinnalle, meillä oli koko ajan yliote. Rannan Pomo on ottanut aimo harppauksen eteenpäin loppukesän ja syksyn aikana. Ja valmentaja on kilpailuttanut sitä hienosti, ohjastaja Antti Teivainen sanoi Mika Mäkelän treenaamasta 7-vuotiaasta ruunasta.

Full Picturen kanssa niukasti hävinneen Pekka Korven talliin ravasi T65-voiton Strong Caviar. Se otti luulot pois vastustajiltaan heti kiihdytyksessä ja dominoi kisaa kärkipaikalta.

Korven mukaan Strong Caviar kiihdytti tosi terävästi, mutta oli kuitenkin matkalla hiukan nahkea.

-?Tämä on lahjakas hevonen, jonka uskon menevän aika pitkälle. Strong Caviar on kasvanut tosi isoksi ja ollut vähän vetelä, mutta nyt se on parantanut paljon.

Oikea T65-rivi

T65-1: 8 Mr Stahl

T65-2: 2 Rannan Pomo

T65-3: 6 Strong Caviar

T65-4: 4 Eventful Swamp

T65-5: 4 Go West Young Man

T65-6: 4 Lukaku Di Quattro

Kuusi oikein tuloksille: 24,89 euroa

Viisi oikein: ei voitto-osuutta

Ilta Sanoma
jeudi 20 octobre 2022 00:20:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.