Toni Kohonen neuvottelee pestistä Manse PP:n pelinjohtajana.
Toni Kohonen lopetti pelaajauransa tänä syksynä. Kuva: Hanna Laasanen
Kyynärpäätaktiikalla setelitukot lennellen miesten Superpesiksen eturiviin rynninyt Manse PP on tekemässä shokkivärväystä.
Tamperelaisseuran uudeksi pelinjohtajaksi on nousemassa Toni Kohonen.
Ilta-Sanomien useista lähteistä saamien tietojen mukaan Manse PP ja kaikkien aikojen pesäpalloilija ovat hieroneet viime ajat kuumeisesti sopimusta.
Kohonen, 46, lopetti 30-vuotisen ammattilaisuransa pelaajana tänä syksynä Imatran Pallo-Veikkojen paidassa. Kiteeltä lähtöisin oleva kymmenkertainen Suomen mestari ei edustanut pelaajaurallaan kertaakaan Tamperetta.
Kauden päättyessä elokuussa Kohonen kertoi hakeneensa raja- ja merivartioston koulutukseen Imatralle.
Päättyneellä kaudella Manse PP:n pelinjohtajana toimi Juhani Lehtimäki. Keskiviikkona seura tiedotti, ettei Lehtimäki jatka Mansen peräsimessä enää toista kautta.
Manse PP nousi miesten Superpesikseen kaudeksi 2020. Mestaruuden se voitti suurhankintojensa avulla heti kaudella 2021. Tänä vuonna Manse saavutti SM-hopeaa.
Tampereella on tehty isoja panostuksia pesäpalloon. Tänä vuonna Kauppiin avattiin uudenkarhea pesäpallostadion.
TetraSys Oy.