Ilta Sanoma

Lokakuusta näyttää tulleen ammattilaistenniksen vauvakuukausi, kun kolmen huippupelaajan perheeseen syntyi jälkikasvua.

Rafael Nadal poseerasi vaimonsa Maria Perellon kanssa voitettuaan Ranskan avoimen turnauksen kesäkuussa.

Rafael Nadal poseerasi vaimonsa Maria Perellon kanssa voitettuaan Ranskan avoimen turnauksen kesäkuussa. Kuva: Benoit Tessier / Reuters

Tennismaailmaan levisi vauvabuumi lokakuussa. Kolmen maailman huipulle kuuluvan pelaajan puolisot synnyttivät syysvauvan.

Espanjalainen Rafael Nadal, 36, aloitti lokakuun alussa, kun vaimo Maria Xisca Perello sai terveen pojan. Vauva syntyi kolme viikkoa etuajassa.

- Hei kaikki. Haluaisin kiittää teitä kaikkia rakastavista viesteistänne, Nadal kirjoitti Twitteriin muutama päivä vauvan syntymän jälkeen.

Nadal on voittanut urallaan 22 grand slam -turnausta. Hän on ykkönen miespelaajien tilastossa, ja moninkertainen maailman ykköspelaaja. Ensimmäisen kerran hän nousi ATP-listan paalulle jo 2008.

Kolmihenkiseksi kasvanut Nadalin perhe pääsee lähiaikoina muuttamaan uuteen ja valtavan kokoiseen luksushuvilaan Porto Criston purjehdussataman tuntumaan.

Palma de Mallorcalla syntynyt pikku-Nadal oli vasta alkua. Daniil Medvedevin Daria-vaimo synnytti Nizzassa 14. lokakuuta.

- Tervetuloa maailmaan, tyttövauva, Medvedev twiittasi ja julkaisi hienon kuvan pienestä kääröstä.

Venäläinen Medvedev, 26, asuu pääasiassa Ranskassa, jossa hän myös harjoittelee. Nadalin tapaan Medvedev on ollut ATP-listan ykkösenä.

Urallaan Medvedev on voittanut yhden grand slam -turnauksen, US Openin 2021.

Tenniksen unelmapari Gaël Monfils ja Elina Svitolina kertoi avioitumisestaan viime vuoden heinäkuussa. Ranskalainen Monfils ja ukrainalainen Svitolina julkaisivat aikoinaan kuvan upeasta timanttisormuksesta, jonka Gaël osti puolisolleen.

Lokakuun puolivälissä levisivät vauvauutiset ympäri maailman.

- Olipa yö. Naiset ja herrat, lämpimät tervetulotoivotukset Skaï Monfilsille. En voisi enempää kiittää aviomiestäni unohtumattomista hetkistä kanssani, Svitolina kirjoitti onnellisena.

Ukrainan Elina Svitolina Montereyn tennisturnauksessa viime maaliskuussa.

Ukrainan Elina Svitolina Montereyn tennisturnauksessa viime maaliskuussa. Kuva: Daniel Becerril / Reuters

Gaël Monfils ja vaimo Elina Svitolina ovat molemmat kuuluneet ammattilaislistojen kymmenen parhaan joukkoon, ja Svitolina nousi parhaimmillaan jopa kolmanneksi.

Kaikki kolme tennisvauvaa ovat syntyneet noin viikon sisällä lokakuussa.

Ilta Sanoma
mercredi 19 octobre 2022 13:01:00 Categories: Ilta Sanoma Tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.