Ilta Sanoma

Keke Rosberg, Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas ovat kaikki voittaneet F1-kisan Yhdysvalloissa ainakin kerran.

Kimi Räikkönen voitti pitkällä urallaan myös Yhdysvalloissa.

Kimi Räikkönen voitti pitkällä urallaan myös Yhdysvalloissa. Kuva: Rodolfo Buhrer / Zumapress

Austinissa Yhdysvalloissa kilpaillaan formula ykkösten osakilpailuvoitosta viikonloppuna. Kisa ajetaan Suomen aikaa sunnuntai-iltana

Keke Rosberg on tähän mennessä eniten F1-kisoja Yhdysvalloissa ajanut ja samalla myös kaikkein menestynein suomalaiskuski Amerikan raitilla.

Rosberg starttasi urallaan 14 kisaan viidellä eri areenalla ja otti niistä kaksi voittoa sekä yhteensä neljä palkintosijoitusta.

1980-luvun taitteessa Yhdysvalloissa kilpailtiin joka vuosi, parhaimmillaan kolmekin kisaa vuodessa. Keke ehti ajaa kilpaa Watkins Glenissa, Long Beachissa, Las Vegasissa, Dallasissa ja Detroitissa - eli valtaosin katuradoilla.

Kimi Räikkönen ajoi urallaan kolme kertaa enemmän GP-kisoja kuin Rosberg, mutta USA:n kisastartteja tuli kuitenkin yksi vähemmän eli 13. Niissä Kimi oli kolme kertaa palkinnoilla, ja onnistui voittamaan Austinissa Ferrarilla 2018.

Kaiken kaikkiaan Yhdysvaltain mantereella suomalaiset ovat pärjänneet hyvin. Voittoja on tullut viisi ja palkintosijoja yhteensä kymmenen. Eniten suomalaisvoittoja on saavutettu Espanjassa, missä Mika Häkkinen voitti neljä ja Räikkönen kaksi kertaa. Viiden voiton maita ovat olleet Yhdysvaltain lisäksi myös Australia ja Belgia.

Neljä eri suomalaiskuskia on pystynyt voittamaan USA:ssa ja Australiassa. Amerikan tilin avasi Keke Rosberg Dallasin ja Detroitin täysosumillaan, Mika Häkkinen nousi tilastoon Indianapolisissa 2001 ja tuoreimmat ykkössijat hankkivat sitten peräkkäin Räikkönen ja Valtteri Bottas Austinissa 2018 ja 2019.

Tänä vuonna MM-sarjassa on ollut ohjelmassa kaksi osakilpailua USA:ssa ensi kertaa sitten vuoden 1984. Uusi kalenteri tuo mukaan vielä yhden lisää ensi kaudelle. Näin MM-sarjassa ajetaan kolme osakilpailua Amerikassa toista kertaa sitten vuoden 1982, jolloin kauteen kuuluivat piipahdukset Long Beachin, Detroitin ja Las Vegasin kaduilla.

Kauden 2023 kisat on ripoteltu 24 GP-viikonlopun joukkoon niin, että 7. toukokuuta ajetaan Miamissa, 22. lokakuuta Austinissa ja erikoisuutena kauden toiseksi viimeinen kisa lauantaina 18. marraskuuta Las Vegasissa.

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

8.7.1984 Dallas: F1-historian kuumin kisa sulatti asvaltin, ja ruutulipulle sinnitteli vain seitsemän autoa. Keke Rosberg starttasi kahdeksannesta ruudusta ja piiskasi Williams-Hondalle Groven tiimin ensimmäisen GP-voiton 22 sekunnin erolla Ferrarin Rene Arnoux'iin. Kauden loput seitsemän kisaa Rosberg joutui keskeyttämään.

23.6.1985 Detroit: Ei kuulunut Williams-Honda vielä seuraavalla kaudellakaan sarjan nopeimpiin autoihin, mutta hitaat ja raskaat katuradat tasoittivat taas kärkitiimien kalustoylivoimaa. Tällä kertaa Rosberg nousi voittoon viidennestä lähtöruudusta, ja jätti lopulta Stefan Johanssonin Ferrarin kakkoseksi lähes minuutin erolla.

Mika Häkkinen palkintopallilla.

Mika Häkkinen palkintopallilla. Kuva: Antti Puskala

30.9.2001 Indianapolis: Mika Häkkisen viimeinen GP-voitto tuli Indianapolisin radalta, missä keskeytys oli maksanut hänelle mahdollisesti edellisen kauden mestaruuden. Neljännestä ruudusta lähtenyt Mika salamoi kisassa ja voitti 11 sekunnin erolla Michael Schumacheriin.

- Tämä on juuri se voitto, minkä vielä halusin. Indy-voitto on jotain, minkä jokainen kuski haluaa kokea ja arvostan sen yhtä korkealle kuin Monacon ja Silverstonen täysosumatkin, Häkkinen myhäili.

Kimi Räikkönen (oik.) ja Sebastian Vettel Austinissa 2018.

Kimi Räikkönen (oik.) ja Sebastian Vettel Austinissa 2018. Kuva: Hoch Zwei

21.10.2018 Austin: Mika Häkkisen tavoin myös Kimi Räikkösen viimeinen voitto tuli Amerikan tuliaisina. Kimi kruunasi uransa 149. kisan Ferrarilla odottamattomalla voitolla. Samalla neljä päivää aiemmin 39 vuotta täyttäneestä Kimistä tuli vuosituhannen vanhin Grand Prix-voittaja.

- Oli hyvä taistelu ja tuntuu hyvältä, kun näkee meillä olevan edelleen vauhtia siihen.

Valtteri Bottas Mercedeksen ratin takana.

Valtteri Bottas Mercedeksen ratin takana. Kuva: Xavier Bonilla

3.11.2019 Austin: Valtteri Bottas varmisti ensimmäisen MM-hopeansa. Samalla hän teki ennätyksiä, kun sekä pistemäärä että pokaalisaalis ovat kaikkien aikojen paras tulos suomalaiskuskille yhdellä kaudella. Bottaksen väkevä loppukiri ei riittänyt siirtämään MM-taistoa enää pidemmälle, ja Lewis Hamilton sinetöi kuudennen mestaruutensa kakkossijallaan.

Ilta Sanoma
jeudi 20 octobre 2022 11:45:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.