Ilta Sanoma

Aapeli Räsänen on kulkenut erilaisen reitin SM-liigan tähtikavalkadiin.

Aapeli Räsänen säkenöi KalPan hyökkäyksen ykköstähtenä.

Aapeli Räsänen säkenöi KalPan hyökkäyksen ykköstähtenä. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

SM-liigakauden ensimmäiset viikot ovat otollista aikaa yllätyksille. Sarjataulukon kärjessä voi nähdä yllättäviä joukkueita ja pistepörssin kympin sakissa vilahtelee harvinaisempia nimiä.

Pistepörssin kärkikahinoissa on loistanut tänä syksynä yksi yllättäjä, KalPan keskushyökkääjä Aapeli Räsänen.

Kolmatta liigakauttaan pelaava 24-vuotias tamperelainen sijoittui viime kaudella runkosarjan pistepörssissä sijalle 38 tehoilla 12+23=35.

Tämän kauden Räsänen on aloittanut säkenöivästi. 13 ensimmäiseen otteluun hän on täräyttänyt tehot 5+8.

Räsänen löi tiskiin myös liigasyksyn dominoivimman esityksen, kun hän mätti syyskuun lopulla Ilvestä vastaan mahtitehot 3+2. Samalla Räsänen sivusi KalPan yhden ottelun piste-ennätystä.

Tehokas alku on yllättänyt myös Räsäsen.

- Tiesin, että lähtökohdat tähän kauteen ovat hyvät, mutta totta kai se on yllättänyt, että pisteitä on tullut näin hyvin. Ei sitä voi kiistää, etteikö se tuntuisi hyvältä, Räsänen myhäilee.

- Se on kuitenkin sanottava, että pisteet eivät ole koskaan suoranaisesti määrittäneet pelaamistani suuntaan tai toiseen. Fokus täytyy pitää olennaisessa, eikä siinä, että saalistaako jonkun kakkossyötön vai ei.

Räsänen on kulkenut erilaisen reitin SM-liigan tähtikuvastoon.

Tapparan kasvatti pakkasi 18-vuotiaana laukkunsa ja lähti Pohjois-Amerikkaan pelaamaan juniorilätkää. Yhden USHL-kauden jälkeen Räsänen aloitti syksyllä 2017 opintonsa ja jääkiekon pelaamisen Boston Collegessa.

NCAA:n yliopistokiekko oli Räsäselle luontevaa jatkumoa lukiovuosien jälkeen, sillä Yhdysvalloissa jääkiekkoilijana kehittymisen lisäksi hän pystyi yhdistämään opinnot ja korkeakoulututkinnon suorittamisen.

Nuorten Leijonien luottopelaajiin kaksissa MM-kisoissa kuulunut Räsänen pelasi Boston Collegessa kolme kautta 2017-2020.

Bostonissa Räsänen opiskeli pääaineenaan bisnesjohtamista. Kauppatieteiden kandidaatin paperit hän sai keväällä 2021.

- Nyt on selvityksessä, että pystynkö tekemään sen päälle maisterin tutkinnon Suomessa.

Kuka tietää, ehkä Räsänen nähdään peliuran jälkeen joskus urheilupomon tehtävissä.

- Ei se ole mahdoton ajatus. Mielelläni haluaisin jossain määrin yhdistää urheilua uran jälkeiseen ammattiini. Onneksi tässä on vielä useampi pelivuosi aikaa miettiä, mitä sitä isona haluaa tehdä. Ehtii luoda kontaktiverkostoa, Räsänen naurahtaa.

Aapeli Räsänen valmistui Bostonin huippuyliopistosta keväällä 2021.

Aapeli Räsänen valmistui Bostonin huippuyliopistosta keväällä 2021. Kuva: Pentti Vänskä

Yliopiston jälkeen Räsänen palasi Suomeen. Uran ensimmäinen ammattilaiskausi 2020-21 KalPassa ei sujunut kuin tanssi. Debyyttikausi oli silmiä avaava kokemus.

- Hyppy yliopistokiekosta liigakiekkoon oli paljolti sitä, että löytää pelirytmin. Ihan pelkästään se, että liigassa pelataan kolme kertaa viikossa ja siihen päälle pitkät matkustamiset. Siinä on todella iso ero yliopistokiekkoon, missä on lyhyet pelimatkat ja pelataan perjantaina ja lauantaina, kokee Räsänen.

- Siitä kaikesta kuormasta palautuminen niin fyysisesti kuin varsinkin henkisesti vaati totuttelua. Varsinkin avauskaudella marras-joulukuussa makselin oppirahoja sen takia.

Vuosi vuodelta Räsänen on pystynyt kehittymään tasaisesti. Kehityskäyrä sojottaa vahvasti ylöspäin.

- Täällä on ollut todella hyvä joukkuehenki jokaisella kolmella kaudella. Ensimmäisellä kaudella kokeneemmilta pelaajilta, kuten Tommi Jokiselta tuli hyvää tukea. Kun sarja, pelityyli ja joukkue tulevat tutummaksi, silloin on hyvä mahdollisuus onnistua, Räsänen sanoo.

Vaikka Räsäsen nimeä ei löytynyt ennen tämän kauden alkua tehdyistä pörssikuningasveikkauksista, se ei ole yllättävää, että Räsänen on noussut tänä syksynä KalPan pelilliseksi johtajaksi ja suunnannäyttäjäksi keskikaistalla.

Väkevä kauden alku on nostanut Räsäsen nimen myös Leijonien EHT-spekulaatioihin.

- Olisihan se hienoa pelata Leijonissa. Maajoukkue on aina kunnia-asia, mutta se ei ole tavoite, joka on arjessa läsnä, Räsänen toppuuttelee.

- Tuollaiset päivittäisistä asioista poissa olevat tavoitteet ovat sellaisia, joita voi toki kotisohvalla miettiä, mutta ne eivät ole läsnä jokapäiväisessä tekemisessä. Kun kyykkään salilla, en mieti siellä, että "perhana kun pääsisi EHT:lle".

Täksi kaudeksi valmennusryhmä valitsi Räsäsen ensimmäistä kertaa KalPan kapteenistoon.

- Toki se on hieno kunnianosoitus, mutta pragmaattisesti kun miettii, niin ei sillä ole käytännön merkitystä juurikaan. Olen pyrkinyt johtamaan ja pitämään ääntä kopissa aikaisemminkin. Teen sitä oli kirjain rinnassa tai ei, Räsänen kuittaa.

Räsäsellä on merkittävä osuus KalPan vahvassa kauden alussa.

- Kahden suunnan pelaamiseen kuuluu se, että pystyy pelaamaan laadukkaasti sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Hyökkäyspäähän pitää pystyä tekemään tulosta, koska olen tulosroolissa.

- Niin se menee, että itseluottamus nousee onnistumisten kautta. Varsinkin kiekollisissa ratkaisuissa on enemmän aikaa. Ne ovat jänniä juttuja. Paljon se on sitä, että psyykkisellä puolella antaa itselleen mahdollisimman hyvän mahdollisuuden onnistua. Koettaa minimoida häiriötekijöitä ja pitää fokuksen olennaisessa.

Nuorekkaaseen ydinrunkoon luottava KalPa on napsinut tasaisella tahdilla pisteitä ja keikkuu sarjassa kuuden parhaan joukossa.

- Joukkueen vahva alku ei ole yllättänyt. Joukkueessa on hyvä pössis päällä ja paljon jatkuvuutta, ja sitä kautta on helppo integroida uusia pelaajia joukkueeseen. Uudet ulkomaalaispelaajat ovat saaneet hyvin juonesta kiinni, Räsänen sanoo.

KalPa kuuluu alkukauden positiivisimpiin yllättäjiin. Tommi Miettisen luotsaama joukkue arvioitiin ennakkorankingeissa kauas kärjestä.

- Niissä muutamissa ennakkoanalyyseissa, jotka luin, huomasi recency bias -ilmiön, jossa liioitellaan viimeaikaisten tulosten ja tekojen merkitystä suhteessa aikaisempiin. Se tuntuu hassulta, Räsänen näkee.

Viime kaudella KalPa pelasi erittäin vahvasti kevättalvella, mutta runkosarjan lopulla joukkue suli turmiollisella tavalla ja pullahti lopulta ulos pudotuspelisijoilta.

Räsäsen mielestä KalPa on huomattavasti parempi joukkue kuin viime kevään kyykkäys antaa ymmärtää.

- KalPassa on meneillään selkeä projekti. Toissa kaudella olimme runkosarjassa viidensiä ja puolivälierissä kaaduimme saappaat jalassa Tapparalle. Olemme päässeet hyökkäämään tähän kauteen hyvistä asetelmista ja jatkamaan projektia, jonka perustaa on luotu useampi vuosi.

Kaukalon ulkopuolella Räsänen on poikkeuksellisen valveutunut ja yhteiskuntatietoinen ammattilaisjääkiekkoilija.

Räsänen tykkää lukea laadukasta journalismia ja tietokirjoja, seurata uutisia ja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Viime keväänä Räsänen muun muassa kirjoitti Aamulehden kolumnissaan, kuinka Venäjä ja Valko-Venäjä pitäisi sulkea ulos jääkiekon MM-kisoista Venäjän julman hyökkäyssodan seurauksena.

- Maailmassa tapahtuu tällä hetkellä valitettavan paljon negatiivissävytteisiä asioita. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on hirveä juttu. On järkyttävää, että länsimaista sivistyksellistä demokratiaa vastaan hyökätään, Räsänen huokaa.

- Onneksi Ukrainassa tapahtuu edistystä ja siellä alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Lännen tuki on monella tapaa edesauttanut sitä.

Yksi huono jääkiekkopeli saa perspektiiviä, kun seuraa uutisvirtaa.

- Jääkiekko on vain pienen pieni marginaalinen osa. Vaikutukset jääkiekkomaailmassa ovat omassa mittakaavassa suuria, mutta ei niillä ole inhimillisen tragedian keskellä mitään väliä.

- Paljon on muitakin jännitteitä, kuten Kiina ja Taiwan, miten käy globaalin talouden ja miten Euroopassa useamman vuoden ajan äärioikeistolaisuus ja populismi on nostanut päätään.

Räsänen kokee, että synkkinä aikoina urheilulla on myös tarkoituksensa.

- Eskapismi on yksi urheilun rooleista. Kyse on viihteestä. Osalle urheilu on pakopaikka. Toinen iso juttu on yhteisöllisyys. Monelle urheilu voi tarjota hyvinkin tärkeän yhteisön ihan elämässä pärjäämisen kannalta. Yhteisöllisyys on sellainen juttu, jota pystyttäisiin vielä Suomessa, varsinkin SM-liigaseuroissa, korostamaan enemmän.

Ilta Sanoma
jeudi 20 octobre 2022 08:45:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.