Ilta Sanoma

Jääkiekkoliitto on pakoillut vastuutaan Naisleijonien skandaalissa, ja vika on viime kädessä puheenjohtajan, kirjoittaa uutispäällikkö Juha Hiitelä.

Vuosi 2016 ei olisi voinut alkaa suomalaiselle jääkiekolle paremmin. Jukka Jalonen johdatti Nuoret Leijonat maailmanmestaruuteen Pasilan monitoimiareenassa hurraavan kotiyleisön edessä. Puljujärvi-Aho-Laine villitsi yleisöä.

Päivä oli 5. tammikuuta 2016.

Kultahumussa ruplahallin alakäytävällä askelsi myös Harri Nummela, tuolloin vielä kiltisti Kalervo Kummolan vanavedessä. Kummola oli väistymässä, Nummela aloittamassa uutena puheenjohtajana kaksi päivää myöhemmin.

Uusi puheenjohtaja, pankinjohtaja Nummela, sai lentävän lähdön johtajakaudelleen.

Muutamaa kuukautta myöhemmin alle 18-vuotiaiden maajoukkue voitti MM-kultaa Yhdysvaltain Pohjois-Dakotassa, kun Jesse Puljujärvi oli lennätetty viime hetkellä ratkomaan jatkopelejä Pikkuleijonille.

Ja siitä kuukausi eteenpäin Kari Jalosen luotsaama miesten maajoukkue palasi Moskovasta kotiin hopeamitalit kaulassa hävittyään finaalissa Kanadalle, joka oli ottelussa täysin ylivoimainen.

Näytti siltä, että suomalainen jääkiekko eli todellista kultakauttaan.

Samana keväänä oli myös yksi pieni kohu. Naisten maajoukkueen tuore päävalmentaja Pasi Mustonen jätti valitsematta maailman parhaisiin maalivahteihin kuuluvan Noora Rädyn MM-kisoihin.

Räty oli - ja on yhä - suomalaisen naisjääkiekon kasvot. Uutinen oli kova, ja keskustelu velloi muutaman päivän.

Tilanne rauhoittui nopeasti, mutta se oli ensimmäinen kerta, kun Jääkiekkoliiton olisi pitänyt herätä ja kiinnostua naisten maajoukkueesta tosissaan.

Ei kiinnostunut.

Viisi vuotta myöhemmin tilanne levisi lopullisesti käsiin, kun Räty kieltäytyi MM-leiristä vedoten työkiireisiin, Mustonen jätti hänet sen vuoksi pois MM-kisoista ja myöhemmin pudotti hänet Pekingin olympiajoukkueesta.

Välissä Mustonen syytti Rätyä lain rikkomisesta, kun tämä oli nostanut apurahaa ja kieltäytyi maajoukkueesta. Räty taas kirjansa mukaan uhkasi Mustosta kunnianloukkaussyytteellä, koska ei ollut rikkonut mitään lakia. Eikä ollut edes nostanut apurahaa kyseisellä kaudella.

Nyt Rädyn kirjan julkistuksen yhteydessä kaikki lävähti taas esille, kun samaan aikaan Jääkiekkoliitto oli antanut Suomen urheilun eettiselle keskukselle tutkittavaksi muutamien pelaajien valitukset Mustosen toiminnasta.

Räty lataa kirjassaan rajuja syytöksiä Mustosen suuntaan. Ex-päävalmentaja on puolustautunut syöttämällä valikoiduille toimittajille tietoa kyselyistä, jotka kertovat maajoukkueen hyvästä ilmapiiristä. Kysely, jota mm. MTV Urheilun yhdessä lähetyksessä kutsuttiin tieteelliseksi tutkimukseksi, on ammattikorkeakoulun opinnäytetyö - ei tieteellinen tutkimus - ja siihen vastaaminen on ollut vapaaehtoista.

Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää mitä oikeasti on tapahtunut. Mitä Mustonen on sanonut, mitä Räty on sanonut ja kuka on oikeassa. Tai onko kukaan oikeassa ylipäätään.

Olennaista on, että Jääkiekkoliitolla olisi ollut vuosikausia aikaa puuttua toimintaan; pitää naisten jääkiekkomaajoukkuetta prioriteettina oikeasti, eikä vain juhlapuheissa.

Jääkiekkoliitolle naisten maajoukkue ja koko naisten jääkiekko on koko ajan ollut vain sivutuote, jolla on osoitettu, että jättiliittoa kiinnostaa naisten urheilu tasa-arvon nimissä.

Lisäksi Naisleijonat on tuonut aina kiintiöpronssin arvokisoista, joissa urheilullisen kilpailun taso on heikko.

Naisten jääkiekko, ei ainoastaan maajoukkue, on ollut aliresursoitua eikä sen toiminta ole ollut liiton huippu-urheilujohdon alaisuudessa, vaan autonominen saarekkeensa.

Mieskiekon puolelle on rakennettu millintarkka ja kiistatta huipputuloksia tuottava "leijonapolku", jossa poikia kuljetetaan 15-vuotiaista eteenpäin kohti nuorten arvokisoja, A-maajoukkuetta ja lopulta NHL:ää. Naisten puolella ei ole mitään suunnitelmallisuutta, ei mitään järjestelmää, ei mitään suurta visioa.

Maajoukkueen johto on raportoinut tekemisistään hallitukselle, joka ei ole operatiivinen elin. Hallitusta johtaa Harri Nummela.

Ja kun ns. uloste osui viime syksynä tuulettimeen ja Rädyn ja Mustosen heikoista väleistä tuli valtakunnanuutinen, liitossa kukaan ei viheltänyt pilliin ja jämäkästi ohjannut joukkueen ulos kaaoksesta.

Mutapaini on saanut jatkua, kun aikuiset eivät ole puuttuneet asiaan.

Rädyn kirjan mukaan liiton johto oli pitänyt yhden sovittelupalaverin. Eli taas kerran muka tehtiin jotain, muttei todellisuudessa tehty eikä puututtu juuriongelmiin. Se olisi ollut viimeinen mahdollisuus ennen olympialaisia, kun aikaa kisojen alkuun oli muutama kuukausi.

Jättimäisellä liitolla on toki palkkajohtajansa. Naisten maajoukkue on vastannut tekemistään suoraan toimitusjohtajalle, joka vielä Pekingin kisojen aikaan oli Matti Nurminen. Hän on sittemmin siirtynyt Kansainvälisen jääkiekkoliiton kabinetteihin.

Viime kädessä vastuu on Harri Nummelan. OP-ryhmän johtoportaaseen kuuluva puheenjohtaja on antanut vuosikausia naisten maajoukkueen kipuilla milloin mistäkin, eikä ole jämäkästi puuttunut asioihin.

Liiton johdolle toimitettiin ennen Pekingin kisoja kasa pelaajien nimettömiä kirjeitä, joissa Mustosen johtamista kritisoitiin eri tasoilla. Mustonen lähti kesken kisojen kotiin ja kertoi syyksi perheasian.

Ennen Rädyn kirjan julkaisua liitto oli käsitellyt asiaa yhdessä liittohallituksen kokouksessa, vaikka tapahtumista oli kulunut kymmenen kuukautta. Yhdessä kokouksessa. Kerran.

Se alleviivaa sitä, miten heikosti Naisleijonia on vuosikausia johdettu. Viimeistään Pekingin jälkeen jonkun olisi pitänyt osoittaa johtajuutta. Samalla Nurminen lähti Sveitsiin ja liitolla oli ensin tilapäinen toimitusjohtaja ennen kuin uusi aloitti syyskuussa.

Ylintä valtaa käytti Nummela, joka ei osoittanut pienintäkään johtajuuden merkkiä. Rahoituskonsernin johdossa on varmasti kiire, mutta hän oli huipputehtävässä jo silloin, kun hänet valittiin liiton puheenjohtajaksi.

Yhteen asiaan hänellä on kuitenkin ollut aina aikaa. Kun naiskiekkoilijat ovat palanneet mitalien kanssa kotimaahan, Nummela on aina ollut poseeraamassa kuvissa.

Oikaisu klo 7.17: Räty ei kieltäytynyt vuoden 2021 MM-kisoista, vaan MM-leirityksestä, minkä vuoksi Mustonen ei valinnut häntä kisoihin. Räty ei myöskään nostanut apurahaa kyseisellä kaudella.

Ilta Sanoma
jeudi 20 octobre 2022 09:50:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.