Ilta Sanoma

Detroitin Jakub Vrana saattaa olla pitkään sivussa NHL-kaukaloista.

Jakub Vrana on asetettu NHL:n hoito-ohjelmaan.

Jakub Vrana on asetettu NHL:n hoito-ohjelmaan. Kuva: AFP / Lehtikuva

Tshekkiläinen NHL-hyökkääjä Jakub Vrana, 26, katosi Detroit Red Wingsin kokoonpanosta maanantaina eikä ole sen koomin palannut kaukaloon. Hän on pelannut tällä kaudella vain kaksi ottelua.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa Vranan tilanteesta tihkui uutta tietoa. NHL ja Detroit Red Wings tiedottivat, että Vrana on asetettu NHL-pelaajille suunnattuun hoito-ohjelmaan. Tukiohjelmassa NHL-pelaajat saavat apua esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmiinsa.

Red Wingsin tiedotteen mukaan Vrana on poissa joukkueen vahvuudesta toistaiseksi. Hänen poissaoloaan on perusteltu aiemmin vain "henkilökohtaisilla syillä".

Tshekkiläinen Sport.cz -julkaisu kertoo tietoihinsa nojaten, että Vranan poissaolo voi kestää jopa kuukausia.

Sama sivusto on saanut lähteistänsä tiedon, että Vrana on jo pitkään käyttänyt jotain koukuttavaa ainetta. Sivusto ei kuitenkaan julkaise tietoa siitä, mistä aineesta on kysymys.

Sport.cz tavoitti Vranan agentin, joka ei kommentoinut suojattinsa tilannetta tai vahvistanut sivuston tietoja Vranan pitkään jatkuneesta koukuttavan aineen käytöstä.

Muitakin NHL-ammattilaisia on hakeutunut viime aikoina tukiohjelmaan. Huippuvahti Carey Price esimerkiksi sai tukiohjelmasta apua päihde- ja mielenterveysongelmiinsa. Viime kaudella tukiohjelmaan etsiytyi myös Nashvillen maalivahti Connor Ingram.

The Hockey Newsin toimittaja Mike Stephens huomasi kuitenkin Vranan tapauksesta huolestuttavan yksityiskohdan Priceen ja Ingramiin verrattuna: Vrana ei NHL:n ja Red Wingsin tiedotteiden mukaan hakeutunut tukiohjelmaan vapaaehtoisesti, vaan hänet asetettiin hoitoon.

Vrana saa tukiohjelman aikana palkkaa normaalisti. Hän tienaa yli viisi miljoonaa euroa kaudessa.

Vrana pystyi pelaamaan viime kaudella ainoastaan 26 ottelua olkapääleikkauksen takia. Hän teki 19 (13+6) tehopistettä.

Vrana edusti Tshekkiä viime keväänä Tampereen MM-kisoissa. Tshekki voitti pronssia.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 00:42:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.