Ilta Sanoma

Urheilija on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon.

Simona Halep vannoo syyttömyyttään.

Simona Halep vannoo syyttömyyttään. Kuva: Adrian Dennis / AFP

Tennistähti Simona Halep on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon positiivisen dopingnäytteen takia, kertoo tenniksen etiikkaa valvova elin ITIA. Romanialainen Halep on naisten tuoreimmalla kaksinpelin maailmanlistalla yhdeksäntenä. Hän on ollut parhaimmillaan maailmanlistan kärjessä.

ITIA kertoi perjantaina kotisivuillaan, että Halepin elokuussa Yhdysvaltain avoimissa antamasta näytteestä on löytynyt urheilussa kiellettyä roksadustaattia, joka vaikuttaa punasolujen tuotantoon.

Ranskan avoimet vuonna 2018 ja Wimbledonin 2019 voittanut Halep twiittasi perjantaina, ettei ole koskaan ottanut kiellettyjä aineita tietoisesti ja "taistelevansa loppuun saakka".

-?Tänään alkoi elämäni kovin ottelu: taistelu totuuden puolesta. Minulle on kerrottu, että olen antanut positiivisen testituloksen aineesta nimeltä Roxadustat. Määrä oli hyvin pieni, mutta se (testitulos) oli elämäni suurin shokki. Huijaaminen ei ole edes käynyt mielessäni urani aikana, koska se on kaikkia oppimiani arvoja vastaan, Halep kirjoitti Twitterissä englanniksi.

-?Tunnen oloni hämmentyneeksi ja petetyksi. Taistelen loppuun asti todistaakseni, etten ole ikinä tietoisesti ottanut mitään kiellettyä ainetta. Uskon, että totuus tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin. Kyse ei ole titteleistä tai rahasta, vaan kunniasta ja rakkaustarinasta, joka minulla on ollut tennikseen 25 vuotta, Halep kertoi.

Hän oli allekirjoittanut tiedotteensa etunimellään ja lisännyt nimensä perään sydämen kuvan.

Juttua täydennetty kello 17.54: Avattu twiitin sisältöä.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 20:45:00 Categories: Ilta Sanoma Tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.