Ilta Sanoma

Tiger Woodsin takavuosien saavutukseen yltänyt Tom Kim ilmestyi Rory McIlroyn mediatilaisuuteen ja esitti toimittajien joukosta tärkeän kysymyksen.

Rory McIlroy (vas.) ja Tom Kim pelaavat tällä viikolla PGA-kiertueen kilpailussa ainakin kaksi ensimmäistä kierrosta yhdessä. Kuva torstain avauskierrokselta, jolla molemmat onnistuivat mainiosti ja tekivät saman tuloksen 66.

Rory McIlroy (vas.) ja Tom Kim pelaavat tällä viikolla PGA-kiertueen kilpailussa ainakin kaksi ensimmäistä kierrosta yhdessä. Kuva torstain avauskierrokselta, jolla molemmat onnistuivat mainiosti ja tekivät saman tuloksen 66. Kuva: Gregory Shamus / AFP

Pohjoisirlantilainen Rory McIlroy on ollut jo yli vuosikymmenen ajan yksi ammattilaisgolfin suurimmista, kiinnostavimmista ja suosituimmista tähdistä.

McIlroy on nyt miesten maailmanlistalla toisena, mutta hänellä on kokemusta myös ykköspelaajan statuksesta.

Monien ihastelemalla svingillä palloa lyövä McIlroy on herättänyt kentän ulkopuolella viime vuosina yhä enemmän huomiota sillä, miten hän esiintyy median edessä.

Golftoimittajat ja heidän välityksellään myös yleisö ovat panneet merkille, että McIlroyn suusta tulee lähes aina huomattavan viisasta ja punnittua puhetta.

Tästä saatiin jälleen yksi esimerkki torstaina, kun McIlroyn rutiininomainen mediatilaisuus Etelä-Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa pelattavan PGA-kiertueen kilpailun aattona sai yllättävän käänteen.

Toimittajien ja kuvaajien joukkoon oli ilmestynyt eteläkorealainen Tom Kim, joka on huippugolfin kenties kiinnostavin tämän hetken nuori kyky.

Hiljattain Kim, 20, saavutti jo toisen voittonsa PGA-kiertueella. Kahteen voittoon alle 21-vuotiaana oli edellisen kerran yltänyt 26 vuotta sitten itse Tiger Woods. Kim saavutti toisen voittonsa puoli vuotta nuorempana kuin Woods.

Kim kysyi erinomaisella englannillaan McIlroylta, millaista on saavuttaa niin paljon menestystä niin nuorena ja miten tilannetta voi hallita.

McIlroyn vastaus oli monien mielestä oivallinen, ja siitä voi ottaa vinkkiä minkä tahansa lajin nuori huippu-urheilija.

- Minä en ollut tuossa iässä niin menestynyt kuin sinä, aloitti 33-vuotias McIlroy hymyillen.

Hän saavutti 22-vuotiaana ensimmäisen neljästä major-voitostaan.

- Kun aloin menestyä nuorena, tärkein tajuamani asia oli ajankäytön hallinta. Sinua vedetään moneen eri suuntaan.

Tähän liittyen McIlroy laski, että Kimin asussa oli viisi sponsorilogoa.

- Pitää vain yrittää hallita ajankäyttöä ja ymmärtää, mikä on tuonut sinut tähän asemaan. Miksi olet kaksinkertainen PGA-kiertueen voittaja ja miksi olet niin loistava pelaaja? Kyse on harjoittelusta ja ajasta, jonka käytät siihen. Se täytyy pitää mielessä. Mielestäni se on se juttu.

McIlroy mainitsi arvioineensa hetkeä aiemmin samassa tilaisuudessa, että on helpompaa nousta maailmanlistan ykköseksi kuin pysyä siellä.

- Siinä asemassa täytyy tehdä enemmän töitä. Kaikki ajavat sinua takaa. Ajan hallinta on mielestäni tärkein asia, eikä saa unohtaa, miten olet päässyt tuohon asemaan ja miksi olet onnekas, että saat pelata minun kanssani kaksi seuraavaa päivää, McIlroy sanoi ja huomautti, että viimeinen lause oli vitsi.

- Vastaus oli loistava ja opettavainen, golftoimittaja Kyle Porter twiittasi.

McIlroy ja Kim todellakin pelaavat kilpailussa ainakin kaksi ensimmäistä kierrosta samassa ryhmässä.

Molemmat aloittivat kilpailun mainiosti ja selvittivät avauskierroksen 66 lyönnillä, joka alitti Congaree Golf Clubin kentän par-lukeman viidellä ja vei jakamaan neljättä sijaa lyönnin päässä kärjestä.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 21:17:00 Categories: Golf Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.