Ilta Sanoma

Kuolinsyytodistus kertoi, että haulit vaurioittivat 17-vuotiaan pojan maksaa ja munuaisia.

Abolfazl Adinezadeh kuoli Mashhadin kaupungissa.

Abolfazl Adinezadeh kuoli Mashhadin kaupungissa. Kuva: UGC / AFP / Lehtikuva, Twitter

Iranin turvallisuusjoukot ampuivat 17-vuotiaan pojan kuoliaaksi haulikolla lähietäisyydeltä, uutisoi BBC:n persiankielinen palvelu lähteidensä nojalla.

Abolfazl Adinezadeh kuoli, koska haulit vaurioittivat hänen maksaansa ja munuaisiaan, kertoi BBC:n haltuunsa saama kuolinsyytodistus. Lääkäri sanoi BBC:n lähteiden mukaan, että haulit oli ammuttu alle metrin päästä.

Adinezadeh lintsasi koulusta osallistuakseen Iranin hallitusta vastustaviin mielenosoituksiin toissa viikon lauantaina maan pyhimpänä pidetyssä kaupungissa Mashhadissa. Hän ei koskaan palannut kotiin.

Seuraavana päivänä vanhemmille soitettiin koulutusministeriöstä ja kehotettiin noutamaan poika poliisiasemalta. Kun vanhemmat menivät sinne, heille kerrottiin pojan kuolleen.

"Minkä rikoksen hän oli tehnyt, että teidän piti ruiskuttaa hänen vatsaansa 24 haulia?" Adinezadehin isä sanoi hautajaisissa BBC:n mukaan.

Iranilaiset ovat osoittaneet sitkeästi mieltään islamilaisen tasavallan hallintoa vastaan jo yli kuukauden. Protestiaalto sai alkunsa, kun pukeutumissääntöjen rikkomisesta syytetty kurdinainen Mahsa Amini kuoli poliisin käsissä 16. syyskuuta.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 05:04:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.