Ilta Sanoma

Vantaan nuorisovaltuusto vaatii kouluruokapalveluiden kilpailutusta vastauksena kouluruokaa piinaaviin ongelmiin. Ruokapalveluista vastaava Vantti haluaisi keskustella epäkohdista nuorisovaltuuston kanssa.

Vantaalaisoppilaat kertovat löytäneensä lukuisia ongelmia kouluruuasta. Arkistokuva Peltolan koulusta vuodelta 2018.

Vantaalaisoppilaat kertovat löytäneensä lukuisia ongelmia kouluruuasta. Arkistokuva Peltolan koulusta vuodelta 2018. Kuva: Terhi Liimu

Vantaan koulujen ruoan laatu on noussut puheenaiheeksi viime viikkoina. Eräässä vantaalaiskoulussa ruoasta löytyi epämääräisiä, raakaa lihaa muistuttavia palasia. Toisessa tapauksessa kävi ilmi, että kouluruokaa ei ole aina riittänyt kaikille Peltolan yläkoulussa.

Viime viikolla Vantaan nuorisovaltuusto julkaisi Instagram-tilillään vaatimuksen, jossa nuorisovaltuusto vaatii kouluruokapalveluiden kilpailutusta.

- Raaka liha, mädäntyneet perunat, kesken loppunut koululounas, ötökät salaatissa ja hiukset ruoan seassa ovat monelle vantaalaiselle nuorelle arkipäivää, Instagram-julkaisussa lukee.

Lue lisää: Kouluruuan seasta paljastui iljettävä yllätys Vantaalla: "En syöttäisi edes eläimelle"

Vantaalaiskoulujen ruokailusta vastaa pääasiassa kaupungin omistama Vantti, jota nuorisovaltuusto kritisoi.

- Kyse ei ole muutamasta sattumasta, vastaavia tilanteita tapahtuu jatkuvasti kouluissa, joissa Vantti tuottaa ruokaa.

Lue lisää: Vantaalaiskoulua piinaa ongelma: koululaisille ei aina riitä ruokaa

Nuorisovaltuuston mukaan kilpailuttamalla ruokapalveluiden tuotto julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien välillä saataisiin kustannuskilpailua sekä nostettua laatukriteerejä.

- Näin voitaisiin taata laadukkaat ja kilpailukykyiset ateriapalvelut tulevaisuudessa, nuorisovaltuusto linjaa.

Raakaa lihaa muistuttavia paljoa löytyi vantaalaiskoulun ruuasta lokakuun alkupuolella.

Raakaa lihaa muistuttavia paljoa löytyi vantaalaiskoulun ruuasta lokakuun alkupuolella. Kuva: Lukijan kuva

Vantin ateriapalvelujohtaja Hannakaisa Haanpään mukaan ei ole mahdollista, että raakaa lihaa löytyisi Vantin ruuasta.

- Me ei käsitellä missään tiloissa meidän keittiöissä raakaa lihaa. Tiedän, että elintarvikealan yritykset, jotka myyvät lihan kypsänä, heillä on korkean hygienian tilat. He eivät voi samoissa tiloissa käsitellä kypsää pakattavaa lihaa, missä käsitellään raakaa lihaa. Se on käytännössä ihan mahdotonta, Haanpää selittää.

Haanpää myöntää, että kouluruuan seasta voi löytyä yksittäisiä huonoja perunoita, mutta huomauttaa, ettei Vantti voi halkaista erikseen jokaista perunaa laadun tarkistamiseksi.

Ruuan kesken kaiken loppumisesta Haanpää taas toteaa, ettei ruoka koskaan Vantin ruokaloissa lopu, vaan aina löytyy korvaavaa ruokaa tilalle.

- Ongelma on lähinnä se, että sen viisi minuuttia voi linjastossa joutua odottamaan ja se varmasti tuntuu todella pitkältä, että sieltä padasta tai uunista saadaan uutta ruokaa sinne linjastoon. Aina tulee uutta, korvaavaa ruokaa tilalle.

Haanpään mukaan Vantti haluaa lähteä keskustelemaan nuorisovaltuuston kanssa ruuasta löytyneistä epäkohdista.

- Kyllä me halutaan korjata nämä epäkohdat, mitä nostetaan esiin, Haanpää sanoo.

Nuorisovaltuuston valituksesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Juttua päivitetty 21.10. klo 21.10: Lisätty tieto siitä, että valituksesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 00:53:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.