Ilta Sanoma

Unta parantamalla esimerkiksi mieliala kohenee - saatat huomata eron heti aamusta.

Jo 20 minuutin lisäys yöuniin voi muuttaa olon erilaiseksi.

Jo 20 minuutin lisäys yöuniin voi muuttaa olon erilaiseksi. Kuva: Colourbox

Moni tuskailee uniongelmien kanssa - mutta on myös hälyttävän suuri joukko niitä suomalaisia, jotka vapaaehtoisesti nipistävät yöunen määrästä.

Ilmiö näkyy esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) muutaman vuoden takaisessa FinTerveys-tutkimuksessa. Sen mukaan suomalaisista joka neljäs nainen ja joka viides mies ei nuku mielestään tarpeeksi.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että niiden osuus, jotka eivät mielestään nuku tarpeeksi, oli noussut edelliseen tutkimukseen verrattuna.

THL:n arvion mukaan huonosta nukkumisesta aiheutuvat haitat ovatkin todennäköisesti yleistymässä.

Jos epäilevät nukkuvasi toistuvasti liian vähän, unilääkäri Henri Tuomilehto suosittelee selvittämään, miltä tuntuisi esimerkiksi 20 minuutin, puolen tunnin tai tunnin lisäys nukkumisaikaan.

-?Haasta itseäsi vähitellen lisäämään unen määrää. Jo kahdessa viikossa saat tuloksia, joita voit vertailla entiseen olotilaan.

Tuomilehto sanoo, että tämä on kaikkein helpoin tapa havainnoida, nukkuuko todella tarpeeksi.

-?Jos unen lisäämisen jälkeen rupeat heräämään virkeämpänä ja olet paremmalla päällä aamuisin, niin tästä tiedät varmasti, että aiemmin olet nukkunut liian vähän.

Jos unen lisäämisen jälkeen olet paremmalla tuulella aamuisin, tiedät, että olet aiemmin nukkunut liian vähän.

Jos unen lisäämisen jälkeen olet paremmalla tuulella aamuisin, tiedät, että olet aiemmin nukkunut liian vähän. Kuva: Colourbox

Lääkäri sanoo, että ensimmäinen asia, johon huono nukkuminen vaikuttaa, on nimenomaan mieliala ja käyttäytyminen.

-?Uni menee tunteisiin. Kun olemme väsyneitä ja nukkuneet huonosti, olemme ärtyneitä ja lyhytpinnaisia ja ikävät puolet käyttäytymisessä korostuvat.

Uni on ihmisen tärkein energianlähde, ja siksi päivän toiminta- ja työkyky luodaan pitkälti yön aikana.

Tutkimusten mukaan riittämätön yöuni kasvattaa masennuksen riskiä.

Uni on kuormituksen vastavoima, joka vaikuttaa esimerkiksi kehon stressihormonitasoihin.

Lue lisää: Eräs hormoni toimii kehossasi salakavalasti - lääkäri varoittaa hankalasta kierteestä

Jos tavoitteenasi on pudottaa ylipainoa, univajeessa se ei onnistu.

Lue lisää: Teetkö suomalaisille hyvin tyypillisen virheen painonpudotuksessa? "Ongelma ei ratkea syömällä vähemmän"

Unen aikana aivot puhdistautuvat ja seulovat dataa: turhaa tietoa poistetaan ja tärkeitä muistijälkiä vahvistetaan.

Huono uni on tutkimuksissa liitetty Alzheimerin tautiin.

Lue lisää: Huono uni on yhteydessä Alzheimerin tautiin - ovatko nämä perusasiat kunnossa nukkumisessasi?

Hyvästä unesta huolehtiminen pienentää sairastumisriskiä tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi infektioherkkyys vähenee.

Lue lisää: Tyypin 2 diabeteksen vaaraa voi suurentaa yksi asia - vaikuttaa myös riippumatta siitä, paljonko painaa

Väsymys aiheuttaa enemmän liikenneonnettomuuksia kuin alkoholi.

Kun unen määrää alkaa lisätä, huomio kannattaa ensimmäiseksi kiinnittää aamuun eikä iltaan.

-?Hyvä uni lähtee aamusta, koska siitä alkaa päivän rytmi. Kun ankkuroit heräämisen aina suunnilleen samaan ajankohtaan, saat hyvän rytmin päivään - ja illalla tulee luonnostaan sellainen olo, että voisi vähän aikaisemmin painua pehkuihin.

Kertaheitolla tunnin lisääminen yöuniin voi liian vähän nukkuvalle tuntua epärealistisen isolta muutokselta, mutta sen voi ottaa haasteeksi, jota kohti etenee vähitellen.

-?Jo se, että saat unta lisättyä 20-30 minuutilla, tuo erittäin suurella todennäköisyydellä hyötyjä - joista saat onnistumisen fiilistä jatkaa pysyvää elämänmuutosta.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 12:30:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.