Ilta Sanoma

Kun tulot nousevat, verottaja iskee apajille. Taloustaito laski, paljonko tuhannen euron lisätulo hyödyttää erituloisia.

Vuosipalkastasi riippuu, paljonko lopulta hyödyt tuhannen euron palkankorotuksesta.

Vuosipalkastasi riippuu, paljonko lopulta hyödyt tuhannen euron palkankorotuksesta. Kuva: Rio Gandara / HS

Ansiotuloja verotetaan vuositulojen perusteella progressiivisesti. Se, miten verot muuttuvat tulojen kasvaessa, riippuu marginaaliveroprosentista. Prosentti kertoo, minkä suuruisen osuuden verojen nousu vie kasvaneista tuloista.

Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola kuvaa tilannetta Taloustaito-lehdessä esimerkin avulla. Jos palkka on noin 3?200 euroa kuukaudessa ja 40?000 euroa vuodessa, veroihin ja veronluonteisiin maksuihin uppoaa noin 28 prosenttia tuloista. Vuodessa tuhat euroa enemmän ansaitsevalla veroihin menee 28,5 prosenttia, mutta marginaalivero on 48 prosenttia. Näin ollen hänelle jää tuhannen euron tulonlisäyksestä 520 euroa.

Jo pienituloisilla marginaaliveroprosentti on noin 40. Esimerkiksi henkilölle, joka ansaitsee 25?000 euroa vuodessa, tuhannen euron lisätulo tuo 603 euroa. Vuodessa 55?000 euroa tienaava hyötyy vastaavasta summasta lopulta 483 euroa ja 95?000 euroa ansaitseva 403 euroa.

Alle 403 euroa pienemmäksi tuhannesta eurosta käteen jäävä osuus ei laske, vaikka tulot olisivat aiempaa suuremmat. Hieman yllättäen se päin vastoin nousee 422 euroon yli 133?000 euroa vuodessa ansaitsevilla, koska kunnallisverotuksen ansiotulovähennys tippuu nollaan, jolloin sen pieneneminen ei enää nosta marginaaliveroa.

Lue lisää: Näin Maria, 41, keräsi miljoonaomaisuuden - ratkaiseva oivallus tuli äitiyslomalla

Lue lisää: Näin hallituksen budjetti näkyy suomalaisten arjessa - sähkölaskut, lapsiperheet, tuloverot...

Lue lisää: Suomen keskipalkasta jäisi Ruotsissa jopa 2?500 euroa enemmän käteen - katso, miten eri maat verottavat tuloja

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 22:30:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.