Ilta Sanoma

Australiassa asuva Arthur Smyth väittää, että hän joutui kuningas Charlesin isoenon Louis Mountbattenin hyväksikäyttämäksi vuonna 1977.

Lousi

Lousi "Dickie" Mountbatten oli prinssi Philipin eno ja isähahmo. Hän oli tärkeä henkilö myös kuningas Charlesille. Nyt Mountbatten on joutunut rajujen syytösten kohteeksi. Kuva: Pictorial Press Ltd / Alamy / MVPhotos

Brittihovissa kuohuu jälleen, sillä useat lehdet uutisoivat maanantaina uusista väitteistä laivastoamiraali Louis Mountbattenia kohtaan. The Mirrorin mukaan Arthur Smyth -niminen mies väittää edesmenneen kuninkaallisen perheen jäsenen hyväksikäyttäneen häntä kahdeksi 1970-luvulla. Mountbatten oli prinssi Philipin eno ja kuningas Charlesin isoeno.

The Mirrorin mukaan Smyth on päättänyt tulla julkisuuteen omalla nimellään ja kertoa tapahtumista lastenkodissa Pohjois-Irlannissa vuonna 1977. Brittilehden mukaan Smyth on nostanut Britannian valtiota vastaan siviilikanteen, jossa hän syyttää useita valtion toimijoita laiminlyönnistä ja lakisääteisen velvollisuuden rikkomisesta.

Smythin asianajaja Kevin Winters kertoo, että haastehakemus toimitetaan tiistaina Belfastin korkeimpaan oikeuteen.

Wintersin mukaan nykyään Australiassa asuva Smyth on vaiennut väitetystä hyväksikäytöstä yli 40 vuotta asian arkuuden vuoksi.

- Tapauksen keskiössä ovat asiakkaamme väitteet hyväksikäytöstä edesmenneen Louis Mountbattenin toimesta. Ymmärrettävästi monet hyväksikäytöstä selvinneistä päättävät pysytellä anonyymeinä asian herkkyyden vuoksi, Winters sanoo.

Asianajajan mukaan Smyth halusi astua julkisuuteen paljastaakseen valtion instituutioiden "systemaattisen salailun". Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Mountbattenia vastaan esitettyjä syytöksiä viedään oikeuteen. Smythin väitteiden mukaan hyväksikäyttö tapahtui Kincora-lastenkodissa Belfastissa, jossa hän asui lapsena.

- Hän väittää, että edesmennyt kuninkaallinen hyväksikäytti häntä kahdesti, kun hän oli 11-vuotias, asianajaja kertoo The Mirrorin mukaan.

Sama lastenkoti on noussut julkisuuteen aiemminkin hyväksikäyttöepäilyjen vuoksi. The Mirrorin mukaan laitos suljettiin vuonna 1980 hyväksikäyttöskandaalin vuoksi. Vuotta myöhemmin kolme miestä tuomittiin vankeuteen 11 pojan hyväksikäytöstä. Vuonna 2017 tehdyn selvitykseen ainakin 39 poikaa joutui hyväksikäytön uhriksi vuosina 1958-1980 toimineessa lastenkodissa.

Smythin asianajajan mukaan hän ymmärtää, että nyt nostettu siivilikanne tulee herättämään paljon vihaa Britanniassa, sillä kuningatar Elisabetin kuolemasta on kulunut vain muutama viikko.

Louis Mountbatten oli tärkeä osa sekä prinssi Philipin että hänen poikansa, kuningas Charlesin elämää. Dickie-enoksi kutsutusta Mountbattenista tuli Philipille isähahmo, joka käytännössä kasvatti hänet.

Dickie oli hyvin tärkeä henkilö myös kuningas Charlesille tämän nuoruudessa. Mountbatten toimi tulevalle kuninkaalle eräänlaisena mentorina ja luotettuna aikuisena, joka neuvoi häntä elämän koukeroissa. Prinssi William puolestaan nimesi nuorimman lapsensa Louisiksi kunnianosoituksena Mountbattenille.

Louis Mountbatten kuoli IRA:n pommi-iskussa Irlannissa vuonna 1979.

Kuningas Charles oli läheinen isoenonsa Louis Mountbattenin kanssa ennen tämän kuolemaa.

Kuningas Charles oli läheinen isoenonsa Louis Mountbattenin kanssa ennen tämän kuolemaa. Kuva: POOL / Reuters

Brittihovi on kiemurrellut viime vuosina myös toisen hyväksikäyttöskandaalin kourissa, kun prinssi Andrew'ta kohtaan on esitetty rajuja väitteitä. Virginia Giuffre nosti Andrew'ta vastaan elokuussa 2021 siviilikanteen. Giuffren väitteiden mukaan prinssi olisi harrastanut hänen kanssaan seksiä kolme kertaa, joista ensimmäisellä kerralla Giuffre olisi ollut 17-vuotias.

Prinssi Andrew puolestaan on väittänyt, ettei hän ole koskaan tavannut Giuffrea.

Andrew sopi lopulta siviilikanteen välttääkseen oikeuskäsittelyn. Hän päätyi maksamaan Giuffrelle miljoonakorvaukset.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 22:05:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.