Ilta Sanoma

Vaalimaan rajan tuntumassa sijaitseva ostoskeskus Zsar on hakeutunut konkurssiin.

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva

Itärajalla sijaitseva ostoskeskus Zsar ja sen tytäryhtiö East Gate Development ovat jättäneet konkurssihakemukset Helsingin käräjäoikeuteen. Tämä selviää oikeusministeriön ylläpitämästä maksukyvyttömyysrekisteristä.

Asiasta kertoivat aiemmin Kymen Sanomat ja Yle.

Zsar sijaitsee Vaalimaan rajanylityspaikan tuntumassa, ja se on tavoitellut pitkälti venäläistä asiakaskuntaa.

Verohallinto haki Zsarin tytäryritystä East Gate Developmentia konkurssiin jo kesäkuussa.

Zsar perustettiin loppuvuonna 2018, joten se ei ehtinyt olla toiminnassa kauan ennen kuin koronapandemia vähensi huomattavasti matkustusta rajan yli.

Vielä kesällä Zsarissa oltiin toiveikkaita turismin elpymisestä, kun Venäjä höllensi pandemian takia asettamiaan matkustusrajoituksia.

Lokakuun alussa Suomi alkoi kuitenkin rajoittaa venäläisten matkailua Suomeen. Nykyisin venäläiset voivat päästä maahan esimerkiksi perhesyistä.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 16:13:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.